Tyyliasioita

Menneenä kesänä huomasin, että värikkäät vaatteet jäivät kaappiin ja päälle valikoitui vain mustaa, valkoista ja harmaata. Ajattelin sen johtuvan viileästä kesästä. Tai ehkä olin lukenut liikaa Stella Harasekin blogia. Ehkä olin muuten vain mustavalkoisella päällä. Kesä taittui syksyksi ja edelleen sama väriskaala jatkuu vaatekaapissani. Sinetiksi tälle laitoin kaapista värikkäät hameet pois ja tilalle tuli mustat farkut. Nykyiseen työhöni kuuluu jonkin verran kokouksia ja asiakastapaamisia ja eilen aamulla erääseen yhteistyökokoukseen lähtiessäni korkkasin jo pari kuukautta sitten ostamani bleiserin. Se istui napakasti ja toi koko olemukseen ryhtiä.

Pitkään aikaan vaatekaappini ei ole kokenut niin selkeää muutosta kuin nyt. Viime talvena huomasin, että pukeuduin mieluummin farkkuihin kuin hameisiin, mutta nyt muutos ylettyi hiljalleen värimaailmankin puolelle. Kuten tiedämme, kaikki 29-vuotiaana tapahtuvat muutokset voidaan niputtaa kolmenkympin kriisin piikkiin. Ehkä siis tämäkin, vaikka pukeutumisasiat eivät missään nimessä johdu siitä, että tietyssä iässä on pukeuduttava tietyllä lailla. Ennemmin yhdistän sen työhön ja juuri niihin työssä vastaan tuleviin tilanteisiin, joissa on oltava uskottava ja varma. Kaikille varma olo jännittävissä tilanteissa ei tietenkään vaadi huoliteltua ulkonäköä, mutta minulle se varmuus tarkoittaa myös istuvia vaatteita, tukevia ja helppoja kenkiä sekä ripsiväriä. Lisäksi olen ollut aina sitä mieltä, että siisti ulkonäkö kompensoi liikuntavammaa. CP-vammaisena törmään välillä ennakkoluuloihin, joissa puhevika ja älykkyys yhdistetään toisiinsa, vaikka niillä ei ole todellisuudessa mitään tekemistä toistensa kanssa. Ajattelen aina, että puheen sisältö on artikulointia tärkeämpää. Silti huomaan, että matka ennakkoluulojen karistamiseen on paljon lyhyempi, kun pikkuisen tsemppaa oman ulkonäön kanssa. En halua kuulostaa pinnalliselta enkä väitä ulkonäön olevan tärkeintä – ei, sillä ulkonäköä voi virittää loputtomiin ja silti se voi olla lopulta pelkkä tyhjä kuori. Mutta ulkonäkö on silti osa kokonaisuutta eikä kulttuurissamme varmastikaan olisi pukeutumiseen liittyviä etikettejä, jos ulkoisella olemuksella ei olisi mitään väliä. Onhan pukeutumisessa kyse aina myös tilanteen ja muiden ihmisten huomioimisesta sekä siitä, että pitää huolta itsestään. Ja jos on himpun verran tyytyväisempi peilistä takaisin katsovaan tyyppiin hyvin istuvien farkkujen takia, heijastuu se varmuutena koko olemukseen ja tuo takuulla voimaa työpäivän haasteisiin.