Vaellus Isojärven kansallispuistossa
Viime tiistaiaamuna me lähdimme mieheni kanssa kahdestaan kohti Isojärven kansallispuistoa. Ystäväpariskunta perui mukaan lähtemisensä kesäflunssan takia ja viiden kuukauden ikäinen koiranpentumme Voitto on vielä liian pikkuinen tällaisille retkille. Niinpä Voitto jäi vanhempieni hoiviin ateljeekoiraksi ja me pakkasimme rinkat makuupusseilla, teltalla, trangialla ja pussiruualla. Ostimme mukaan myös iltaa varten pullon punaviiniä: useampaa sorttia myydään muovipulloissa, mikä on kerrassaan kätevää ja kevyttä tällaisia retkiä ajatellen.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tarkoituksemme oli retkeillä yön yli. Huikeaa teltassa nukkumisen kokemusta meillä ei todellakaan ollut: mies nukkui teltassa viimeksi armeijassa noin kymmenen vuotta sitten ja minä jollain 4H-leirillä lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Lienee siis selvää, että meitä jännitti aika paljon. Reippaasti pistimme auton parkkiin Heretyn parkkipaikalle ja iskimme kantamukset selkään. Sitten mentiin! Kiersimme Luontoon.fi-sivuston mukaisen noin kahdenkymmenen kilometrin pituisen reitin Heretty – Latokuusikko – Vahterjärvi – Kalalahti – Lortikka – Heretty. Jos siellä ruudun toisella puolella joku suunnittelee vastaavaa yhden yön kestävää patikkaa Isojärvelle, suosittelen tuota reittiä ja nimenomaan tässä Metsähallituksen neuvomassa järjestyksessä. Ensimmäisen päivän osuus Heretystä Kalalahteen oli vaikeakulkuisempi ja hitaampi. Korkeuseroja oli ensimmäisen päivän osuudella aika paljon. Reitti kulki enimmäkseen metsässä, joten helle ei onneksi tehnyt matkasta tukalaa, vaan metsän siimeksessä oli mukava kulkea.
Pidimme pitkän tauon Vahterjärven laavulla, josta matka jatkui vielä muutaman kilometrin verran leirintäpaikkaamme Kalalahteen. Ilta oli tyyni ja kaunis eikä Kalalahdessa yöpynyt ketään muita meidän lisäksemme. Kun teltta oli pystytetty, teimme trangialla pastaa, avasimme viinipullon ja paistoimme jälkiruuaksi lettuja. Hyttyssavut pitivät kesäillan seuralaiset loitolla, viini lämmitti mukavasti lihaksia ja meillä oli rento, leppoisa ilta. Mies nukkui teltassa huonosti kovan alustan takia, mutta minä olin kuluttanut energian niin näppärästi poluille (plus se viini), että unta ei tarvinnut houkutella.
Keskiviikkoaamu avautui hitaammin kuin olimme suunnitelleet, sillä aamiaiseen ja leirin purkamiseen meni yllättävän paljon aikaa. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä reitti Kalalahdesta Lortikan kautta takaisin Herettyyn oli huomattavasti helpompi ja nopeampi kuin ensimmäisen päivän reitti. Siksi tämä ympyräreitti kannattaa kiertää juurikin näin päin, koska pohjalla oli kuitenkin jo yhden päivän vaellus sekä teltassa nukuttu yö. Lortikassa pidimme tunnin mittaisen ruokatauon ja sitten matka jatkui taas. Olimme lähtöpisteessä kaksi tuntia aiemmin kuin olimme etukäteen kuvitelleet. Toisaalta askelia joudutti ajatus vanhempieni luona meitä odottavasta saunasta, sillä helle teki matkasta nihkeän ja siksi noviiseille hieman epämukavan. Isojärven kansallispuisto on tosi rauhallinen. Kulkijoita oli vain muutamia satunnaisia, mutta muuten olimme kahden. Isojärven kansallispuiston erikoisuuksia on majavien tekoset sekä vanhan metsätyöperinteen jäljet kuten esimerkiksi vanhat kämpät. Maisemallisesti Isojärven kansallispuisto oli meidän keskisestä Suomen maaseudulta kotoisin olevien silmissä tyypillistä keskisuomalaista ryteikköä. Toki maisemaan toi omat väripilkkunsa vaihteleva maasto rotkoineen sekä kauniit pienet metsälammet, mutta meidän makuumme ovat enemmän esimerkiksi Repoveden kansallispuiston jylhät kalliomaisemat. On kuitenkin kiva, että nyt on taas yksi uusi kansallispuisto nähty, sillä muutoin tulee käytyä päiväretkillä juurikin Repovedellä tai Leivonmäen kansallispuistossa.
Mikä olikaan loppufiilis tästä kaikesta? Kun retki oli päätöksessä, tunsin valtavaa voitonriemua siitä, että ihan oikeasti jaksoin ja kannoin reippaasti kaiken mitä pitikin. Yhden yön retkelle ei kovin hääppöisiä tarvikkeita tarvita, mutta makuupussit, makuualustat ja teltta vievät yllättävän paljon tilaa ja tekevät kantamuksista painavat muihin mukaan otettuihin tavaroihin verrattuna. Väsymys oli toki melkoinen, joten meille tuli sellainen fiilis, että pidemmillä reissuilla olisi kivempi nukkua varaustuvissa tai sitten totutella laavuihin, jotta teltan voisi jättää matkasta pois. Vaikka alkuun harmitti, kun ystäväpariskunta ei päässytkään lähtemään mukaan, oli oikeastaan tosi helppoa mennä ihan kahdestaan. Kuten mieheni sanoi, retki oli yhtä paljon elämys kuin urheilusuoritus, ja juuri siksi oli monta juttua, joissa olimme oman mukavuusalueen ulkopuolella. Kun tuntee matkaseuransa ihan todella hyvin ja tietää millaista on reissata yhdessä, on ehkä helpompi olla kaikin puolin erilaisissa tilanteissa kuten esimerkiksi päivän ties kuinka monennetta mäkeä noustessa hien valuessa selkää pitkin, janon kaivertaessa kurkkua ja paarman pyöriessä pään ympärillä. Ja kun varmuudella tietää, että tässä kahden hengen tiimissä silloinkin tosiaan mennään eikä ruveta marisemaan. Heti retken jälkeen väsyneenä tunsin helpotusta siitä, että nyt se on tehty, nähty ja koettu, mutta kuinka ollakaan, jo reissua seuranneena viikonloppuna rupesimme suunnittelemaan uutta vaellusta syksyksi. Jääkö siihen metsässä rymyämiseen tosiaan koukkuun?
kuvat ElinaPK