Kun kesä alkoi, julistin sen mielessäni ilon, hyvän seuran ja rennon fiiliksen kesäksi. Sitä se oikeastaan olikin aina heinäkuun lopulle saakka. Paljon töitä, mutta muuten silkkaa ajelehtimista höyhenenkevyissä kesäpäivissä. Kun hellepäiviä oli kertynyt putkeen jo useampi viikko ja heinäkuu alkoi saavuttaa loppunsa, tuntui pyörähtävän valtava pyörä liikkeelle. Ihan kaikkialla. Olemme saaneet monenlaisia yllättäviä uutisia. Tavallaan sellaisia, jotka toivat jo etukäteen omat viileät raitansa kesätuuliin, mutta sitten kuitenkin yllättivät. Ihan omaan elämäänkin on tulossa vilskettä, mitä osasimme kyllä odottaa, mutta tapahtumaketju lähti silti liikkeelle kulman takaa, yhtäkkiä, vieden naisen, miehen ja koiran mukanaan. 

Ehkä se johtuu superkuusta, ehkä yhtäkkiä viilenneistä ilmoista. Ehkä jostain universumin päätöksestä, että nyt se kesäinen venyvä elo päättyy ja on aika tarttua montaa härkää sarvista kiinni yhtä aikaa. Stressaan, jännitän ja odotan ja sen lisäksi kannan sydämessäni vielä huolta muidenkin murheista. Hullu elokuu kuvaa tätä aikaa niin mahdottoman hyvin, että minä odotan vain syyskuun alkua, kynttilöitä ja niitä ensimmäisiä pimeinä iltoina nautittuja punaviinilasillisia, joissa ihan oikeasti maistuu syksy ja joihin tiiviistyy koko kotiin käpertymisen ihanuus. Ennen niitä on pari hurjaa viikkoa, jotka tuntuvat nyt mahan pohjalla räpiköivinä variksina.

Aika, ole hyvä ja kulu nyt nopeasti.