Mökkihaaveita

Moni haaveilee omakotitalosta tai rivitalonpätkästä. Me viihdymme kuitenkin erinomaisesti kerrostalokolmiossamme keskustan tuntumassa, emmekä kaipaa suurempaa kotia. Sen sijaan haaveilemme kesäpaikasta, joka sijaitsisi kohtalaisen matkan päässä Helsingistä, jotta sinne ennättäisi viikonlopun viettoon.

Olisi ihanaa viettää kesiä meren rannalla, oleilla toimettomana auringossa ja nauttia luonnosta. Toisaalta mökillä voisi puuhastella ja värkätä sellaisia juttuja, joita kerrostaloasunnossa asuminen rajoittaa. Pieniä puutöitä ja puutarhassa möyrimistä voisi helpommin harrastaa omalla mökillä. Olisi myös ihanaa voida kutsua ystäviä ja sukulaisia vierailulle ja järjestää kesäjuhlia.

varpaat_0.jpg

Uudenmaan seutuvilla vapaa-ajan tonttien hinnat ovat pilvissä, etenkin jos halajaa tonttia meren rannalta. Merenrantakaupungissa kasvaneelle metsä- tai järvimökki ei tunnu omalta ajatukselta, vaikka sitäkin vaihtoehtoa olemme pohtineet.

Meille tarjoutui kuitenkin mahdollisuus tehdä yhteinen mökki sisarusten ja perheen kanssa paikkaan, jossa lapsuuden kesätkin vietettiin. Siellä olen oppinut soutamaan, prässännyt koulun kesätehtävänä kasveja, ollut mustikassa ja kalastanut kampeloita.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *