Parasta on valo

Sataa märkää lunta. Maailma on lyijynharmaa. Kuitenkin se harmaus on erilaista kuin joulun alla. Silloin harmaus oli synkkää, pimeää, tummaa. Nyt se on pehmeää. Vetistä tosin, mutta pehmeää silti. Nyt on valoa. Vaikka kukaan ei pidä loskasta, niin valon määrä kompensoi sitä mainiosti. Opiskeluaikaan akateeminen vapaus pimitti monta vuotta vaihtelevasti tietoa siitä kuinka pimeä loppusyksy ja talvi voikaan olla ja siksi valmistumisen jälkeen virka-aikaisessa työssä vasta tajusin kunnolla, että jestas, tätä siis todella on pimeä, kun marraskuussa lähtee aamuseitsemältä kohti työpaikkaa! En ollut ikinä aiemmin ajatellut pimeän vuodenajan vaikuttavan minuun mitenkään, mutta viime vuodet ovat osoittaneet, että kyllä valon määrällä on vahva vaikutus energisyyteen. Lempivuodenaikani on ollut aina syksy, mutta nykyään se on saanut kilpailijakseen koko alkuvuoden helmikuusta juhannukseen saakka. Suurimpana syynä on luonnollisesti valo ja tunne siitä, että käy töissä ihan oikeasti päivällä eikä öisin. Helmikuusta juhannukseen on aika, kun luonto herää, valon määrä kasvaa ja koko tämä luomakunta puhkeaa kukoistuksekseen. Vielä on kuitenkin aikaista haaveilla siitä loputtomasta valosta, joka kantaa aamuun saakka saati tuoksuvista sireeneistä, mutta tämä valo, jota riittää joka päivä aina hieman enemmän, on lupaus kaikesta siitä. Se herättää jo nyt ja herättää koko ajan enemmän. Siksi työmatkojani on viime aikoina säestänyt usein Noah and the Whale -yhtyeen haikean kaunis The First Days of Spring. Vielä on on hiljaista ja rauhallista, mutta enää ei mene tolkuttoman kauan siihen, kun linnut herättävät laulullaan.

//www.youtube.com/embed/szbB-vLVnoQ