Pääsiäinen tänä vuonna
Me ei sinällään pääsiäistä olla yleensä juurikaan vietetty, useasti vuorotyöläisinä painettu pyhät töitä. Nyt olen kuitenkin saanut viettää lomaviikkoa ja postaukseen kokosinkin palasia meidän pääsiäisestä.
Sain siskoltani synttärilahjaksi taannoin pääsiäiskoristeita, munia ja linnut, jotka asettelimme äitini kanssa lintuhäkkiini.
Meillä kävi yllättäen myös virpojia, onneksi löytyi palkkakin annettavaksi. Jospa ensi vuonna jo varautuisi paremmin.
Sain serkultani lahjaksi Elina Innasen Vegaanin keittiössä -reseptikirjan, jota olen innoissani silmäillyt – sapuskat vaikuttavat todella hyviltä ja helpoilta.
Kirjasta kokeilin ensimmäiseksi ruisleipästen tekoa. Olin ajatellut niiden leipomisen työlääksi hommaksi, mutta vaivaa se ei paljoa vaatinut. Valmistuvat helposti, mutta esim. kohottamiseen täytyy varata hieman enemmän aikaa. Valmistuvat siis muun tekemisen sivussa kätevästi.
Kinderpiirakasta olen lukenut paristakin paikasta ja päädyin kokeilemaan sitä Pirkan ohjeen mukaan. Ihanaa herkkua ja todellakin mokkapalan haastaja! Mieheni isovanhemmilta saatu valkosuklaa ei selkeästi tosin soveltunut sulattamiseen, kun muodostui vain isoksi kököksi. Siispä sovelsin ja raastin valkosuklaata pinnalle. Onneksi mies vei työkavereilleen jonkin verran paloja, täytyy vielä pakkaseen heittää ettei tule liikaa puputettua.
Järjestin miehelleni perinteikkäästi munanetsinnän yllärinä, kun oli herännyt yövuoron jälkeisiltä uniltaan. Kaikki löytyi ja suht helposti, joskin vähän sai vihjeitä avuksi.
Tänään meitin vanhin fretti, Mismau täytti 6 vuotta. Laulettiin neidille ja annettiin herkuksi munan keltuaista ja nutriplus-tahnaa. Mismau sai tietenkin aloittaa, Romelo ja Muumuu tuli perästä herkuttelemaan.
Nyt voisi käydä hieman haukkaamassa happea, niin upean kelin tempaisi viimeiselle lomapäivälleni!