Elämää silmälasien kanssa, osa ”Näähän toimii myös asusteena”

Eilen kaverini laittoi minulle viestin ja kysyi lähtisinkö illalla teatteriin. Olin ajatellut mennä salille spinning-tunnille, mutta kuten kivi kumoaa sakset, kumoaa kulttuuri liikunnan. Illan ohjelmistossa oli Romeo ja Julia 2:n omaisten näytös. Näytelmä kertoo, mitä tapahtui Romeon ja Julian kuoleman jälkeen. Hilpeää meno ei ollut, mutta on ihmeellistä, kuinka kuolematon 1500-luvun lopulla syntynyt tarina on ja kuinka siitä yhä saadaan uusia näkökulmia esiin.

Innostuin lisäksi varaamaan minulle ja miehelleni liput tämäniltaiseen Luolamiehen näytökseen. Olen nähnyt Luolamiehen aiemmin jo kahdesti Tampereella ja Helsingissä, mutta minusta näytelmä on niin hyvä, että menen ilolla katsomaan sen jälleen. Uskon, että mieheni pitää siitä myös, joten tosi kiva ilta tulossa ja teatterisalissa varmasti nauretaan enemmän kuin eilen.

Olen nyt opetellut muutaman kuukauden ajan yhteiseloa silmälasieni kanssa. Käytän niitä töissä tietokoneen ääressä sekä lukiessa, joten lasipäisenä minua näkevät oikeastaan vain työkaverit ja aviomies. Eilen hieman väsyneenä valmistauduin teatteri-iltaan ja kaivoin kaapista luottovaatteeni eli tunikan ja saappaat. Ajattelin, että kokonaisuus tarvitsee nyt jotain terävyyttä. Voisi toki tuumata, että pimeässä teatterisalissa on ihan sama miltä näyttää, mutta ei ole, sillä minusta teatterissa käyminen on sen verran juhlavaa, että sinne on kiva pukeutua vähän paremmin kuin töihin. Kokeilin siis eri koruja ja sitten tajusin, että hei, minullahan on silmälasit. Niinpä kakkulat saivat toimittaa ensimmäistä kertaa puhtaasti asusteen virkaa ja asukokonaisuus sai sen vaatimansa skarpin viimesilauksen. Toimii.

Kuten kuvasta ja sen laadusta näkyy, muotibloggaajaa minusta ei saisi kirveelläkään. 

 

kuva ElinaPK