BMI on valetta ja miten suhde omaan kehoon sujuu
Tiesitkö, että BMI eli Body Mass Index on huijausta. En minäkään ja ajattelin olevani sairaanloisen ylipainoinen pitkään.
BMI on matemaattinen kaava, jonka keksi 1830-luvulla Belgialainen sosiologi-matemaatikko-tilastotieteilijä Lambert Adolphe Jacques Quetelet, kuvaamaan keskivertaista eurooppalaista miestä. Eli tilastotieteen ja sosiologian käyttötarkoituksiin.
Terveyteen BMI kaava saatiin mukaan, kun amerikkalaiset vakuutusyhtiöt keksivät 1950-luvulla alkaa käyttää tätä kaavaa sairausvakuutusten kriteerinä. Eli mikäli on indeksin yläpäässä, vakuutusta on vaikeampi saada, koska matemaattinen kaava kertoo, että terveysriski on olemassa. Ketkä sitten ovat indeksin yläpäässä? Esimerkiksi sosioekonomisesti huonommassa asemassa olevat naiset? Eli toisin sanoen 50-luvun jenkkilässä mustat naiset.
BMI:llä on siis seksistiset ja rasistiset juuret. Ehkä 1800-luvulla käytössä ollutta tilastotiedettä ei siis kannattaisi käyttää terveyden mittaamiseen enää herran vuonna 2021.
On täysin selvää, että naisilla on enemmän rasvakudosta kehossaan kuin miehillä ja ihmisten kehot yli päätään ovat erilaisia ja poikkeavat toisistaan monin tavoin. On siis hyvä tarkastella sitä mistä käsityksemme ylipainosta ja lihavuudesta tulevat.
Oman perheeni naisten kesken BMI:n tuijottelu on ollut normi. Äitini ja tätini laskivat joskus 11-vuotiaana painoindeksini ja sanoivat, että siinä ylipainon rajoillahan se on. Tämä oli niitä juttuja joilla esiteini yritettiin tuoda naiseuden piiriin, samoin kuin rintaliivi ostokset. Nämä naiset elämässäni olivat kasvaneet siihen, että jatkuvasti täytyy laihduttaa ja tarkkailla mitä syö. Ei se lopulta ole heidän vikansa, vaan yhteiskunnan kauneus ihanteiden, joita he eivät ole ajatelleetkaan kyseenalaistaa, koska yhteiskunta on myös kertonut esimerkiksi äidilleni, että hän on tyhmä (ei ole vaikka hän niin itse väittää).
Minä puolestani ole aina ollut ylipainoinen näiden raamien perusteella, ja inhonnut itseäni ja kehoani sen takia. Syömisestä tuli jotain salaista ja pahaa. Vielä vuonna 2015 yritin laihduttaa ja lenkkeillä ja vielä 2017 tarkkailin syömisiäni.
Kunnes tajusin, millaisen kolauksen tai ehkä pikemminkin syvän vuotavan haavan, se teki itsetuntooni ja mielenterveyteeni. Koska kun vihdoin ymmärsin, että jatkuva itsensä moittiminen jokaisesta syödystä suupalasta ei ole tervettä.
Tästä saan kiittää ystävääni, joka esitteli minut Body Positivity liikkeelle.
Olin tehnyt muutenkin hyvää kasvua mielenterveyteni eteen, mutta mitä ilmeisimmin se vaati myös sen, että joku kertoi minulle, että myös lihavalla ihmisellä on ihmisarvo.
Jos miettii objektiivisesti, on hurjaa ajatella, että oman minuutensa ja arvonsa pienentää vain koska keho on suuri. Jollain tapaa minun täytyy olla pienempi ja viedä vähemmän tilaa muilta, koska kehoni on jo niin huomattava.
Ihmisiltä unohtuu, että myös lihavien kehojen sisällä on ihan oikea ajatteleva ja tunteva ihminen, joka tuntee samalla tavalla kipua ja on persoona vatsansa ympäryksestä huolimatta.
Oma kokemukseni on se, että lihavuus on ainoa marginaali asia minussa, jota en voi piilottaa. Autismin kanssa pystyn maskaamaan (eli ns. näyttelemään neurotyyppistä), mielenterveysongelmat eivät näy ulospäin, jos piilotan arpiset käsivarteni paidan hihoilla ja bi-seksuaalisuus ei näy ellen mainitse sitä ääneen. Naiseutta en tietenkään voi piilottaa, mutta naisethan eivät ole mikään marginaali ryhmä, toisin kuin valkoiset bosslady-feministit yrittävät väittää.
BoPo:lla on suuri merkitys elämässäni siten, että minulle tuli ensimmäistä kertaa ajatus siitä, että minun ei tarvitse muuttua ollakseni kokonainen ihminen. Terveellistä psyykelleni on myös ollut, se että olen aktiivisesti muuttanut sosiaalista mediaani niin, että näes esimerkiksi Instagramissa erilaisia kehoja. Isompia ja pienempiä kuin omani, arpisia kehoja, trans-kehoja, karvaisia kehoja, muunsukupuolisia kehoja.
Ajatusmallien muuttaminen BMI ajattelusta, johonkin aivan muuhun on ollut vaikeaa. Vieläkin katson vatsaani ja toivon, että se olisi erimuotoinen, katson takapuoltani ja toivon, että se olisi neliskulmaisen sijasta pyöreä. Toivon, että ihoni olisi tasainen eikä kalpea ja läikikäs. Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni, että on ihan okei olla tyytymätön omaan kehoonsa, mutta on myös terveellistä olla tyytyväinen. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita, kuin se miten muut minut näkevät ja minusta ajattelevat. Tärkeämpää on se, miten itse itsestäsi ajattelet.
Terveyskään ei loppujen lopuksi ole niin yksioikoinen juttu kuin paino. Eikä terveyskään ole mikään itseisarvo, vaan väline siihen, että olonsa tuntee niin hyväksi kuin voi ja sitten jatkaa elämää.
Satu