Sosiaalisen median pyörteissä

Olen töiden puolesta osallistunut viime aikoina kahteen tapahtumaan, jossa yleisö on kommentoinut esityksiä ja aiheita Twitterissä. Toinen oli iso sosiaaliseen mediaan liittyvä seminaari, jossa twiittaukset pyörivät isolla screenillä. Toinen oli kiinnostava oman alani koulutus, jossa kaksipäiväisen koulutuksen alussa sovittiin yhteinen hashtag Twitteriin. Jo ennen näitä tilaisuuksia päätin, että nyt täytyy saada Twitter paremmin haltuun. Minulla on ollut tili Twitterissä jo kauan, mutta Twitter on nopeatempoinen ja twiittauksissa korostuu taito tiivistää olennainen, joten tuntui, että olen ihan liian hidas jaarittelija twiittaajien joukkoon. Nyt olen kuitenkin huomannut, miten hienon ja kiinnostavan lisän Twitter tuo esimerkiksi koulutuksiin ja seminaariin. Ja siinä kohtaa se on erityisen kiva niille pienemmille mielipiteille ja ajatuksille, jotka on mukava jakaa jollekin, mutta jotka jäisivät ilman Twitteriä vain omien korvien väliin, koska ei niitä tulisi kerrottua omana puheenvuoronaan ääneen. Ja toki se on kiva meille, jotka emme ihan ensimmäisten joukossa avaa suutamme ison seminaariyleisön edessä: viittaamisen sijaan voi aina twiitata! Lisäksi tajusin, että Twitterin kautta voi myös tuoda esiin itseään oman alan ammattilaisena. Twiittasin koulutuksesta muutaman twiitin ja sain seuraajakseni kaksi sellaista museota, joista olen haaveillut joskus saavani the työpaikan. Eihän tuo vielä kovin kummoista tien raivaamista ole, mutta pienissä piireissä verkostot ovat tärkeitä ja Twitter on yksi keino sitä vastaan, ettei jäisi ihan näkymättömäksi.

Sosiaalinen media on muutenkin ollut erityisen esillä viime aikoina omassa arjessani. Instagram-tilini kautta sain kutsun paikallisten somettajien ryhmään ja tulevana sunnuntaina olisi ryhmän ensimmäinen tapaaminen. Valitettavasti näyttää siltä, etten pääse tapaamiseen, mutta idea on tosi hyvä ja uskon, että matkailutiimin vetämä someryhmä jatkaa toimintaansa myös tapaamisen jälkeen aktiivisena muiden tempausten kanssa.

Mietin omaa sosiaalisen median käyttöä ja tajusin olevani eri foorumeilla erilailla esillä. Instagramiin lataan kuvia useamman kerran viikossa. Tilini on kaikille avoin, mutta kuvateksteihin laitan usein pelkät hashtagit eli tilistä näkyy vain pieni kuvallinen pintaraapaisu elämääni. Twitter-tilini on myös avoin kaikille ja sitä käytän pääasiassa ammatillisesti eli seuraan keskustelua ja twiittaan lähinnä työhöni liittyviä asioita. Facebook-tilini sen sijaan näkyy vain kavereilleni ja sinne kirjoitan enemmän, mutta sinnekin vain sellaisia asioita, jotka voisin sanoa kenelle tahansa Facebook-kaverilleni kasvotusten. En siis vuodata mitään, kirjoita liian henkilökohtaisia asioita tai mistään epävarmoista tai vasta tapahtumassa olevista asioista. Vaikka päivitän suhteellisen aktiivisesti, ovat päivitykseni niin harmittomia, ettei edes rivien välejä pysty kaivelemaan sen kummemmin. Ja sitten on vielä tämä blogi. Tänne kirjoitan pohdiskelevia tekstejä enkä jaa tämän osoitetta kovin aktiivisesti, vaikka blogini onkin julkinen ja kaikkien löydettävissä.

Sosiaalinen media on hyvin käyttökelpoinen ja tullut jäädäkseen. Vapaa-ajan lisäksi se tulee koko ajan vahvemmaksi myös työn tekemisessä ja ammatillisessa verkostautumisessa ja juuri siksi sosiaaliseen mediaan ja sen erilaisiin mahdollisuuksiin on hyvä tutustua avoimin mielin. Enää ei naureskella niille, jotka liittyvät Facebookiin. Ja sitten kuitenkin sosiaalinen media ei korvaa kasvokkaista kohtaamista. Vaikka itse pidän kaikkiin ystäviini yhteyttä sosiaalisen median kautta ja yhteydenpito eri puolilla Suomea asuviin ystäviin on täysin erilaista ja huomattavasti aktiivisempaa kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, niin silti edelleen on suuri tilaus sovituille tapaamisille, illanistujaisille ja yhteiselle ajanvietolle ja tekemiselle enkä usko sen muuttuvan mihinkään, koska loppujen lopuksi me olemme kuitenkin ihmisiä ja meillä on tarve olla muiden ihmisten lähellä.