Oi mikä ihana ilta

Viikonloppuna opiskelijakavereiden piti tulla lapsuudenkotiini Joutsaan. Meidän piti lämmittää palju, syödä maittava raclette-illallinen, juoda viiniä ja vaihtaa kuulumisia. Yhdelle iski paha flunssa ja päätimme siirtää illanistujaiset kuukauden päähän. Sääli. Sen sijaan ystävänpäivänä söimme Brunbergin suklaapusuja ja joimme kuohuviiniä mieheni ja siskoni kanssa siskon pienen koiran Urhon pyöriessä jaloissa. Kahden kilon painoinen Urho on rodultaan venäjäntoy ja hyvin hellyydenkipeä. Yöllä koira kömpi minun ja mieheni väliin nukkumaan ja käpertyi peiton päälle pienenpieneksi keräksi. 

Lauantaina kävimme yhdessä Joutsan kirpputoreille ja illalla minä ja mies suuntasimme kavereiden kanssa kaupunkiin viettämään ravintolailtaa. Hyvää ruokaa, punaviiniä ja kerrassaan mainiota seuraa, siinäpä toimivan illanvieton ainekset. Vaikken opiskelijakavereitani nähnytkään, tuli viikonlopusta oikein kiva ja leppoisa. Mikähän siinä on, että bileet onnistuvat parhaiten silloin, kun a) ne järjestyvät extempore tai b) alkuillasta tuntuu, ettei nyt oikein ole fiilistä?

Lauantai vei oman veronsa ja sunnuntaina olotilani oli samanlainen kuin Urholla vinkulelun kanssa taistelemisen jäljiltä: