Pariisin kesäkuu

Keskiviikko 3.6.2015

Olimme ystäväni S:n kanssa hyvissä ajoin Helsinki-Vantaan lentokentällä ja se oli ihanaa: kun muodollisuudet oli hoidettu, söimme kaikessa rauhassa lounaan ja sen jälkeen otimme lasit kuohuviiniä, sillä tätä matkaa oli suunniteltu kauan ja lähtö oli erityisesti kuohuviinin arvoinen. Puhuimme jo yli kymmenen vuotta sitten lukiossa Pariisista ja nyt juhlistimme matkalla sitä, että täytämme tänä vuonna kolmekymmentä ja sitä, että tämä ystävyys on kestänyt jo vuosia. 

Lento sujui hyvin ja Pariisissa matkustimme ahtaalla RER-junalla matkalaukkuinemme Notre Damen pysäkille, josta on vain lyhyt matka Eugenie-hotelliin. Meidän huoneemme oli hotellin ylimmässä kerroksessa. Huoneessa oli vino ullakkomainen katto ja pariisilainen näkymä viereisten talojen katoille, jonka pienistä savupiipuista tuli mieleen se kohtaus Maija Poppasessa, jossa nokikolarit tanssivat katolla. 

Keskiviikkoiltana olimme väsyneitä matkustuspäivän jäljiltä ja lähdimme syömään. Heti hotellin vieressä oli pieni ravintola punaruutuisine pöytäliinoineen, kelpaa. Ennen nukkumaanmenoa kävelimme Latinalaiskorttelin katuja ja Seinen rantaa ja kuulostelimme Pariisin kesäillan fiilistä.

Torstai 4.6.2015

Onneksi Kööpenhaminan reissusta viisastuneena nappasin heti korvatulpat mukaan ja käyttöön ja sain itselleni oman kotikaupunkisimulaattorin, sillä Pariisin yö on luonnollisesti äänekkäämpi kuin kotkalaisen lähiön. Aamiainen oli mannermainen ja tarjoiltiin huoneeseen: croissanttia, jugurttia, patonkia ja cafe au lait. Päivän kohteemme oli Montmartre, jonka historiaan mahtuu niin ilotaloja ja rikollisuutta kuin taiteilijaelämääkin. Meille kaupunginosa oli tuttu elokuvasta Amélie, kuinkas muutenkaan. Montmartreen pääsi näppärästi metrolla, jolla me kuljimme päivittäin, sillä se on kenties kaikkein kätevin kulkuväline tässä kaupungissa. Montmartressa oli turisteja erityisesti Sacré-Coeurin basilikan luona. Basilikassa oli messu meneillään ja oppaiden työllistävin tehtävä oli sihistä turistit hiljaisiksi. Mutta muuten Montmartressa oli väljää ja jopa verkkainen tunnelma. Kaupunginosa sijaitsee sen verran kaukana keskustasta, että pahin kuhina jää taakse. 

Helteisen päivän päätteeksi palasimme Latinalaiskortteliin, pyörähdimme hotellilla ja lähdimme viettämään iltaa Seinen rannalle. Ja tästä syntyikin yksi reissun kohokohtia, jonka myöhemmin otimme myös uusiksi. Nappasimme pienestä katukahvilasta täytetyt patongit ja pullot roseeta ja menimme Seinen rannalle, jonne oli kokoontunut paljon ihmisiä piknikille. Ihana kesäillan rento tunnelma! Suosittelen lämpimästi!

Perjantai 5.6.

Päivän ensitöiksi suuntasimme Louvreen. Olin luvannut S:lle syntymäpäivälahjaksi liput museoon, mutta lopulta kävi niin hassusti, että kun olin maksanut liput, myyjä katsoi minua uudelleen ja kysyi omistanko invalidikorttia. Minulla on lievä CP-vamma, joka näkyy kyllä, mutta on sen verran lievä, etten käytä apuvälineitä ja pystyn liikkumaan ja toimimaan täysin itsenäisesti. Sanoin, ettei minulla ole sellaista. Tästä huolimatta myyjä pyysi rahat takaisin ja päästi minut ja S:n (ilmeisesti avustajan roolissa) ilmaiseksi Louvreen. Olin tosi yllättynyt, koska lievästi vammaisena tottuu olemaan Suomessa väliinputoaja, joka ei ole terve, mutta ei riittävän vammainenkaan saadakseen vammaisille tarkoitettuja etuja. Niinpä Louvren pisteet nousivat silmissäni ja etenkin tämän huomaavaisen asiakaspalvelijan, joka ei selvästikään tehnyt töitä liukuhihnameiningillä, vaikka takanamme kiemurteli kymmenien metrien jono. 

