Pitkän tauon jälkeen aloittelin liikuntaa taas viime syksynä. Olen aina onnistunut karttamaan ”pakollista” liikuntaa erittäinkin lahjakkaasti. Ryhmäliikunta oli ällöä, lenkkeily oli ällöä, jumppa oli ällöä, liikkumaan lähteminen oli ällöä, pakkoliikunta se vasta ällöä olikin…

Kunnes viime syksynä se iski. Ei ahdistus liikkumattomuudesta vaan halu liikkua! Entinen ahdistus siitä, että kun pitäisi ja kun ei huvita, kaikkosi liikuntakertojen myötä kuin vesi hanhen selästä! (myönnettäköön, että suurimpana motivaationa toimi alussa Heiaheian laskuri…) Mutta lopputulemana kuitenkin on se, että viikossa liikuntaan käytetyt tunnit on kasvaneet syyskuun melkein nollasta nykyiseen n. seitsemään viikkotuntiin! Kuulostaa (varsinkin omaan korvaan) melkoisen reippaalta!

Syksyllä liikunnan aloittaminen lähti liikkeelle ikäänkuin epähuomiossa, tarvitsin aikaan rauhoittua työpäivästä ja kun syksy oli kauneimmillaan, niin päätinpä lähteä ulos lenkille. Seuraavallakin viikolla kävin. Ja sitä seuraavalla. Ja sitä seuraavalla vaikka satoi räntää. Sitten sitä oltiinkin jo hommaamassa salikorttia…

Tämä blogi on ollut ajatuksissa pitkään (siis noin kaksi kuukautta), ja nyt kun voin jo hyvällä omalla tunnolla sanoa oleva Liikuntaa Harrastava Ihminen, niin rupean myös tämän suhteen ajatuksista tekoihin. Kirjoittamaan liikkumisistani ja ajatuksistani liikkumisesta. Seuratkoon ken tahtoo, mutta tää tahtoo liikkua!