Sunnuntai-illan blues

Kun kivan viikonlopun jälkeen ajamme sunnuntai-iltana kotia kohti, valtaa mielen usein blues. Niin eilenkin. Aina silloin puhumme siitä, onko kotikaupunkimme se, missä haluamme todella elää. Minulla ei ole siellä töitä, mutta millälailla muutto siihen työkaupunkiin ratkaisisi tilanteen. Vai olisiko kotimme sittenkin jossain Keski-Suomen tai Etelä-Savon suunnalla? Siellä, missä perheet ja pitkäaikaisimmat ystävätkin ovat. Siis jos vain töitä löytyisi, nehän elämässä aina ratkaisevat eniten. Nämä puheet ovat toistuneet vuodesta toiseen, aina istuessamme autossa rinnakkain sunnuntai-iltaisin. Ja kun sitten pääsemme kotiovesta sisään ja asetumme taas taloksi, kaikkoaa blues samantien ja tilalle tulee hyvä olo. Eilen mietimme, että ehkä kyse onkin vain sunnuntai-illan fiiliksestä, mikä ei muuttuisi, vaikka sunnuntai-illan kotimatka lyhenisi alle sataan kilometriin. 

Sunnuntai-iltaa seuraa yö, joka on minulle viikon hankalin. Viime yönäkin nukuin levottomasti ja nousin viimein kymmentä vaille viisi töihin. Ihan sama, ei tässä enää nukahtaa ehdi. Kiitos vain liukuvalle työajalle, joka mahdollistaa töiden aloittamisen jo seitsemältä. Näinkin on ollut jo kauan, vaikkei töissä ole mitään stressaavaa tai ikävää. Aina sunnuntain ja maanantain välinen yö on levottomin, mutta heti seuraavana yönä nukun taas kuin tukki ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana aina siihen asti, kun on taas sunnuntai. En tiedä mistä moinen johtuu, mutta en suinkaan ole ainoa, vaan tiedän monta, joilla homma menee samanlailla. Ehkä kroppa ehtii viikonlopun aikana kuitenkin rentoutua sen verran, että maanantaita edeltävänä yönä täytyy orientoitua siihen, että aamulla mennään taas.

Tästä se lähtee taas, tämä viikko.

kuva www.weheartit.com