Louvre on valtava. Jos kuvittelee pystyvänsä kiertämään museon kokonaan ja keskittyen, niin tuskin onnistuu. Meille ainakin tuli niin taideähky salien vain jatkuessa loputtomasti, että viimein päätimme suunnata syömään ja päädyimme pieneen teehuoneeseen. Ruokailu oli tosi kallista, mutta ravintola oli kuin rauhallinen ja virvoittava keidas keskellä Louvren turistiryysistä. 

Lämpötila pyöri jo toista päivää kolmessakymmenessä ja tuntui meille Pohjolasta saapuville aika tukalalta. Kiersimme Louvren liepeiltä saarille ja Notre Damelle, jonka edessä oli valtavan pitkä jono. Teimme ostoksia ihanissa pikkupuodeissa ja sain jonkinlaisen tuliaisostospuuskan, joka tuntui etiäiseltä loppupäivän tapahtumia ajatellen. Matka jatkui Seinen rantaa pitkin Latinalaiskortteliin. Eräässä puodissa myytiin Marimekon kankaita ja myyjä olikin suomalainen nainen, joka oli asunut jo vuosikymmeniä Pariisissa. Ja kaiken huipuksi hänellä oli mökki Sysmässä, kotikylämme naapuripitäjässä. Sattuma oli hauska, sillä naista oli kiva haastatella siitä, millaista tuntuu elää ja asua Pariisissa. Sitten kohdalle osui ihastuttava Shakespeare & Company -kirjakauppa, joka oli kuin elokuvista. Kaupassa oli epävireinen piano, jota sai soittaa ja niinpä minä soitin hieman kliseisesti Ranskalaiset korot -kappaleen, joka on muutenkin ainoita, jonka edes osaan ulkoa.

Sitten palasimme hotelliin ja kauhukseni huomasin, että rahapussini oli viety. Tiesin, missä olin sitä viimeksi käyttänyt, mutta siitä ei ollut aavistustakaan, miten ja missä pussi oli viety. Onneksi olin jemmannut suurimman osan käteisestä ja passin hotellille ja ehtinyt kuluttaa käteiset siinä tuliaisostospuuskassani lähes loppuun, joten voro sai ehkä muutaman kympin ja tietty kortit, jotka kuoletin heti. Onnettomuus ei siis ollut tuhoisa ja seuraavana päivänä ohjelmassa oli tutustumista paikallisiin tapoihin ja käytäntöihin eli käynti poliisiasemalla, mutta kyllä tilanne kirveli ja laski fiiliksiä siltä illalta. Toisaalta nämä jutut aina opettavat ja tekevät rohkeammaksi, sillä maailmalla selviää kyllä aina jotenkin, vaikka juuri silllä hetkellä tunsi itsensä kovin haavoittuneeksi. Reissua ja Pariisin taikaa se roisto ei kuitenkaan pilannut! 

 

Lauantai 6.6.

Tuuli kääntyi pohjoiseen ja toi mukanaan raikkaampaa ja vilpoisempaa ilmaa. Me lähdimme kiertelemään Rue Saint Honorén putiikkeja, kunhan poliisiasemalla vierailu oli hoidettu. Tuntui hupsulta pyöriä merkkiliikkeissä jäljelle jääneen käteisen varassa, mutta onneksi katseleminen ja fiilistely ei maksa mitään. Ja onneksi käteistä jäi sen verran, että pärjäsin hyvin jäljellä olevat päivät. Loikkasimme metroon ja hurautimme Montparnasseen, joka on tosi kaunis kaupunginosa ja myös vanha taiteilijoiden suosima alue. Sieltä kuljimme Luxembourgin puistoon, jossa oli valtavasti ihmisiä viettämässä lauantai-iltapäivää. Harmiksemme emme löytäneet puiston läheltä kauppaa, josta olisimme napanneet eväät mukaan. Sen sijaan puistosta löytyi kahvila, johon istahdimme ja samassa läheiselle esiintymislavalle kapusi orkesteri soittamaan. Ei pöllömpi ajoitus. Puistosta lähdimme RER-junalla takaisin hotellille ja sieltä lauantai-illan viettoon. Ensin roseeta ja patonkia Seinen rannalla, sitten drinkit terassilla ja sitten pujahdimme vanhaan jazzluolaan nimeltään Le Caveau de la Huchette. Mikä tunnelma! Punatiilisessä kellarissa eri ikäiset ihmiset tanssivat, bändi soitti tuttuja svengaavia ikivihreitä ja ilmapiiri oli kovin rento ja iloinen. Aivan kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin! Jos siis sydämesi sykkii vähääkään jazzin tahdilla, niin suosittelen erittäin paljon!

