On jotain mätää Norjanmaassa

Kun joukko ulkomaalaisia kerääntyy yhteen vieraassa maassa, usein, kuin itsestään, keskustelu juohtuu siihen, mikä tai mitkä asiat kyseisessä maassa ovat hanurista. Mikäpä siinä sitten on omia antipatioitaan mäiskyttää, varsinkin kun yhtään kohdemaan edustajaa ei ole läsnä. Uusi kotimaamme Norja ei ole tässä suhteessa poikkeus. Ajoittaisen raivon tai kepeän ylenkatseen valtuuttamina olemme mekin mieltämme purkaneet. Pohjoismaat ovat läheltä katsoen yllättävän erilaisia. Tämä totuus tuottaa sekä iloa että ärtymystä. Todettakoon kuitenkin, ennenkuin käyn suomimaan uutta kotimaata, että paskan määrä on jokaisessa maassa vakio. Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin ja päinvastoin. Tämä pätee myös Suomeen.

Nyt kuitenkin lillukoista kirvesvarteen. Seuraavaksi klassinen, listamuotoinen postaus, jossa kerron teille, mikä tässä maassa on perseellään, näin suomalaisen näkökulmasta. 

1) Aukeamattomat ikkunat

Norjalaisten mielestä kaikkia ikkunoita ei tarvitse pestä. Tai tarvitsee, mutta vain sellaisten, joilla on teleskooppikäsivarret. Maassa, jossa nautitaan elämästä lasitaloissa, tämä on synti ja häpeä. Liasta ei tarvitse luoda verhoja, koska tekstiilejä löytyy tästäkin maailman kolkasta. En todellakaan pysty käsittämään tätä hulluutta, jossa osan ikkunoista voi pestä ulkoa vain kurottautumalla ulos toisesta. Kaikkia ikkunoita kun ei voi avata. Todennäköisesti tulen kevätauringon ensi säteistä psykoosiin, mutta näin kerrostalossa valitsen mieluummin lian kuin  neliraajahalvauksen tai kuoleman.

2) Bideesuihku, missä olet?

Käsi sydämelle: jos kätesi osuu paskaan, pyyhitkö sen paperiin vai pesetkö sen? Niinpä. Mikään ei ilahduta meitä suomalaisia, kuten puhdas alapää. Siksipä olemme keksineet niinkin fiksun kapistuksen kuin bideesuihkun. Norjalaiset ovat keksineet juustohöylän. Ehkä näitä ei kannata vertailla, mutta jossain on mätää (tai paremmin paskaa), kun alapesu ei ole lyönyt itseään läpi norjalaisilla markkinoilla. 

3) Valo ei vaihdu

Norjassa mennään malliin ”valtojen”, eli jalankulkija odottakoon. Varsinkin, jos ei älyä painaa nappulaa. Useimmiten valo ei vaihdu vihreäksi itsestään. Asia repii etenkin vaimoni pelihousuja, koska olemme seisoneet tyhminä tolpan juurella tovin jos toisenkin. Kunnes norjalainen tulee ja painaa nappia. Ja voi sitä häpeän määrää.

4) Alkoholi

Norjalaisten kansanterveys on vankoissa kantimissa. Alkoholi, tupakka ja karamellit ovat täällä korkeasti verotettuja. Alkoholin mahdollisia impulssiostoja suitsitaan alkoholin myyntirajoituksilla. Kun Suomessa neloskalja saatiin viimein maitokauppaan, täällä se pysyy visusti Vinmonopoletissa (paikallinen alko). Keskioluttakaan ei myydä marketeissa sunnuntaisin. Huoleni tästä on tietenkin hyvin suomalainen, ja muistan kuin eilisen päivän, kun rynkytin pikkukaupan lukittua kaljakaappia. Näistä syistä johtuen norjalainen ei jalkaudu lentokentältä tai Tanskan lautalta ilman viinitonkkaa tai kahta.

