Ystäväni kertoi allekirjoittaneensa avioeropaperit. Vaikka moni asia on yhä kesken, hänestä huokui helpotus ja rauha. Yksi piste oli nyt piirretty. Olen hänen puolestaan helpottunut myös, sillä en ajattele eroamista huonona asiana tai epäonnistumisena, vaan ennen kaikkea se on omasta itsestä huolehtimista ja rehellisyyttä niin itseään kuin kumppaniakin kohtaan. Niin monet elävät parisuhteissa, joita pidetään koossa, kun muutakaan ei uskalleta tehdä, vaikka todellisuudessa se oikea onnellisuus saattaisi löytyä heti kulman takaa, kun vain rohkenisi ottaa ratkaisevan askeleen. Olla onnellinen on kuitenkin niin monen toivelistalla.

Itse en kestäisi elämää, joka olisi ainaista riitelyä ja kinastelua. Arvostan hyviä käytöstapoja niin suuresti, etten jaksaisi sitä, jos se kaikkein läheisin ihminen huomauttelisi ja kritisoisi jatkuvasti. Tai jos jokainen oma meno olisi suurennuslasin alla ja jokainen tyttöjen ilta tai reissu nähtäisiin syrjähypyn mahdollisuutena. Tai jos hän muiden ystävien ja minunkin kuullen kommentoisi vitsinä usein kuinka kotiolot ovat ikävät tai kuinka ei pidä tehdä sellaista virhettä, että menisi naimisiin. Sillä kun vitsiä hoetaan usein, se ei enää naurata saati edes tunnu kevyeltä letkaukselta ilman todellista pohjaa.

Tiedän koko ajan vahvemmin, että minulla kävi tuuri, koska oma mieheni on ehkä maailman kohteliain ja kiltein tapaus, jonka kanssa on ollut huoletonta rakentaa yhteistä elämää. Ja juuri siksi eroaminen saa minulta ymmärrystä, sillä kun se vakaa ja helppo parisuhde on mahdollinen, on se myös ilman muuta tavoittelemisen arvoinen. Aivan kuten onnellisuuden ja rakastamisen tunnekin.