Kymmenen vuotta sitten muutin pois lapsuudenkodistani. Tie vei Helsinkiin, sieltä Kouvolaan ja sieltä Kotkaan ja näihin kymmeneen vuoteen on mahtunut viisi asuntoa. Viimeisimmässä olen kuitenkin asunut vasta hieman yli kaksi kuukautta ja toivon, että tämä olisi nyt se asunto, joka olisi vahvasti koti monta vuotta. Ja toisaalta juuri ajalle, suunnitelmille ja itselleen, etenkin itselleen, täytyy olla armollinen. Eräs ystäväni muutti useampi vuosi sitten taloon, jota hän etsi puolisonsa kanssa sillä ajatuksella, että juuri tuossa talossa eläisimme lopun elämämme. Talo näki monta vuotta, mutta lopulta vain pienen osan sitä, mitä voidaan kutsua loppuelämäksi. Siksi täytyy olla rohkeutta päästää irti silloin, kun se tuntuu parhaalta ratkaisulta, ja kääntyä luottavaisesti uuteen suuntaan.

Viikonloppuna muutin toistamiseen lapsuudenkodistani. Äidin ateljeen ullakolle lähti monta laatikollista tavaraa. Lastenkirjoja, vanhoja päiväkirjoja, pari nallea. Oli hassua pakata laatikoita, kun samaan aikaan kävi läpi omaa lapsuuttaan ja mietti, että nämä haluan säästää omille lapsilleni. Näitä laatikoita avaan seuraavan kerran todennäköisesti silloin. 

Viimeiset löylyt savusaunassa, viimeinen illanvietto tuvan suuren pöydän ympärillä. Nostetaan malja uusille aluille ja muistutetaan toisiamme, että tämä porukka, tämän porukan tunnelma ja raclette-pannu säilyy ja meillä on näin kivaa jatkossakin. Minun ja siskoni huoneessa kaikuu, huonekalu toisensa jälkeen kannetaan pois, pellolla liekit nuolevat roskia ja rikkinäisiä tavaroita. Samaan aikaan on haikeaa ja helpottunutta, jännitän poislähtöä ja viimeistä hetkeä, kun auto kaartaa tästä pihasta pois, ja kuitenkin odotan jo sunnuntai-iltaa ja omaan kotiin pääsemistä, sillä arki ja elämä on jo niin vahvasti toisaalla. Aiemmin syksyllä kirjoitin, etten selviä koskaan muutosta kuivin silmin enkä selvinnyt nytkään, vaikka vuodet ovat kuljettaneet koko ajan kauemmaksi ja juuri tätä olimme toivoneet ja odottaneet jo kovasti. Kuitenkin tuntui siltä, että lapsuus sai nyt viimeisen pisteensä. Siksi täytyy vain katsoa reippaasti eteenpäin ja olla tyytyväinen siitä, miten vakaasti omat siivet ovat kantaneet jo kauan.