Se tunne, kun pätkätyöt ovat paikasta X

Ihan ensiksi: pidän työstäni ja ala on juuri minulle sopiva. Tunnen osaavani, kehittyväni ja olevani hyvä juuri näissä hommissa. Mutta juuri tällä hetkellä harmittaa ihan armottomasti tämä pätkätyöläisen elo. Olen tehnyt viime vuoden toukokuusta asti töitä, kun sain työpaikan parin kuukauden työttömyysjakson jälkeen. Viime elokuussa pidin yhden viikon lomaa. Jouluna lomapäiviä oli kertynyt sen verran, että sain joulun välipäivät vapaaksi. Häämatkan lomailin palkattomana ja siltä kuulta tulot putosivat reilusti, mutta onneksi häämatka oli maksettu etukäteen.

Tänä keväänä olen ollut viiden kuukauden pätkässä vuokratyöläisenä erään ison henkilöstöfirman kautta ja siten siis työt jatkuivat vuodenvaihteessa lennosta, mutta lomapäivät rupesivat kertymään jälleen nollasta. En ole aiemmin ollut tämän firman palkkalistoilla ja olen kevään aikana luottanut ihan liian sokeasti edellisten työpaikkojen systeemeihin, joissa määräaikaiset työntekijät saavat pitää lomaa sitä mukaan, kun lomapäiviä kertyy eikä lomanmääräytymisvuoden mukaan. Näin pätkätyöläisten työkunnosta pidetään huolta, koska pätkätyöläiset elävät minimilomilla joka tapauksessa ja lomailevat viikon siellä, toisen täällä, ja pitkistä viikonlopuista ja arkipyhistä täytyy ottaa kaikki ilo irti. Sen sijaan tämän kevään työni mukaan lomat saa pitää ainoastaan lomanmääräytymisvuoden mukaan. Ensinnäkin keväällä siirsimme pohjoisen lomaa maaliskuusta huhtikuulle, koska lomanmääräytymisvuosi. Tämän seurauksena mökkivuokran ajankohtaa muutettiin ja kolme muuta mukaanlähtijää vaihtoivat lomaviikkonsa työpaikoillaan. Olimmehan luottaneet hölmöinä siihen, että minulle ehtii kertyä tarvittava määrä lomapäiviä maaliskuuhun mennessä. Nyt olin typeryyksissäni jälleen ja toistamiseen siinä uskossa, että saan lomailla yhden viikon toukokuussa työsuhteeni lopussa ja odotin sitä kovasti, sillä heti kesäkuun alussa aloitan taas lennosta uuden työsopimuksen, jolloin lomapäivät alkavat tietenkin rullata nollasta eikä kesälle tule juuri minkäänlaisia lomia tänäkään vuonna. Tänään sitten jysähti firmalta tieto, että ehei, et todellakaan voi pitää lomaa toukokuussa, koska lomanmääräytymisvuoden mukaan nämä kertyneet lomapäivät täytyisi pitää ensi vuonna ja koska työsuhde päättyy toukokuussa, maksetaan lomat rahana.

Okei, tuo menee ihan oppikirjan sääntöjen mukaan ja onneksi sentään saan ne lomat rahana, mutta entäpä työkyky ja jaksaminen? Yksi viikko toukokuussa olisi ollut minulle tärkeä juttu ennen uuden työrupeaman käynnistymistä. Nyt selvitän saanko pitää toukokuun viimeisen viikon palkattomana, kun kerran ne lomapäivät maksetaan rahana. Käytännössähän yksi palkaton viikko ei siinä tapauksessa suuresti kuukauden saldoon vaikuttaisi. Toivottavasti tämä edes onnistuisi, sillä kyllä ihminen tarvitsee elämäänsä rutkasti muutakin kuin työn, ja yhden viikon loman jäljiltä olisin taas energisempi ja innostuneempi uusiin juttuihin ja arkirutiineihin.

Jos joku suurempi voima nyt toiveeni kuulee, niin kunpa tätä pätkätyöläisen arkea ei jatkuisi enää kovin montaa vuotta. Just nyt olen tosi kyllästynyt.

 

halkopino.sized_.jpg

Kuva pätkityistä puista: Markus Leppiniemi ja bongattu Enorssin kuvagalleriasta eli täältä.

Työ ja raha Työ

Tärkeä kirjallinen kohtaaminen

Suketus heitti minulle haasteen, joka kuuluu näin:

– Kerro kirjasta, joka on ollut sinulle tärkeä kohtaaminen. Ehkä kyseessä on kirja, jonka henkilöt ovat puhutelleet sinua lukijana tai jonka tapahtumat ovat saaneet sinut kulkemaan jonkin tärkeän matkan.

– Kirjoita kohtaamisesta teksti blogiisi.

– Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.

– Haasta mukaan 3-5 bloggaajaa, joiden kohtaamistarinan haluaisit kuulla.

No niin. Ihan ensimmäisenä minä ajattelin Astrid Lindgrenin Ronja, Ryövärintytärtä (1981), joka oli ensimmäinen suuri kirjallinen kohtaamiseni. Tapasimme joutsalaisen kyläkoulun pienessä kirjastossa ja Ronjan tarina ajautui käsiini kerta toisensa jälkeen eikä edes aikuisuus ole vienyt sen lumousta mennessään, vaan pidän kirjasta edelleen valtavasti. Matiaksen metsä oli kauneinta ja taianomaisinta mitä tiesin. Lukiessani kirjan uudelleen vuosia myöhemmin näin mielessäni metsän ja linnan ja kaikki juuri samanlaisena kuin ennenkin. Kenties siis Ronja, Ryövärintytär edustaa minulle myös tietynlaista muuttumattomuutta. Jotkin asiat säilyvät ennallaan, vaikka kaikki muu rullaisi eteenpäin. Sitten mietin muita kirjallisia kohtaamisiani ja Ronjan jälkeen kaksi kirjaa ovat olleet erityisiä tällä polulla. Haluan kirjoittaa nyt niistä molemmista.

ronja.jpg

 

Seuraava hyvin vaikuttava kirjallinen kohtaaminen sattui Joutsan pääkirjaston poistohyllyn ääressä ollessani lukiossa. Käsiini sattui Kaari Utrion Isabella (1988), jonka myötä minulle avautui kokonaan uusi kirjallinen maailma. Muistan ajatelleeni, että vau, tällaista todella on olemassa. Kiinnostuin lukion alussa uudelleen historiasta oppiaineena, koska kurssit alkoivat maailman historiaa ja kulttuurihistoriaa valaisevilla kokonaisuuksilla. Siksi Kaari Utrion tuotanto oli täydellinen paketti ujolle ja läpeensä romanttiselle historiasta kiinnostuneelle teinitytölle. Isabella-kirjassa esiintyvä ritari Niklas Tavast oli mielestäni aivan ihana: rauhallinen, hiljainen, muita ritareita suurempi ritari, joka sulki pienen kovia kärsineen Isabella-rukan karhumaiseen syleilyyn. (Näin vuosia myöhemmin minua on toisinaan huvittanut se, että aviomieheni on kaksimetrinen, lähes poikkeuksetta muita pidempi, rauhallinen mies, jolla on utriomaisesti määriteltynä vedensiniset silmät. Utrion tuotanto saati ihana Niklas Tavast ei mitenkään vaikuttanut valintoihini, ehei.) Isabellan jälkeen ahmin Kaari Utrion kirjoja todella paljon. Myöhemmin päädyin opiskelemaan kulttuurien tutkimusta ja ilokseni huomasin, että hyvin monen opiskelukaverini kohdalla Kaari Utrion tuotanto on kuulunut teini-iän lukemistoon.

Kolmas tärkeä kirjallinen kohtaaminen taisi sattua Helsingissä Rikhardinkadun kirjastossa. Löysin Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirjan (2004). Kyllikki Villa matkusti paljon rahtilaivoilla ympäri maailmaa ja Vanhan rouvan lokikirjassa hän on jo 73-vuotias ja matkalla Chileen. Matkan aikana hän pitää päiväkirjaa sanelemalla, jonka pohjalta Vanhan rouvan lokikirja on kirjoitettu. Vuoden 2004 matkakirjaksi palkittu teos kuvaa hyvin vanhenevan naisen ajatuksia ja matkalla oloa. Eniten minua viehätti laivamatkailun kuvaus, sillä nykypäivänä harvoin matkailija ylittää valtameriä laivalla. Lisäksi rahtilaivan arki on hyvin erilaista risteilyaluksiin verrattuna ja matkantekoa leimaa mutkattomuus. Vaikka olen Keski-Suomen kasvatti, olen aina pitänyt merestä. Kaikki saaristolaisuuteen ja merenkulkuun liittyvä on minusta kovin kiehtovaa ja siksi Vanhan rouvan lokikirja teki minuun niin suuren vaikutuksen, että päädyin opiskelemaan merihistoriaa sivuaineena ja nykyään työskentelen merellisen kulttuurin parissa. 

Tässä olivat kolme suurinta kirjallista kohtaamistani. Haasteen laitan eteenpäin Kirsi-Marialle ja Pirkolle, olkaa hyvät!

PS. Kuva on lainattu tästä uutisesta, jota lukiessani ajattelin, että ei, Ronja ei voi olla piirroshahmo. Tai voi, mutta vain Ilon Wiklandin kynästä syntyneenä.

Kulttuuri Kirjat