5) Nuukailu

Ajelin tyytyväisenä lastenrattaiden kanssa ilmaiseksi, kunnes eräällä matkalla kuski kävi vaatimaan matkalippua. Matka oli ilmainen lapselleni, mutta ei suinkaan minulle. Tuntui järjettömältä ja vaaralliselta, että lastenvaunut jätettäisiin keskelle bussia, vanhemman pujotellessa maksamaan auton etuosaan ja takaisin. Melkoista nuukailua rikkaassa öljymaassa, ajattelin. Esimerkkejä norjalaisesta pihiydestä kuitenkin tipahteli eteen vähän väliä. Kutsuja tilaisuuksiin, joissa ei säästösyistä ymmärretty kahvipöydän sosialisoivaa voimaa. Kurkun- ja kielenkannat sai jokainen kostuttaa omakustanteisesti tai raikkaalla vesijohtovedellä. Säästäväisyys on mitä ilmeisimmin hyve, ja säästöjä Norjalla myös on. Öljyrahastossa on yli 900 miljardia euroa, tulevien sukupolvien turvaamiseksi. Kenties laihojen vuosien muisto pitänee kukkaronnyörit kireällä?

6) Earth hour ei ala koskaan

Iltaisin katselemme naapurin ammattikoulua, jonka luokkahuoneissa valot palavat yötä päivää. Vuoden pimeimpään aikaan suorastaan hätkähtää, kun näkee opetushuoneen sairaalasänkyjen kylpevän valkoisenaan loisteputkien valossa. Ensin ajattelin, että kyseessä on jokin vika, joka varmasti pian korjattaisiin. Valot palavat edelleen. Ulkovaloja poltetaan huolettomasti valoisina aikoina ja  liiketunnistimella toimivat valot ovat AINA PÄÄLLÄ, myös kesällä. Raivostuttaa ja ihmetyttää, varsinkin, kun öisellä wc-käynnillä havahtuu aina vaan säihkyviin potilasvuoteisiin. 

7) Näytösluonteiset karpaasit

Jos energiaa tuhlaillaan valaisuun, voin kertoa mihin sitä ei käytetä: kunnollisiin lämmitysjärjestelmiin. Ensimmäisessä vuokra-asunnossa meille tuli vilu. Syy selvisi, kun tajusimme, että kolmen huoneen asuntoa lämmitti vain yksi patteri ja wc:n lattialämmitys. Aina voi luulla, että Norjan kaltaisessa talvimaassa lämmitysasiat olisivat kunnossa. Niin minäkin luulin. Nyt ymmärrän, miksi pikkupattereita myydään niin valtavasti. Norjalaisille lämpö on täysin yhdentekevää. Itselläni oli jo pipo ja hanskat, kun seitsenkymppinen mummo pyörähti lähikauppaan pyöräilysortseissa. Ilmojen kylmetessä sortsi-ihmisiä suorastaan tulvii kaduille. Nyt on joulukuu ja pari päivää sitten näin uimareita meren rannalla. Olen diagnosoinut kyseisen kansanosan näytösluonteisiksi karpaaseiksi. Heillä on pakottava tarve näyttää muille, että paleltumat ja virtsatieinfektiot ovat loppujen lopuksi toleranssikysymyksiä. Kävin minäkin joskus karatekurssilla, jossa juostiin talvella ulkona paljasjaloin. Sen seurauksena nahka kesi kokonaan jalkapohjista, eikä se tuntunut kovinkaan mukavalta. 

