Matalalentoa

Olin kaksi päivää kotona kipeänä. Mies on tämän viikon Espanjassa koulutusmatkalla ja minä makasin kaksi päivää sohvalla koira kainalossa ja katselin Täydellisten naisten viimeistä tuotantokautta jaksotolkulla putkeen. Ensimmäinen päivä sujui, mutta toisena rupesin jo tulemaan mökkihöperöksi. Onneksi tänään pääsin taas töihin ja ihmisten ilmoille. Tuntui tosi mukavalta, kun useampi työkaverini toivotti minut tervetulleeksi takaisin, vaikken edes ollut kuin pari päivää poissa.

Kesälle on tiedossa työttömyyttä, jotta voin jatkaa virkavapaan sijaisena syksyllä. Otan sen loman kannalta, mutta itseni tuntien minun täytyy kehittää muita projekteja, koska kolme kuukautta on aivan liian pitkä aika olla tekemättä mitään. Kolme kuukautta on sen sijaan mainio aika parille matkalle, ystävien tapaamiselle,  mökkeilylle, kesäisen lukupiirin pyörittämiselle ja eräälle kirjoitusprojektille. Kesän tahti saa olla työtahtia rauhallisempi, mutta olen kuitenkin luonteeltani sellainen, että tykkään touhuta ja olla ihmisten seurassa enkä siksi pystyisi viettämään aikaani samanlailla kuin tällä viikolla kipeänä, televisiota katsellen.

Tämä viikko on ollut muutenkin matalalentoa. Kun mies oli juuri päässyt sunnuntaina Barcelonaan, meidät tavoitti suru-uutinen. Osasimme tätä uutista odottaa, mutta elämän päättyminen on silti aina pysäyttävää. Tuntuu kuin kaunein kevät olisi hetkessä jäänyt takatalven lumisateen alle. Ihminen ei ollut minulle kovin läheinen, mutta kuoleman lopullisuus saa minut aina herkälle mielelle. Nyt mennään näin aikansa, mutta ihan pian on toukokuu ja kevät kääntyy kesäksi.