Sunnuntai 7.6.

Leppoisana sunnuntaina jäimme pyörimään Latinalaiskorttelin kulmille. Kävimme Museé de Cluny -keskiaikamuseossa, jonka näyttelyssä oli vähän tekstiä, mutta muuten hyvin kaunis esillepano. Sitten osuimme sattumalta museon vieressä olevaan Suomen Ranskan instituuttiin, jota se Marimekon kankaita myyvä suomalaisnainen oli meille suositellut, Instituutin kahvila oli kiva ja tyylikäs. Henkilökunta oli ranskalaista, vaikka tänne jos johonkin  sopisi suomalainen henkilökunta. (Me voidaan tulla!)

 

Palasimme aikaisin hotellille laittautumaan ja lähdimme viettämään viimeistä Pariisi-iltaa. Kävimme ensin Eiffel-tornin juurella, mutta totesimme sen Louvreakin pahemmaksi turistirysäksi ja pakenimme johonkin sattumalta tielle osuneeseen ravintolaan. Sitten pyörähdimme Palais de Tokyo -nykytaidekeskuksessa, jonka museokauppa on vierailun arvoinen. ”Tokion palatsin” lähellä oli erinomaisen kutsuva Monsieur Bleu -ravintolan terassi, jossa kävimme juomassa lasilliset roseeta ennen Seinen risteilyä. Tämä on juuri se, mistä me S:n kanssa nautimme molemmat: istumme pitkän tovin jossain lasillisella ja katselemme ihmisiä ja kuulostelemme tunnelmaa. Voisimme varmaan viettää noin monta päivää putkeen. Nyt emme kutenkaan useampia laseja kumonneet, vaan suuntasimme taas kohti Eiffel-tornia ja loikkasimme jokilaivaan, joka lipui Seineä pitkin kiertäen suurimmat nähtävyydet ja pyörähtäen saarien kautta ympäri. Osuimme risteilylle juuri auringonlaskun aikaan, joten näimme kuinka valojen kaupunki alkoi loistaa kesäillan hämärtyessä.

Maanantai 8.6.

Väsyneet mutta onnelliset Pariisin matkaajat pakkasivat laukkunsa, raahasivat ne RER-junaan ja suuntasivat lentokentälle. Olin haaveillut Pariisista jo vuosia ja se oli juuri niin kaunis ja ihana kaupunkin kuin olin kuvitellutkin. Jos lähdet Pariisiin, niin tässä muutama vinkki:

Latinalaiskortteli on hyvä sijainti hotellille, sillä siitä on kätevät yhteydet oikeastaan minne vain. Meidän hotelli oli ihan ok. Se ei mene omalle top-listalleni, mutta ajoi asiansa.

Säästä jalkojasi ja käytä metroa ja RER-junaa. Metrokartta näyttää ensisilmäykseltä sekavalta, kun mielessä on kuva Helsingin kahteen suuntaan kulkevasta metrosta, mutta itse asiassa Pariisin metro on todella selkeä ja toimiva. 

Säästä jalkojasi ja laita hyvät kengät jalkaan. Olin ostanut citylenkkarit ennen reissua ja ne osoittautuivat täydellisiksi kaupunkilomakengiksi. Jalat jaksoivat koko reissun ajan!

Jemmaa rahaa moneen paikkaan ja jos omistat kaksi luottokorttia, jätä toinen hotellille. Pariisissa pyörivät kuulemma maailman nokkelimmat taskuvarkaat ja siltähän tuo vaikutti. Minä olin onneksi jättänyt suurimman osan käteisistä hotellille, mutta molemmat luottokortit kyllä katosivat Pariisin vilinään. 

Nauti tunnelmasta! Pariisi sopii juuri sellaisille, jotka aistivat fiilikset pienissä hetkissä. Siksi se sopi meille niin älyttömän hyvin.

 

kuvat ElinaPK