Kävelyllä kera kameran
Astuin epämukavuusalueelleni ja otin kameran mukaan lenkille viime viikonloppuna. Ylipäätään kuvaaminen julkisesti ollessani vain omassa seurassani on jokseenkin ahdistavaa. I’m working it! Vaikka tälläkin kertaa tuntui että sain vieroksuvia katseita. Toisaalta, who cares.
Neiti kevät on tullut kaupunkiin, vai miten se meni…
Lähdin metsästämään lunta puista ja tämä oli se mitä löysin, ei kovin kaunista. Olin odottanut usemman päivän että minulla on päivällä aikaa lähteä lenkille kuvaamaan mutta ei. Lumet olivat hävinneet puista yön aikana pettymyksekseni. Puut ja ulkona yleensäkin oli niin käsittämättömän kaunista vielä edellisenä päivänä kun aurinkokin paistoi. Jospa vielä tänä talvena..
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.