Minulla olikin autismi!
Mietin pitkään mikä minua vaivaa. Miksen osaa elää niin sanottua normaalia elämää ja arki tuntuu aina olevan jostain kulmasta rempallaan.
Istun sängyn laidalla kengät jalassa ja takki päällä. Olen lähdössä kauppaan, on kulunut viisitoista minuuttia siitä kuin puin päälleni. Kun pääsen vihdoinkin kauppaan puoli tuntia myöhässä, ostan pakastepizzan ja maitoa. Kotona huomaan, ettei minulla ole leipää eikä muitakaan tarpeellisia elintarvikkeita. Menen huomenna uudestaan.
Seuraavalla viikolla yritän maksaa ostokseni kassalla. Maksu on hylätty, minulla ei ole varaa. Pyydän kasvot punaisena anteeksi ja lähden. Kotona tarkistan tilini, kaikki rahat ovat menneet, vaikka viime viikolla minulla oli vielä satanen. Mietin mitä olen ostanut ja minne rahat ovat yhtäkkiä hävinneet. Olen tehnyt liikaa heräte ostoksia, vaikka tiesin ettei minulla ole varaa.
Mietin taas mikä minua vaivaa ja miksi en osaa elää kuten muut. Miksen osaa ottaa vastuuta elämästäni ja käyttäytyä kuin aikuinen.
Kissanhiekka laatikko on tyhjentämättä, en ole imuroinut kolmeen viikkoon, ostin uusia alusvaatteita koska en jaksanut pestä vanhoja, kattilan pohjalla kasvaa hometta koska en ole tiskannut.
Miksi olen niin laiska? Miksen saa asioita tehtyä?
Äitini miesystävä kysyy minulta miksi en pidä hänestä. Hämmennyn, tietysti pidän, miksen pitäisi. Saan kuulla että, hän sai sellaisen käsityksen minusta koska en ole katsonut häntä silmiin. Kertaakaan.
Joululomalla 2019 istun lukemassa artikkelia autismista naisilla. Tiesin, että minulla on piirteitä, jotka sopivat autismin kirjon kuvauksiin mediassa. Artikkelia lukiessani asiat alkavat loksahdella kohdalleen. Liian paljon yhtäläisyyksiä. Luen lisää artikkeleita. Löydän diagnostiikan apuvälineenä käytettävän testin. Elämäni kääntyy seuraavan kymmenen minuutin sisällä, kun asiat loksahtavat kohdilleen. Neuroepätyypillisyys 155/200, neurotyypillisyys 55/200. Istun hiljaa ja itken.
Keväällä hakeudun masennuksen takia YTHS:n kautta psykologille. Mainitsen epäileväni, että minulla on autismi. Psykologi hämmentyy ja kysyy miksi. Selitän elämääni. Hän lupautuu tekemään suuntaa antavan testin.
Pääsen psykiatrian polille diagnosoitavaksi. Psykologi pyörittelee päätään ja epäilee oppimishäiriötä. Väitän vastaan ja sanon, että ehkä oirekirjo on erilainen koska olen 26-vuotias nainen ja Aspergerin oireyhtymää on tutkittu lähinnä poika lapsilla. Psykologi nauraa. Teemme lisää testejä. Opiskeluun kiinnitetään jälleen huomiota ja minulle sanotaan, etten täytä diagnostisia kriteereitä. Minua ärsyttää. Toiseksi viimeisellä tapaamiskerralla psykologi tekee Asperger haastattelun, neljä viidestä kriteeristä täyttyy. Minua ärsyttää, ettei minua taaskaan kuunneltu, mutta toisaalta olen helpottunut. Mainitsen psykologille, että ehkä heidän pitäisi kiinnittää vähemmän huomiota yhteiskunnalliseen tuottavuuteen ja keskittyä siihen mitä asiakas sanoo. Minua kutsutaan älykkääksi, kohotan kulmiani ja psykologi nauraa ja sanoo että tämä taitaa olla sinulle tuttua. Niin onkin, hän on kahdestoista psykologi, jonka olen elämäni aikana tavannut.
Kun saan diagnoosin ystäväni järjestävät minulle juhlat.
