Syö, juo suomalainen!

Nyt jos koskaan olisi aika julkaista ne silmiä hivelevät ruokakuvat, joissa framillla toinen toistaan upeammat ruoka-annokset erinäisin filttereillä kuorrutettuina. Mutta ei. Sitä ei ole luvassa. Sen sijaan tarjolla on yksi heikkolaatuinen, itse kuvattu maisteluvideo. Ruokahuolto ja tarjoilut ovat varmasti viime päivinä olleet monen huulilla. Tosin nyt, kun kaupassa käyntiä pitäisi rajoittaa, on pääsiäisen ruokavarautumisessa melkoisia haasteita. Täällä kaupat olivat kiinni jo torstaista, joten keskiviikkona ovenripa lauloi. Mielitekoja oli monenlaisiin asioihin, kuten mämmiin, puhumattakaan pienistä täyssuklaamunista, joita ehdin saamaan putiikin viimeisen, säälittävän pussillisen. En tiedä, mitä muuta norjalaiset syövät pyhinä kuin pinnekjøttia, mutta meillä syödään paljon kaikenlaista. Kaapit on taas täytetty ja siitä huolimatta varmasti pian tajutaan, että jotain puuttuu. Pinnekjøtt (=tikkuliha?) on perinteinen jouluruoka, jota laitetaan myös pääsiäisenä. Pinnekjøtt on lampaankylkeä, joka valmistetaan höyryttämällä pitkään ja hartaasti puutikkujen päällä. Ajattelin kirjoittaa ruuasta, koska kohta on taas nälkä. Näin pyhien aikana ruoka menee tunteisiin. Pääsiäisvieraat Suomesta jäivät kotiin. Olo on haikea ja pienet täyssuklaamunat on syöty.

Middag?

Asiaan. Norjalaisen ruokakulttuurin tuntemukseni olen koonnut ruokakauppojen tarjonnasta. Ulkomaillahan on mielenkiintoista mennä paikallisiin marketteihin, koska siellä käsityksen siitä, mitä kansa syö. Täällä ruokakauppojen valikoima on suppea, varsinkin tuoretuotteissa. Kaupasta norjalainen voi kuitenkin saada vastauksen mieltä kalvavaan, jokailtaiseen ongelmaan nimeltä Middag. Joissakin kaupoissa tuotteet oli ryhmitelty vastaamaan vain tähän kysymykseen. Riisi löytyy aasialaisen ruuan käytävältä, pasta italialaisen, tortillat tex-mexistä. Makaronilaatikkoa suunniteltiin, mutta suomalaisen ruuan käytävää ei löytynyt. Tietenkin ruoka on täällä myös kallista. Kun olin jättänyt seitsemän euron hunajapurkin kaupan hyllylle, makea elämä oli meidän osaltamme ohi. Syödä kuitenkin täytyi.

Matpakke

Me suomalaiset, kaksi lämmintä ateriaa päivässä ahmivat possut. Työpaikalla vaimoon iski hiipivä ruokapaniikki. Ruokailutilassa ei ollut mikroa ja norjalaiset kollegat söivät voileipiä. Erilaiset lounassalaattikokeilut käytiin läpi, kunnes jostain viimein löytyi mikro, jossa saattoi käydä lämmittämässä itselleen OIKEAA RUOKAA. Onhan sanomattakin selvää, että jos lounaaksi syödään pelkkää voileipää, maha jää kurnimaan ja loppupäivä kuluu epäterveellisen napostelun merkeissä. Ravitsemussuositusten mukaan pääateria nautitaan päivällä, jolloin energiaa vapautuu mukavasti raskaampiin vääntöihin ja iltaa kohden kevennetään, koska yöllä maataan. Norjalaiset ovat kuitenkin menneet kääntämään kaavion nurinpäin. Lounaaksi voileipää matpakkesta ja ilta kellitään ähkyssä kotisohvalla. Myös lapset vievät eväsrasian mukanaan tarhaan ja kouluun. Tämä selittää sen, miksi kaupoissa on leivänpäällisille oma hylly. Tästä hyllystä löytää esimerkiksi maksapasteijaa pieniin eväsrasiaan sopiviin pakkauksiin annosteltuna. Lisäksi siellä voi olla jonkinlaisia kalavalmisteita sekä tahnoja, kuten kinkkujuustotahna ja muut samansukuiset tuubituotteet. Olemme pysytelleet kotimaisessa, lämpimän lounaan perinteessä. 

