Luottaa ja olla luottamuksen arvoinen

Viime aikoina olen miettinyt paljon luottamusta. Tajusin, miten paljon luotankaan yhteen ja miten vähän luotankaan toiseen. Se toinen on eräs tuttava, joka alkuun tuntui erittäinkin luottamuksen arvoiselta, mutta muutama kummastuttava tilanne on murentanut luottamusta kovasti ja nyt tuntuu kuin seuraisin näytelmää, jossa esitetään kahta erilaista roolia. Itseäni kuvio hipaisee vain ohimennen ja muutenkin yritän antaa huomaamilleni asioille mahdollisimman vähän painoarvoa, koska voihan olla, että olen erehtynyt ja todellisuus on paljon parempi ja selkeämpi. Toivottavasti näin. Mietin kauan, että mikä tässä oikein häiritsee ja sitten tajusin, että kyse on luottamuspulasta. Se on aika kamala fiilis ja vaikuttaa koko pakettiin ja kaverisuhteeseen.

Ensimmäinen puolestaan on aviomies. Hän sai viime perjantaina kuulla, että he lähtevät koulutuksen puitteissa Espanjaan ensi viikolla katsomaan formulamekaanikon koulutuksen kanssa yhteistyötä tekevän formulatallin harjoituksia ja työtiloja. Kutsu reissuun tuli aivan puskista ja samalla varmaan testataan tulevien ammattilaisten valmiutta joustaa muuttuvissa tilanteissa. On jotenkin hassua huomata, ettei minua huolestuta ollenkaan. Minun oli vaikea luottaa seurustelumme alkuaikoina, koska vanhat (ja täysin nykyiseen mieheeni liittymättömät) kokemukset olivat romuttaneet luottamusta melko paljon. Silloin päätin, että nyt täytyy vain tsempata. Ketään ei voi kahlita tai pommittaa viesteillä ja puheluilla eikä sellaisella edes voita mitään saati rakenna toimivaa parisuhdetta, joten pakko oli vain yrittää luottaa. Kun aika kului, huomasin viimein, että luottamisesta oli jäänyt se yrittäminen pois. Luotin ja luotan ihan noin vain. Jos mies olisi lähtenyt vaikka neljä tai viisi vuotta sitten Espanjaan, olisin varmasti jännittänyt ja murehtinut enemmän. Nyt on tosi helpottavaa huomata, että harmittaa ainoastaan ajatus siitä, ettei toinen olekaan samassa ruokapöydässä iltapäivällä ja vieressä illalla. Ja se taas on aika pientä sen rinnalla, että on mahdollisuus toteuttaa omaa ammatillista unelmaa ja kouluttautua ja kehittyä. Ennemmin kuitenkin katselen innostunutta ja motivoitunutta miestä, joka tekee silloin tällöin työmatkoja ulkomailla kuin innottomaan työhön tympääntymistä, mikä viimein heijastuisi kotioloihinkin ja yleiseen viihtyvyyteen.

Luottamus on valtavan kallisarvoinen juttu. Kun sen saa kerran rakennettua kuntoon, sitä täytyy vaalia kuin aarretta ja toimia siis itsekin läpinäkyvästi ja puhtaat jauhot pussissa. Ja elämään täytyy luottaa myös. Siitä kirjoitti tosi hyvin Anna Vihervaarasta: lily.fi/blogit/anna-vihervaarasta/luottamuksesta