Ongelmat eivät ole kadonneet minnekään, mutta ainakin tiedän mistä ne johtuvat, enkä syytä niistä itseäni.
_______________
Tämä oli sen diagnoosi, josta puhuin. Ja se on vaikuttanut elämääni paljon. Niin kuin monissa lukemissani kokemuskertomuksissa minusta tuntui siltä, että jos elämästäni olisi tehty TV sarja monen jakson jälkeen olisi tehty epäreilu paljastus. Tai ehkä epäreilu on väärä sana, ei tämä minusta ole epäreilua.
Blogin nimi ehkä kuvastaa tätä parhaiten. Olen elänyt suurimman osan lapsuuttani omassa maailmassani, enkä sen takia jaa samoja muistoja siskoni kanssa. Aikaisemmin mietin mikä minussa on oikein vialla, ja mieti sitä helpotusta, kun sain tietää, ettei minussa ole sittenkään mitään vikaa, aivoni vain toimivat eri tavalla.
Autismin spektrumi on neurologinen oireyhtymä, joka käsittää kommunikoinnin, aistit, taidot, havainnoinnin ja paljon muuta, mutta vaikuttaa pääasiassa siihen, miten aivot käsittelevät informaatiota. Minulla diagnosoitu ja suomessa vielä käytössä oleva diagnoosi Aspergerin oireyhtymä F84.5 (ICD-10), on näillä näkymin poistumassa tautiluokituksesta vuoteen 2022 mennessä. Tämän vuoksi siis viittaan itseeni mieluummin autistina kuin aspina, lisäksi Hans Asperger oli natsi. Tästä löytyy tietoa googlaamalla. Eräs instagram käyttäjä ja autismi aktivisti tiivisty spektrumin niin ettei se ole mikään suora viiva, jossa olisi enemmän tai vähemmän autistisia. Spektrumi tai kirjo sanana viittaa siiten, että jokaiselle autistille löytyy kirjosta oma uniikki värinsä.
Neuroepätyypllisyys ei koskaan ole mielessäni ollut mitään pahaa. Vaikken olekaan mikään mediassa esitetty autistinen superihminen käsitän silti lahjakkuuteni ja älykkyyteni nyt paremmin. Mietin vuosia, miksi olen sekä älykäs, että lahjakas niin taiteellisesti kuin akateemisesti, mutta elämän arkinen ylläpito on niin hankalaa. Hyvä esimerkki on se, että kun aloitin yliopistossa opiskelun, selvisin luento tai harjoitus kursseista arvosanoin 4-5, mutta itsenäinen opiskelu ei tuottanut mitään tulosta. Toinen hyvä esimerkki on se, että muistan hämmentäviä faktoja ja minulla on erittäin laaja yleistieto, mutta unohdan ostaa tarpeeksi ruokaa kaupasta, mikäli minulla ei ole listaa.
Koska hakeuduin itse diagnosoitavaksi, minusta tuntuu, että autismi ei ole leima mikä minulle on lyöty otsaan, niin kuin yhteiskunta sen usein näkee, vaan tekijä, joka tekee minusta minut. Tosin diagnoosin saaminen oli sinänsä melko hankalaa, koska autismia diagnosoidaan naisilla ja varsinkin aikuisilla niin vähän. Jouduin diagnosointi vaiheessa muistuttelemaan psykologia, että ei en ole lapsi, minulle ei tarvitse puhua kuin lapselle, ja ei junat ja numerot eivät kiinnosta minua koska olen nainen, minua kiinnostavat värit, sävelet ja sanat. Olen elämäni aikana istunut yli kymmenen mielenterveyden ammattilaisen edessä eikä yksikään ole sanonut minulle, että on mahdollista, että olisin autisti. Ehkä koska asiaan liittyy stigmaa, ehkä koska olen nainen, ehkä koska olen oppinut käyttäytymään tietyllä tavalla, että minut otetaan vakavasti ja minun sanomisiani kuunnellaan.
Joka tapauksessa suurin voitto on se, että nyt tunnen itseni paremmin ja osaan kuunnella itseäni paremmin. Ja ennen kaikkea en syytä itseäni siitä, että olen hieman erilainen.
Satu
