Nykyinen työpätkä alkaa pikkuhiljaa valua loppuaan kohti. Työt ovat hallinnassa ja aika näyttää riittävän hyvin niille asioille, jotka täytyy saada valmiiksi. Vaikka luotan omaan ammattitaitooni koko ajan vahvemmin, pelkään silti luoneeni itselleni jonkin illuusion, joka räjähtää viimeisellä ensi kuun lopussa koittavalla työviikolla käsiini. Talvi on ollut työn puolesta raskas ja stressaava. Ja samalla ihan mielettömän opettavainen niin työn kuin oman työminän tuntemisen osalta. Olen aiemmin kirjoittanut työhakemuksiin, että minulla on hyvä stressinsietokyky – ja tänä talvena se on testattu. Työnkuvani ja koko määräaikaisen työni luonne muuttui muutaman kuukauden takaisten yt-neuvottelujen jälkeen niin paljon, että tässä kohtaa kevättä olen onnitellut itseäni siitä, miten tolpillani olen loppujen lopuksi tästä tulikokeesta selvinnyt. Vaikka asiat ovat olleet epävarmoja, stressaavia ja murheellisia, en ole menettänyt yöuniani (kuin ehkä pari kertaa) ja olen pysynyt yhtä joulun alla tirautettua itkua lukuun ottamatta kylmäpäisenä tyyppinä, joka muistaa, että työ on vain työtä ja ne tärkeämmät asiat ovat muualla. Olen yllättynyt siitä, miten tiukasti olen saanut pidettyä langat käsissäni, vaikka saappaat ovat tuntuneet välillä kovin ylisuurilta. Taidan jatkossa kirjoittaa työhakemuksiin, että minulla on pirun hyvä stressinsietokyky.

Silti tuntuu kovin hyvältä, että suuntaamme pohjoiseen parin viikon kuluttua jo toista kertaa tänä talvena. Toivon aurinkoisia ulkoilupäiviä ja rentoutumista Napapiirin pohjoispuolella. Mökkiloma tulee hyvään saumaan, jonka jälkeen olen valmis vanhan pätkän loppurutistukseen ja uuden alkamiseen, joka alkaakin ihan lennosta heti tämän nykyisen jälkeen.