8) Janten laki

Ensimmäisinä kuukausina Norjassa muistin Paavo Haavikon aforismin: ”Tässä metsässä kaikki puut kasvavat ylöspäin”. Joka parvekkeella samanlaiset muovirottinkikalusteet ja siniset kukkaruukut. Sama peli jatkui sisätiloissa. Asunnot oli sisustettu hämmentävän identtisiksi. Ravintoloita, kahviloita ja muita ajanvietepaikkoja yhdisti persoonattomuus. Konsepti oli siirretty suoraan käytäntöön vailla mausteita, paikallisväriä tai merkityksiä. Joskus tuntuu siltä kuin asuisi teemapuistossa. Täällä Norjassa ei pidetä leuhkijoista tai erottautujista. Syynä siihen on Janten laki. Kun ymmärsin Janten lain olemassaolon, ymmärsin vihdoin jotain Norjasta. Harmillisesti kuitenkin kolikon kääntöpuoli on tylsyys. Erilaisuus on virkistävää, kiinnostavaa ja inspiroivaa, eikö vain? Samanmielisten ja tasapäisyyden sammiossa uusia ajatuksia syntyy harvakseltaan. Ehkä menee jo yleistykseksi, mutta jos tähän lisätään vielä taloudellisen vakauden tuoma mielenrauha — pyörää ei myöskään tarvitse keksiä uudestaan.

Kun nyt on oikein valitettu, on likainen olo. Tätä kirjoittaessani olemme matkalla Suomeen lomalle. Tasapuolisuuden nimissä, varmasti viikon päivien kuluessa samanlainen lista olisi kasassa myös kotimaasta. Siitä en kuitenkaan tee blogikirjoitusta, vaan lupaan listata saman määrän positiivisia asioita Norjasta. 

Lopuksi vielä lääkettä pahimpaan nostalgiannälkään ja koti-ikävään.

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Syttende mai — sua vieläkin muistelen

Olemme asuneet Norjassa kolmisen kuukautta. Noin kolmeen kuukauteen mahtuu ratkaisemattomia sisäilmaongelmia ja paljon hämmennystä siitä, mihin tulikaan lähdettyä.

Tätäkin blogikirjoitusta olen aloitellut jo kuukauden päivät. Äitiyslomalla aivot tuntuvat muuttuneen purukumiksi, enkä pysty käsittämään, että loppuviikosta on jo juhannus. Kun kysyin vaimoltani, kannattaako kuukauden takaisista tapahtumista enää edes kirjoittaa, hän ei varsinaisesti näyttänyt peukkua, mutta viis siitä. Nytkin hän on nukkumassa, joten voin tehdä, mitä lystään. Varsinaista aihetta, eli Norjan kansallispäivää on mukava muistella jääkiekon MM-kullan jälkilöylyissä. Juhlintaan ei liittynyt suihkulähteessä kastautumista rispaantuneissa alusvaatteissa tai suomalaisen itsenäisyyspäivän synkkää liikuttuneisuutta. Norjalainen ei juhli vappua, lakkiaisia tai suuremmin juhannustakaan, joten toukokuisella kansallispäivällä kuitataan monta iloittelua.

— Suurin osa viettää päivää kotipihalla grillaten, väitti norjan opettajani.

Kun postiluukusta tipahti paksu katalogi, päivän ohjelmalehtinen, vaikutti, että grillauksen oheen oli luvassa muutakin. Meitä ei oltu kutsuttu minnekään,joten päätin, että perheemme osallistuisi kaikkiin ilmoitettuihin ohjelmanumeroihin. Kun juhlapäivän aamuna marssimusiikki räjähti soimaan kello 7, tajusin, että aikataulu meni jo sivuluisua. Vaimo makaili laiskana sängyssään bonuksena saadun vapaapäivän tunnelmissa.

Lomailijoita aina muistutetaan, että ei lähdettäisi suorittamaan nähtävyyksiä. Vaikka ei varsinaisesti oltu lomalla, jouduin kuitenkin poistamaan ohjelmasta esimerkiksi kaupungin jokaisen patsaan seppelöinnin. Vaimon toiveesta poistettiin myös juhlajumalanpalvelus. Kansallispäivään kuuluvat marssibändien tahdittamat paraatit, markkinatunnelma ja kansallispuvut. Lähes jokaisella naisella oli yllään kansallispuku. Miehillä enimmäkseen puku. Kansallispuku on kallis ostos, joka hankitaan perinteisesti konfirmaatiota varten. Harva kuitenkaan mahtuu rippipukuunsa enää viisissäkymmenissä tai edes parikymppisenä. Pukua voi joutua uusimaan, vaikka läskistymistä varten on erilaisia napituksia. Onneksi huokeampia kansallispukuja löytyy halpavaateketjuista tai paikallisesta cittarista, myös vauvalle. (melkein ostin.)

