Liikuntamyytinmurtaja osa 1: Hiihto

Lähtötilanne: Ikänsä hiihtoa karsastanut joutuu tosipaikan eteen ja ostamaan oikeat, omat aikuisten sukset ja vielä hiihtämäänkin niillä. Edelliset hiihtokerrat noin kuusi vuotta sitten ja sitä edelliset yläasteella (juu, niitä sanottiin sillon vielä yläasteiksi eikä yläkouluiksi niinkun nykyään)

Intersportissa:

Myyjä: Mitäs teille? Suksia ilmeisesti kattelemassa, minkäslaisille olisi tarvetta?

Minä: Juu, tota sellasille millä pääsee tai siis voi hiihtää sellain niiko eteenpäin näin.. epämääräistä huitomista eteen- ja taaksepäin junatyyliin

Myyjä: Että varmaan noita perinteisen suksia sitten..

(kiitokset muuten myyjälle erinomaisen asiantuntevasta ja avuliaasta palvelusta)

 

Kaukaa viisaana kuitenkin pari kokeilukertaa ennen varsinaista ladulle lähtöä. Ekalla kerralla muutama varovainen tasatyöntö, haparoivaa vuorohiihtoa eikä muista tekniikoista juuri muistikuvaa. Seuraavalla kerralla jostain mielen perukoilta, tai mistä lie ikivanhasta suomalaisten kollektiivisesta muistiaineksesta, löytyy hiihdon rytmi. Ja innostus. Ei muuta kun sukset viikonlopuksi kotiin ja ladulle!

Kävin viime viikonloppuna hiihtämässä lähiladulla (takametsän pururata) oikein kaksi kertaa. Toisella kerralla hommaa helpotti huomattavasti se, että katsoin muutaman tekniikkavinkin… (Suomen Latu)Lenkit ei olleet pituudeltaan kuin n. neljä kilsaa mutta aikaa sain kuitenkin turattua siellä melkein tunnin molemmilla kerroilla. Se oli kyllä aika kotiovelta kotiovelle. Ja oli siellä mäkiäkin enemmän kuin kesällä.

Mitä opin?

No, hiihto on mukavaa kun on hyvät välineet. Pukeutuminen tuntuu olevan melkein yhtä tärkeää kuin sukset. Hiihtäessä tulee yllättävän hiki. Viikonloppuna aamulla ennen yhdeksää ladut on melko tyhjät. Silti joku ohittaa aina, kun on puuskuttamassa pahimmassa mäessä lasit huurussa ja sukset solmussa. Ja kuitenkin, hiihtämisestä tulee hyvä fiilis! En oikein ymmärrä miksen oo aikaisemmin tuota tajunnut… Yhtä kaikki, kokeilen ehdottomasti uudelleen!