Vietnam ja ihana sukellusopas

Tänään on yksi niistä väsyneistä, krapulaisista, melankolisista päivistä. Sataa, eikä ole muuta tekemisistä kuin istua kahvilassa ja ihmetellä elämää. Minulle tuli yhtäkkiä valtava tarve kertoa jollekin viime aikojen tapahtumista ja päädyin perustamaan tämän blogin. 

 Ensimmäinen tarina on eilisillalta, mutta se vaatii hieman pohjustusta. Tutustuin noin kuukausi sitten Kiinassa ollessani kanadalaiseen, itseäni 20 vuotta vanhempaan mieheen, M:n, yhteisen kaveriporukan kautta. Selvisi, että olemme kummatkin matkalla Vietnamiin, joten päätimme tavata Hanoissa ja matkustaa yhdessä Hanoista etelään. Tiesin, että M luultavasti haluaa muutakin kuin pelkkää platonista ystävyyttä, mutta itse en tuntenut häneen juurikaan fyysistä vetoa. M:llä on valtavasti ongelmia kotonaan Kanadassa ex-vaimonsa ja heidän yhteisten lastensa takia. Olen saanut kuunnella lukemattomia valitusvirsiä ja surullinen mies on minulle valtava turn off. Ensimmäisten päivien aikana välillämme oli kuitenkin paljon läheisyyttä ja koskettelua, joka ei kuitenkaan johtanut pidemmälle dormimajoituksen takia. Viimeisimmässä kohteessamme, kauniissa vietnamilaisessa rantakaupungissa, suostuin dormin sijasta majoittumaan M:n kanssa samaan hotellihuoneeseen. En ole varma miksi, luultavasti Kiinassa vietetyn ajan pakkoselibaatti oli saanut minut niin kovaan puutteeseen, että aivoni päättivät olla huomioimatta kaikki M:n epäseksikkäät ominaisuudet ja suuren ikäeromme.  Heti hotellihuoneeseen päästyämme päädyimme lähes harrastamaan seksiä. Kummallakaan ei kuitenkaan ollut kondomeja, joten otin M:ltä suihin ja hän sormetti minulle orgasmin. Olin tyytyväinen orgasmiini, mutta pian tämän jälkeen, jotain tapahtui taas M:n kotona ja valitus ja surullisuus alkoi uudestaan ja sai minut muistamaan miksi en todellakaan kiihotu tästä miehestä. Vietin päivän itsekseni rannalla M:n mököttäessä hotellihuoneessa.   

Seuraavana päivänä eli eilen lähdin sukeltamaan paikallisen sukellusliikkeen kanssa M:n edelleen halutessa murjottaa yksinään. Sukellusoppaanani oli suloinen vietnamilainen mies, N, joka ei ulkoisesti varsinaisesti vastaa miesihannettani, mutta välillämme lensi kipinöitä heti ensiesittelystä alkaen. Maihin palatessamme N pyysi minua tulemaan illalla sukelluskeskukselle juomaan olutta hänen ja muiden oppaiden kanssa. M oli jälleen väsynyt ja melankolinen ja halusi vain nukkua, joten suostuin N:n kutsuun. Ilta oli todella hauska! Oli mukava viettää iltaa muiden sukeltajien kanssa ensin keskuksella ja sitten baareissa. Kalja virtasi ja pilvi paloi ja noin yhden aikoihin kaikki päättivät lähteä kotia kohti. Kaikki muut olivat jo lähteneet ja olin toivottamassa N:lle hyvää yötä, kun hän yllättäen suuteli (erinomainen suutelija btw!) ja pyysi tulemaan luokseen yöksi. Humalaiset aivoni työskentelivät ylikierroksilla koittaessani päättää, mikä olisi oikea vastaus. Kieltäydyin, mutta N tarjoutui viemään minut skootterillaan hotellilleni. Hieman suutelua hotellin edessä ja pian huomasin olevani taas skootterin kyydissä matkalla N:n kotiin.   

N asui pienellä vaatimattomalla kujalla kaukana turistikeskuksesta, mutta sisältä koti oli tilava ja kaunis. Aasialaisia miehiä ei yleensä pidetä kovin hyvin varusteltuina eikä muutenkaan hyvinä rakastajina ja olinkin hieman jännittynyt riisuessani N:n housuja. Olin kuitenkin hyvin positiivisesti yllättynyt ja seksi oli todella hyvää. Olin kaivannut tällaista intohimoista ja vapautunutta, hieman rajua seksiä niin paljon. Nukuimme sylikkäin ja aamulla olisin ollut niin valmis uusintakierrokseen, mutta nukuimme liian ja myöhään ja minun piti lähteä hotellille pakkaamaan ja N:n töihin. N ajoi minut hotellille skootterillaan ja saimme paljon katseita ja yllättyneitä hymähdyksiä kummankin naapureilta. Valkoinen nainen aasialaisen miehen kanssa on paljon harvinaisempi näky kuin valkoinen mies ja aasialainen nainen.  Hotellilla tapasin M:n ja hän oli ollut huolissaan, koska en ollut tullut huoneeseemme yöksi. Kerroin, että sammuin sukelluskeskukselle sohvalle. Tarkoituksenamme on matkustaa vielä muutama päivä yhdessä, enkä halunnut tehdä väleistämme vielä kiusaantuneempia kuin mitä ne ovat nyt. M on myös kaikesta huolimatta ystäväni ja uskon että hän loukkaantuisi, jos kertoisin N:stä. Nyt istun rantakahvilassa parantelemassa krapulaa ja miettimässä viime yötä. Tänä yönä lähdemme M:n kanssa Saigoniin yöbussilla. Toivottavasti kerkeän vielä näkemään N:n ennen lähtöä. 

Suhteet Oma elämä Seksi Matkat