Mitä ostoskoristamme löytyy?

IMG_20160924_203459.jpg

En ole mikään kaupassakäynnin mestari, ja täällä kaupassa saa kulumaan aikaa todella paljon vain hyllyjen välissä kierrellen. Kuitenkaan valikoima ei niin paljoa eroa suomalaisesta, joten harvemmin täytyy kaupassa ihmetellä tuoteselosteita. Mietin ensin, onko hieman tylsää kertoilla mitä me kaupasta kannamme. Ruoka on kuitenkin niin iso osa elämää täällä, niin miksipäs ei!

Hedelmät ovat niin tuoreita, että Suomi-versiot ovat kuin purkkihedelmiä. Lisäksi mangon kilohinta on noin kahden euron paikkeilla ja viikuna maksaa noin kymmenisen senttiä kappale, joten hedelmillä herkuttelee mielellään. Useimmiten ostoskorimme on ainakin puolillaan erilaisia hedelmiä ja vihanneksia. Carrefourissa työntekijä punnitsee erikseen kaikki tuotteet hevi-osastolla, ja joskus meillä on ollut varmaankin kaksikymmentä eri tuotetta! Hups…

Lihat ja kanat ostamme useimmiten suoraan tiskeiltä, sillä pakkauskoot ovat täällä usein melko suuria. Kalaa ei taideta myydä muualla kuin tiskillä, mutta kalavalikoima on vähänkin suuremmissa kaupoissa todella laaja.  Antti ostaa ilmakuivatut kinkut aina tiskin palvelupisteeltä, sillä myyjä raastaa siitä koivesta asiakkaan toivoman verran kinkkua. Hintataso myös näiden osalta on alhaisempi kuin Suomessa.

Maitoa emme täällä juo, sillä se on pääasiassa UHT-maitoa. Syömme eniten kreikkalaista jogurttia, jonka kanssa hedelmät maistuvat todella hyvälle. Juustovalikoima on mielestäni yllättävän laaja ja valinnanvaraa löytyy. Fetajuustoa ja kylmässä säilytettävää ruokakermaa ei kuitenkaan ole aina helppo löytää. Vuohenjuustoa löytyy onneksi useasta paikasta.

Leivän käymme hakemassa useimmiten leipomosta tai kaupan paistopisteeltä.  Valitsemme usein tumman leivän, myslileivän tai siemenleivän. Meillä on myös hyvät varastot ruisleipää pakkasessa, joten ei tule ruisleipää<3 ikävä.

Eniten kaipaan irtokarkkihyllyä, eli sitä minun suurinta pahetta. Täällä on Haribon hyllyjä, mutta valikoima on niin huono, että melkein jopa jättää karkit kauppaan. Paikalliset ovat enemmän makeiden leivosten ja keksien perään, joiden valikoimaa riittää. Disney Channelkin on täynnä vain keksimainoksia lapsille! Jos siis haluan herkutella, syön Ikeasta ostettua irttareita, Suomesta tuotuja panttereita tai kynsiä. Okei, ehkä joskus jonkun leivoksen…

Koti Ruoka ja juoma Matkat

Kolme asiaa minusta

IMG_20161002_100905.jpg

Kolme asiaa, joista pidän

… aurinkoisista päivistä

… aamukahvista parvekkeella

… kivoista keskusteluista ihanien ystävieni kanssa.

 

Kolme asiaa, joista en pidä

… tupakoinnista rannalla, bussipysäkillä tai muutoin ihmisten ympäröimänä

… töykeistä ja epäystävällisistä ihmisistä

… tarpeettomasta autolla-ajelusta.

 

Kolme asiaa, joita tein viikonloppuna

… kävimme rannalla

… söin doradaa eli kultaotsa-ahventa

… ostin kauniin sormuksen.

 

Kolme asiaa, jotka osaan

… ratkaista ongelmia ja muita pieniä pulmia

… tuntea empatiaa ja kuunnella

… pitää pääni.

 

Kolme asiaa, joita en osaa

… hoitaa kauppaostokset nopeasti, mutta huolellisesti

… ajaa mopolla

… olla pähkäilemättä asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.

 

Kolme asiaa, jotka haluaisin osata

… puhua espanjaa

… olla muutoinkin rohkeampi käyttämään espanjaa

… pitää kaapit siistinä. Yritän tätä kyllä useasti, mutta välillä aina repsahdan!

 

Kolme asiaa, joista stressaan

… kuten aiemmin mainitsin, asiat, joihin ei voi itse vaikuttaa

… tekemättömät tehtävät, vaikkei niitä voisi vielä edes tehdä

… tulevaisuuden valinnat.

IMG_20161002_100744.jpg

Kolme asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan

… kynsien lakkaus (hehe, mikä pahe minulla!)

… hyvä seura

… liikunta miellyttävässä ympäristössä.

 

Kolme asiaa, joista puhun usein

… tulevat ja menneet menot

… kuulumiset ja muut hot topicit

… tyttöjen jutut.

 

Kolme asiaa, jotka puen mielelläni päälle

… pehmeät ja mukavat kotivaatteet

… sen kuuluisan kesäkuussa ostetun nahkatakin

… piilolinssit, sillä ilman aurinkolaseja migreeni olisi valitettavan usein.

 

Kolme asiaa, joita en pue päälleni

… liian paljastavat tai kireät asut

… epämukavat kengät (Birkenstockit kunniaan!)

… kotivaatteita kodin ulkopuolella. Ei siis pelkoa, että heiluisin Juicy Couturet jalassa kaupungilla!

 

Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia

… syysvaatteita, sillä mukanani oli vain kesään sopivaa vaatetusta

… sen espanjan kielitaidon

… sähkövatkaimen leivontaa varten.

 

Kolme asiaa, joista unelmoin

… turvallisesta ja terveestä tulevaisuudesta itselleni ja läheisilleni

… oman juttuni löytämisestä

… matkustelusta.

IMG_20161002_101213.jpg

Kolme asiaa, joita pelkään

… terveyden menettämistä

… yksin liikkumista pimeällä

… läheisille tapahtuisi jotakin pahaa.

 

Kolme asiaa, joita toivon tapahtuvan tulevaisuudessa

… yhteisen asunnon ostaminen. Olisi niin ihanaa asettua aloilleen omaan kotiin

… valmistuminen oikeustieteen maisteriksi

… mieluisan ja sopivasti vaativan työn löytäminen.

 

xx

Suhteet Oma elämä Höpsöä