Sataman valot sammuvat

Olen jo pitkään pyöritellyt mielessäni mitä teen tämän blogin kanssa. Olen yrittänyt löytää tähän uutta innostusta ja uutta punaista lankaa, mutta lopputulos on tuntunut itsestäni kovin laihalta. Olen kirjoittanut blogeja vuodesta 2006 asti – kymmenen vuotta näemmä. Silloin päiväkirjamaiset blogit olivat tavallisimpia blogeja ja koko blogin kirjoittelu somesta puhumattakaan lapsenkengissä. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Ihmiset ilmaisevat itseään Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa ja monessa muussa kanavassa. Blogeja kirjoitetaan yhä, mutta niihinkin on tullut vuosien saatossa mukaan vahva kuvallinen painotus ja suosituimpien blogien kohdalla kaupallisuuskin. Kukapa olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että joku voi joskus elättää itsensä blogia kirjoittamalla?

Voisin toki jatkaa tällä linjalla ja kertoa esimerkiksi miten ihana Ylläs oli viime viikolla, kuinka olenkaan ihastunut Klo Designin Frida-mekkoon, ja kuinka nykyinen työpätkä on loppusuoralla. Tai voisin paremminkin alkaa panostaa tähän blogiin ja opetella kuvaamaan ja näyttää teille miten ihanalta Ylläs ja se mekko voivatkaan näyttää (yhdessä ja erikseen). Kuvaajana tai ehkä oikeammin tiedostojen siirtelijänä olen liian laiska. Teen moista niin paljon töissä, etten jaksa kotona enää näpertää tietokoneen ääressä. Jos kuvat lävähtäisivät eetteriin noin vain kuin isolla siveltimellä, olisi täällä ehkä muutakin kuin tekstiä. Ja toisaalta: jos se teksti olisi jotain muuta, sopivan kantaaottavaa ja terävää, saattaisi se kadonnut punainen lanka löytyä niinkin.

Juuri nyt tuntuu, että aika on ajanut tämän blogin ohitse ja kirjoittajan kynä tylsistynyt. Haluan kirjoittaa edelleen ja toivon, että jossain vaiheessa tulee vastaan jotain uutta ja sopivampaa, joka pitää kynäni terävänä. Sitä odotellessani aion lukea kirjoja ja lempiblogejani, klikkailla Pinterestin kuvia ja someilla entiseen tapaan. En poista blogiani täältä vielä ja saattaa olla, että jossain vaiheessa palaan uudenlaisen kirjoitusinspiraation houkuttelemana punaisen langan pää mukanani, mutta valoisana kevätiltana satamassa näkee kulkea ilman valojakin.

Siispä suuri kiitos sinulle siellä ruudun takana! Ihanaa kevättä, lämpöä ja mustarastaan laulua!