Kuuma päiväuni
Päästän suustani aina pienen mmmmh-äänen, kun katson sarjaa Suits (tai White Collar.) Harvey Specter saa mut niin puremaan huulta ja huokailemaan tyytyväisenä. Täytyy myöntää, että ajatus saattaa ryhtyä harhailemaan myös hieman. En kykene olemaan miettimättä, että millaista se olisi. Nimittäin määrätietoisesti kävellä hänen toimistolleen, heittää korkkarit nurkkaan ja kaataa Harvey Specter siihen työpöydälle.
Tiedän puhuvani täysin fiktiivisestä hahmosta ja ”höpöhöpö-jutuista”. Mutta mietitäänpä hetki päiväunien kohteita, millaisia ne ovat ja onko tarpeellisia? Löytyykö tälle asialle kanssasiskoja ja veljiä? Onko teitä pukumiehien haaveilijoita enemmänkin vai sytyttääkö palomies? Lääkäri? Tai vaikkapa lihamestarit?
Olen töissä (nyt vielä kun toistaiseksi on töitä) alueella jossa pyörii paljon pukumiehiä. Mutta ehkä farkuissa ja tukka takussa vastaantuleva minä, ei ole mikään hitti pukumiehille flirttaillessa. Tai ainakin he katsovat minua hieman ohitse, kuin en olisi siinä. Päätelmäni omasta olemuksestani, osiltaan johtuu artikkeleista: ”näin isket kunnollisen miehen”, jossa kunnollinen mies on tiivistetty olemaan yksinkertaisesti: ”pukumies”. Saatan myös hivenen liioitella omaa olemustanikin, mutta siitä tulee kivan sarjakuvamainen mielikuva.
Eurovaaliaikaan seurasin politiikkaa normaalia enemmän. Seuraan aihetta muutenkin erittäin tarkkaan. Mutta jokin sai erityishuomion tänä keväänä. Saattoi osiltaan johtua kevään tuomasta hormonimyllerryksestäkin. Mutta miten moni teistä ei voi sanoa, etteikö olisi pysähtynyt mittailemaan Antero Vartian vaalikuvaa? En koskaan ennen ollut mitenkään erityisen tietoinen herran olemastaolosta. Mutta jokin muukin seikka kuin politiikka, sai huomioni. Kyseinen mies on hyvä yhdistelmä sitä mielikuvien tuomaa habitusta, mikä minua viehättää ”pukumiehissä”. Poikamaisen rento, älykäs ja hauskanoloinen mies. Eli ulkonäön lisäksi, hän vaikuttaa olevan myös äärimmäisen älykäs ja fiksu. Vakavasti otettava, mutta varmasti myös hyvin rentoa seuraa. Nämä on juuri sellaisia seikkoja, miksi sitä puree huulta katsoessa Harvey Specteriä tai White Collar sarjan Neal Caffrey’a. Okei. Nämä kuvitteelliset tv-sarjan pukumiehet tietenkin viedään äärimmäisyyksiin, mutta tajuatte pointin. Eikö? Eli jatketaan…
Eli se miksi minua viehättää pukumies, on aivan sama asia, kuin miksi joitain viehättää palomies. Kuumissa päiväunissa itsellemme asettamat seksuaaliset mielikuvat, mitkä liittyvät eri ammatteihin. Kyseessä on siis täysin päiväunelmointia. Mikä minusta tuntuu tänä päivänä, olevan aivan täysin unohdettu aihe. Paljon puhutaan intohimosta työhön, muotiin, ruokaan ja kuntoiluun. Mutta entä intohimo sitä kuumaa, seksuaalista, päiväunien kinkkua kohtaan? Mihin ihmeeseen se on joutunut? Miksi kukaan ei halua puhua siitä, millaisesta kumppanista haaveilee sänkyynsä? Ja tottahan siihen lääkärin paikalle, on haaveissa kivempi miettiä se timmi ja komea mies. Kuin kalju susiruma möhömaha. Aivan taatusti se kalju susiruma möhömahakin haaveilee sen kirjastonhoitajan tilalle, sen kolmegrammaisen fittnesblondin. Kuin sen susiruman möhömahaisen täti-ihmisen.
Itselle haaveilu ja päiväunelmointi on tärkeää. Eikä se tietenkään ole aina seksiin liittyvää tai edes erotiikkaan. Haaveilen myös romantiikasta ja sen kivan prinssi-ritarin olemassaolosta. Mutta se, että joskus sulkee silmänsä. Kuvittelee sen ihanan miehen, siihen ihanaan puutarhaan ja vielä oikein intohimoisesti syleilemään. Kuten niissä typerissä harlekiini-kioskipokkareissa. Tekee se ainakin tämän sinkkunaisen, ihan hieman enemmän järjissään pysyväksi. Sillä totta puhuessa. Ilman kuumia päiväunia, olisi sinkkuelämän arki aika helkutin tylsää!
Eli se mitä kovin paljon nyt toivoisin. Olisi kuulla teidän päiväunien kohteista? Meitä yksinäisiä, kun näin juhannuksen aikaan kuitenkin on. Niin ottakaamme siis siemaus siitä hyvästä viinistä, ihan siitä vieressä olevasta lasista. Ja kertokaa onko päiväunelmointi tärkeää ja miksi?
Päiväunien täyteistä lauantaita kaikille!
-Lumikki Luminen-