Hormin muuraus

Pohdimme pitkään erilaisia takkavaihtoehtoja mökkiin. Tarvitsimme takan lähinnä kuivattamaan huoneilmaa ja lämmittämään tilaa tarvittaessa. Lisäksi lämmön voisi mielellään hyödyntää samalla vaikkapa ruoanlaittoon ja olisihan se kiva myös nauttia liekkien loimusta. Avotakka ei kuitenkaan ollut haaveissa, sillä se tuntui epäkäytännöllisimmältä vaihtoehdolta. 

Takkaan tarvitaan myös hormi ja mietimme ostaisimmeko valmishormin, vai hankkisimmeko muurarin, joka tekisi sen tiilistä. Päädyimme valmiiseen harkkohormiin, jonka voi muurata itse. Paketissa tuli valmiina kaikki tarvittavat; hormiharkot, eristeet, piippuhattu, luukut, tulilaasti jne. Ainoastaan muurauslaasti oli hankittava erikseen.

 

 

pohja_0.png

 

Talon alle  muurattiin jalusta hormille. Nyt meillä on suunnitteilla vain pieni kamina, mutta mikäli joskus myöhemmin haluamme suuremman kaminan tai vaikkapa varaavan takan, on sitä varten pohjatyöt jo tehtynä.

Hormin kokoaminen ei ollut aivan helppoa. Ainoa varsinainen haaste oikeastaan oli sekavat ohjeet, joiden selvittelyyn tarvittiin kolme henkilöä ja aikaa meni hukkaan useampi tunti. Kun olimme vihdoin päässeet kärryille kuinka ohjeita pitäisi tulkita, homma sujui helposti. 

 

 

muuri2.png

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *