Kunpa olisi jo lauantai-ilta
On ihanaa, miten ystävät säilyvät välimatkoista huolimatta läheisinä. Perjantai-iltana tapasin kolme pääkaupunkiseudulla asuvaa ystävääni puolimatkan krouvissa Porvoossa. Kävimme syömässä tunnelmallisessa Gabriel 1763 -ravintolassa ja istuimme pitkän tovin vaihtamassa kuulumisia. Sillä välin huhtikuisen illan hämärä laskeutui Porvoon vanhan kaupungin ylle ja jos Porvoon vanha kaupunki on kaunis päivällä, niin illalla se vasta onkin! Joskus täytyisi lähteä sinne uudelleen ihan vain kevät- tai kesäillaksi kävelemään ja nautiskelemaan.
Sunnuntaina tapasin kaksi uudempaa ystävääni. Toiseen tutustuin muutama vuosi sitten, kun menimme samalla junalla Lahteen töihin. Myöhemmin junamatkat vaihtuivat kimppakyytiin ja autossa vietettyjen tuntien aikana ehti jutella kaikesta taivaan ja maan välillä. Sittemmin hän on järjestänyt illanistujaisia, joissa olen tutustunut muihin tällä seudulla asuviin ihmisiin. Ja sunnuntaina me menimme Valkmusan kansallispuistoon retkelle yhdessä. Laajalle leviävä pohjoisen mieleen tuova suomaisema ja kevään viileä ilma pysäytti juuri siihen hetkeen. Askel toisensa jälkeen mittasi pitkospuita ja retki oli meille kaikille hyvä.
Vaikka miehen pesti piteni aika yllättäen, tuli viikonlopusta silti hyvin rentouttava. Se oli enemmän kuin paikallaan, sillä pohjalla on ollut surua ja stressiä näin hautajaisten alla ja odotan jo kovasti (niin kuin aina jännittävien asioiden edellä), että aika vain kuluisi ja tämä viikko vierähtäisi nopeasti. Tiedän, että ikävä miestäni kohtaan on vaikuttanut siihen, että oloni on uutisen vuoksi vielä apeampi, koska tieto tuli juuri sinä päivänä, kun mies lähti ja kaikki hautajaisjärjestelyihin ja muutenkin tilanteeseen liittyvät asiat ovat kulkeneet minun kauttani. Viestittelimme lankoni avovaimon kanssa näistä fiiliksistä, sillä asia koskettaa meitä molempia ja hän kertoi erään ystävänsä sanoneen viisaasti, että joskus voi olla helpompi itkeä jotain näennäistä, niin saa samalla surra jonkin läheisemmän mieltä painavan asian. Eikä kyse siis ole siitä, että uutinen vanhan ihmisen poismenosta on ”näennäistä” surua, mutta kyllähän te ymmärrätte pointin.
Mutta kun tämä viikko on ohitse, niin sitten alkaa kesä. Odotan salaa lauantai-iltaa, väsyneen raukeaa olotilaa, kun jännitys ja suurin itku on ohitse ja olemme vain kotona me kaikki.