Tänään opiskelukaverini naureskeli, että olin varmaan ollut aikamoinen ”lissu” yläasteella.

Olin hämmentynyt. Mieleeni Lissusta tulee liikaa meikkiä käyttävä teini tyttö, joka on mielestään jo kasvanut aikuiseksi ja näyttää samalta kuin kaikki kaverinsa, nauraa ja kiljuu paljon.

Olin hämmentynyt, että (mies puolisen) kaverini, mielipide minusta oli sellainen, että hän pystyi kuvittelemaan minut sellaiseen rooliin. En tiedä oli huomautuksen tarkoitus provosoida, sillä kyseisellä ihmisellä on taipumusta sellaiseen.

Aloin miettiä. En ole koskaan pitänyt itseäni naisellisena. Mutta en toisaalta miehisenäkään.

Lapsena en juuri leikkinyt prinsessaleikkejä, kaverini olivat poikia ja tykkäsin kiipeillä puissa ja seikkailla ulkona. Alakoulussa aloin kuunnella rock-musiikkia, pukeutua mustiin ja leikkautin hiukseni lyhyeksi. Yläkoulussa aloin meikata ja lukea sarjakuvia, menin kuvislukioon, käytin mekkoja ja värjäsin nyt pitkät hiukseni violeteiksi. Nyt olen yliopistossa, käytän mekkoja, korkokenkiä rakastan huulipunaa ja kavereissani on suurin piirtein yhtä paljon niin mies kuin nais puolisia henkilöitä.

Isäni on jatkuvasti huomautellut minulle siitä, että olen joko liian poikamainen tai liian tyttömäinen. Esimerkiksi lyhyestä tukastani lapsena tai nykyään siitä, että valtaan vessan liian pitkäksi aikaa laittaessani naamaa päähäni. En kuitenkaan ole koskaan kokenut sukupuolta minkäänlaisena esteenä, rajoitteena tai edes merkittävänä ominaisuutena, ja olen siinä mielessä erittäin onnellisessa asemassa. Tämän takia minusta on outoa, kun minua katsotaan nimenomaan sukupuoleni kautta, koska en ole koskaan kokenut sitä määrittäväksi ominaisuudeksi minuudessani.

Katsovatko ihmiset minua eri tavalla, jos käytän huulipunaa tai korkokenkiä? Näkevätkö he minut pitkien hiuksieni tai rintojeni koon kautta. Annanko itsestäni erilaisen kuvan silloin kuin minulla on löysät farkut, tennarit ja t-paita, kuin silloin kun pukeudun mekkoon? Luultavasti.

Ymmärrän, että yhteiskuntamme on erittäin sukupuolittunut, ongelmia on ja feminismiä tarvitaan. Vähättelemättä. En kuitenkaan ole, jostain syystä osannut katsoa itseäni naiseuteni linssin läpi, se ei ole ollut minulle niin tärkeää kuin esimerkiksi ajatus maailma, arvot tai keskustelu. Olen nähnyt itseni ihmisenä, samoin kuin olen nähnyt kanssa ihmiset vain ihmisinä.

En ärsyynny helposti, mutta ärsyynnyin opiskelu kaverilleni. Hän katsoo minua naiseuteni, biseksuaalisuuteni, masennukseni ja poliittisen kallistuneisuuteni läpi. Mielipiteeni värittyvät sen mukaan, mikä hänen mielipiteensä on siitä laatikosta, johon hän on minut sijoittanut.

Sukupuolen kokeminen on loppujen lopuksi korvien välillä eikä housuissa. Se ei ole kaksi piippuinen juttu vaan piippuja on niin monta kuin on ihmistä tällä pallolla. 

Sen myötä, kun olen kasvanut aikuisemmaksi, olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota kaikkeen tähän. Mikä on tietenkin hyvä asia. Ja voin tietenkin ajatella, että kaverini on idiootti, koska ei pysty näkemään minusta kuin sen, että minulla on ripsiväriä kuunneltuaan juttujani jo pitkästi toista vuotta.  -Satu