Kouluruokaa lämmöllä muistaen

Kun norjalaista ruokakulttuuria oikein lähdetään analysoimaan, tulee väistämättä mieleen kouluruoka. Älkää käsittäkö väärin, arvostan suuresti suomalaista, ilmaista kouluruokaa. Laitosruualla on kuitenkin tiettyjä, kulinaarisessa mielessä ei niin imartelevia ominaisuuksia, kuten:

1. Mauttomuus: ruuan tulee sopia moneen suuhun
2. Oudot yhdistelmät: kun pyritään minimoimaan hävikkiä ja pitämään annoshinta alhaisena, tähteet kierrätetään seuraaviin ruokiin. Kun keitosta poistaa liemen, se on muhennos. Kun siihen lisätään makaronia ja se paistetaan uunissa, syntyy laatikko. 
3. Aateloidut inhokit: kollektiivisesti inhotut ruuat yhdistävät. Makumuistot tillilihasta ja kanaviillokista saavat monet vieläkin kakomaan. Ja kukapa ei olisi kuullut urbaania legendaa koululaisesta, joka pakotettiin syömään ja seurauksena oksensi lautaselleen. Kunnes pakotettiin lusikoimaan vielä oma oksennuksensakin. Olihan se urbaani legenda? Oli miten oli, monilla norjalaisilla ruokalajeilla on vahvaa potentiaalia tulla aateloiduiksi inhokeiksi. Seuraavaksi muutama testaamani tuote.

Kalagratiini 

Syötävää, kunnes sattuma suussa paljastui makaroniksi. Ikäänkuin makaronilaatikko kalasta. Ei jatkoon.

Kalapullat 

Näitä meillä tehtiin kotona lihamyllyllä kalanrippeistä. Annoin kuitenkin uuden mahdollisuuden. Maistui yhtä pahalta kuin Suomessa. Koostumus jämäkämpi ja kumimaisempi. Ei jatkoon. 

Komper = täytetyt taikinanyytit 

Mielleyhtymät suuntaavat kohti venäläistä ja aasialaista keittiötä, jossa valmistuvat herkulliset dumplingit. Maku on aivan jotain muuta. Jos olet maistanut savolaista perinneruokaa jauhoperunapuuroa, olet päässyt lähelle tämän nyytin makumaailmaa. Otetaan hyytynyt möllikkä jauhoperunapuuroa (ohrajauhoa ja perunaa), jonka sisälle on truutattu lusikallinen lämmitettyä alatoobia. Siinä on meillä komper. Ei jatkoon. (PS: tein teille kotivideon, jossa uskaltauduin tätä herkkua maistamaan)

Komper, lomper, sveler, lefser, per, ser, er, r

Kuulostaa hauskalta sanaleikiltä, eikö vaan? Jos kompereita ei lasketa, siinä ovat ruokapuolen hyvikset. Erilaiset lettuset. Lomperit ovat perunarieskoja, tai siltä ne ainakin maistuvat! Klassinen yhdistelmä on rullata sisään nakkimakkara. Ja voilà, norjalainen hot dog! Svelerit ovat lettusia nekin. Näyttävät amerikkalaisilta pannukakuilta, mutta eivät itsessään maistu juuri miltään. Lefsereille en ole löytänyt vastinetta ja ne ovat uusi ykkösherkkuni. Kahden sokerisen lettusen välissä on voikreemia ja parilla näitä jaksaa taas mukavasti pari karanteenipäivää. Norjalaisille maistuvat myös vohvelit. Vohvelin päälle laitetaan ruskeaa juustoa tai rømmea, joka on melkein kuin kermaviiliä, mutta ei ihan. Ruskea juusto on ruskeaa siksi, että se on karamellisoitunutta ja samasta syystä myös makeaa. Lettusten ja kuivatun ohutleivän perinne selittyy säilyvyydellä. Ohut säilyi ja kuivui paremmin, kun taas paksu leipä homehtui äkkiä. Lettunen oli myös helppo kääräistä lihan tai kalan ympärille.

Mitä Therese syö?

Suhteellisen kuivassa kunnossa oleva Therese Johaug esiintyy muiden hiihtojoukkuenaisten kanssa erään supermarkettiketjun mainoksessa. Siinä Therese haukkaa sokkona omenoita ja tunnistaa vihreän omenan punaisesta. Kaupan nettisivuilla Therese kertoo syövänsä aamupalaksi näkkileipää ruskealla juustolla. Ostoskoriinsa hän kerää lähinnä erilaisia vihanneksia. En millään pysty kuvittelemaan Thereseä kotisohvalle suklaalevyn kanssa. Mainoksen tarkoitus lienee saada norjalaiset syömään vihanneksia Johaugin tapaan. Norjalaiset ovat kyllä hiihtokansaa ja retkeilykansaa, mutta en oikein tiedä ovatko he kulinaristikansaa. Ehkäpä ruoka on vain enimmäkseen polttoainetta, kuten Johaugille, jonka kone käy happamilla omenoilla ja näkkileivällä. Vastaisuuden varalle tästä kuitenkin vaimolleni ja minulle potentiaalinen ravintolaelämys, jossa nautintoon sekoittuu pelkoa. Kala maistuu varmasti erilaiselta, kun sen nauttii merenpinnan alla. Ehkä seuraavana hääpäivänä, vaimo? 

Jos norja (tai edes ruotsi) taittuu ja norjalaisesta ruuasta herahti vesi kielelle, täältä löydät jokusen reseptin.

Syökää hyvin!