Mulla on ammatti
Aloitin uuden työn. Edellisessä paikassa pätkä toisensa jälkeen jatkui aina lennosta ja siksi en ole kolmeen vuoteen ollut tyhjän työpöydän ja tyhjän sähköpostin ääressä ennen kuin nyt. Ja voi jestas, miten ihanalta se pitkästä aikaa tuntuukaan, kun jokin projekti alkaa kunnolla alusta! Kulunut talvi oli aika työläs ja raskas, kuten olen täällä teille kertonutkin. Samalla se oli äärettömän opettavainen ja nyt tunnen itseni enemmän oman alan ammattilaiseksi kuin koskaan aikaisemmin. Tuntuu, että olen viimein saavuttanut sen pisteen, jossa koulutus, työ ja ammattitaito ovat jonkinlaisessa harmoniassa toistensa kanssa. Olen huomannut seisovani varmana omien ajatusteni ja mielipiteideni takana ja että ehdottamiani toimintatapoja arvostetaan ja minut otetaan vakavasti. Tottakai sellainen tuo mukanaan itsevarmuutta ja fiilistä siitä, että hei, minä ihan oikeasti osaan tämän jutun. Ja ehkä se johtuu myös näistä ensimmäisistä päivistä uudessa työssä, kun huomaa tarttuvansa uusiin juttuihin varmalla otteella eikä tunne olevansa pihalla. Menneen talven haasteiden jälkeen uusi työ tuntuu nyt hyvältä ja motivoivalta. Saappaisiin ei huku, mutta ne ei myöskään kiristä.
Miksi halusin kirjoittaa nämä ajatukset ja fiilikset muistiin? Havahduin tässä lähipäivinä siihen, että ilmoitin ammatikseni tutkijan. Se tuli luontevasti ja automaattisesti ilman minkäänlaista epäröintiä ja sen jälkeen jäin onnellisena miettimään, että minullahan on hitto vieköön ammatti! Filosofian maisteri ei itsessään ole vielä ammatti, vaan todiste siitä, että ihmisellä on hallussaan tiettyjen alojen vaatima osaaminen. Kun siihen lisätään monen vuoden pätkärupeama, olen aina selittänyt omaa ammattiani pulppuilevasti (No mä olen valmistunut kulttuurien tutkimuksen laitokselta filosofian maisteriksi ja mulla on museoalan pätevyys ja mä oon tehnyt määräaikaisia tutkijan hommia…) ja sitten eräänä kauniina päivänä yhtäkkiä kiteytin sen tuosta noin vain yhteen sanaan: tutkija.
Ja niin kai se sitten menee, että jos ansioluettelossa lukee jo kuudetta vuotta ”tutkija”, niin silloin voi sanoa olevansa tutkija.
Mulla on ammatti!