Kansallispäivä päättää myös norjalaisten abien bileputken. Tiukkoihin kangashaalareihin sonnustautuneet abit tai russet juhlivat ennen kirjoituksia, ei niiden jälkeen. Jos katsoitte SKAMia, tiedätte kaiken norjalaisista teineistä. Minäkin katsoin, melkein yhdeltä istumalta. Täällä Kristiansandissa olivat hauskasti painattaneet itselleen käyntikortteja, joissa oli ryyppäys- ja seksikaskuja kustakin. Näitä kortteja himoitsivat erityisesti lapset, jotka roikkuivat russejen kintereillä. En oikein tiedä, mitä ajattelen tästä. Lukulomalla kannattaisi kuitenkin lukea, koska muuten menevät kirjoitukset persiilleen. Mutta SKAM. Se on sitten ihana sarja.

Takaisin aiheeseen.

— Kansallispäivänä jokainen lapsi syö kuusi makkaraa ja kuusi jäätelöä. Illan lopuksi soitetaan sävelmä, joka soi ravintoloissa anniskelun päättyessä ja kaikki ottavat toisiaan kädestä ja laulavat yhdessä, riemuitsi terveydenhoitajamme Bjørg.

En syönyt yhtään makkaraa, mutta kaikkea muuta kylläkin. Lapsikin söi — puistonpenkillä, kahviloissa ja kaikkialla, missä vain saattoi rintamustaan raottaa. Vaikutti, että kaikki olivat koko ajan matkalla jonnekin. Ohjelma olikin varsin tiukka, eikä siirtymiin oltu laskettu lainkaan aikaa. Minut valtasi suomalainen pelko siitä, että jollei kiiruhda, jää jostakin paitsi. Mutta lapsi oli kiinni nisässä. Silloin on vaikea hölkätä. Kun olimme osallistuneet epä-skansenlaisimpaan allsang-tilaisuuteen, jossa laulajien keski-ikä huiteli seitsemänkympin paikkeilla päätin, että voidaan hellittää. Menisimme vain katsomaan pääparaatin. Kun yleisö alkoi ryhmittyä tien reunoille, otin minäkin oman asemani. Siinä tököttäisin kuin liimattu juhlakulkueen loppuun saakka. Vaimo oli siirtynyt lapsen kanssa sivummalle. Paraati oli varsin runsas ja KIRJAIMELLINEN. Jalkapalloilijat palloineen, luistelijat luistimineen ja palveluskoirat omistajineen. Tavallaan mielenkiintoista, kuinka pitkälle mentäisiin… Sitten puhelin soi. Vaimo soitti. Lapsi alkoi hermostua markkinatunnelmaan ja sain määräyksen lähteä. Emme kuitenkaan olleet ajatelleet, että paraati kulki kaupungin halki. Reitti kotiin oli katki. Pian kävi myös selväksi, että letkan häntää oli turha odotella. Korttelin kulmassa näimme vanhojen autojen harrastajien päättymättömän jonon, joka oli mitä ilmeisimmin yhtymässä paraatiin. Orastavassa paniikissa, itkevän lapsen kanssa puikkelehdimme katuja, kunnes löytyi kiertotie.

Kansallispäivän ralli päättyi kello 23 ilotulituksiin. Näitä katselin vuoteestani juhlakunto jo lopahtaneena. Vähän kuitenkin harmitti, koska ilta olisi voinut päättyä käsityksin norjalaisten kanssa, kuten Bjørg vinkkasi.

Postauksen kuvat Paulina Nordström

Kulttuuri Oma elämä Tapahtumat ja juhlat