Melkein jo perinteiset lauantain terkut

Heippa taas! Tämä viikko on vierähtänyt hyvinkin tavallisesti. Tavallisuudessa ja rutiineissa ei ole mitään vikaa, mutta ei siitä nyt niin kamalasti kirjoitettavaakaan ole, hehe! Aurinko on porottanut entiseen malliin, mutta onneksi yöllä on helppo nukkua. Olen muutenkin yrittänyt vihdoin saada kertyneitä univelkoja pois, joka on tarkoittanut nukkumaanmenoa ennen kymmentä. Kaikki on vielä niin uutta ja ihmeellistä, että välillä on hankala saada itseään nukkumaan niin aikaisin.

IMG_20160622_191342.jpg

Suomen-reissu on jo aivan pian, ja odotus saada edes hieman nauttia Suomen kesästä on kova! Reissu on aika pikavisiitti kaikkeen tekemiseen nähden, mutta haluan kokea ja nähdä ystäviä mahdollisimman paljon. Toivottavasti lennot eivät ole myöhässä ja VR kulkee, niin ongelmiakaan ei toivottavasti tulisi.

IMG_20160705_201825.jpg

Kävin eilen kampaajalla ja hiuksista lähti melkoisesti! Latvat olivat päässeet niin huonoon kuntoon kaikesta auringosta, suolavedestä ja kloorivedestä ettei auttanut muu kuin leikata. Mieluiten kuitenkin valitsen vaikka kivan snorklailupäivän kuin varjossa nököttämisen hiuksia suojaten. Toisaalta eilen sain kehuja hyvästä hiustenväristä, joka on siis täysin auringon ansiota! Menin (tietenkin, hehe) suomalaiselle kampaajalle, sillä epäilen espanjalaisten kampaajien käsittelyä suomalaisia hiuksia kohtaan. Olisin varmaan tullut ulos kampaajalta ilman hiuksia, sen verran hamppua oli latvat!

IMG_20160724_121021.jpg

Tänään olemme todennäköisesti ystäviemme kanssa ja kenties piipahdamme rannalle tai altaalle. Antti haluaisi mennä käymään feria-alueella olevilla markkinoilla, joten ehkä suuntaamme sinne ensin. Minä en ole käynyt siellä aiemmin, mutta Antti on käynyt jo parisen kertaa. Olen kuullut vain, että kyseisillä markkinoilla on hyvä pitää tiukasti kiinni laukustaan, sillä varkaita on paljon. Kuulin eilen myös kauhutarinoita siitä, miten laukkuja on varastettu ihmisiltä keskellä päivää. Hui, alkoi heti pelottaa liikkuminen yksin… Minulla on ollut täällä jopa paljon turvallisempi olo kuin Turussa, mutta nyt mieli muuttui!

IMG_20160724_140423.jpg

Kuvat on taas ihan satunnaisesti valittuja, sillä minulla on ollut ongelmia siirtää kuvia puhelimesta tietokoneelle. Harmittaa, sillä haluaisin kaikki Espanja-kuvat samaan albumiin, jotta voisi sitten vanhana näitä katsella.

xx

Puheenaiheet Matkat Höpsöä

Missä shoppailla Aurinkorannikolla?

Hieman blogiin off-topicina itselle tärkeästä asiasta eli shoppailusta. Vaatteet ovat olleet mulle pienestä asti niin tärkeitä, että ihmekös tuo että olen hullaantunut täällä! 

 

Kosmetiikka ja muu kauneushömppä:

Kiko

Olen aiemminkin maininnut tästä superhyvästä kosmetiikkaliikkeestä. Olin aiemmin hieman skeptinen sen suhteen, voiko niin halvat meikit olla hyviä, mutta onhan ne! Kokemusta on ainakin kynsilakoista, puuterista, meikkivoiteesta, huulipunasta ja siveltimistä, eikä yksikään ole ollut pettymys. 

Primor

Myös Primorin olen maininnut aiemmin.Sieltä löytyy monipuolisesti kaikenlaista, eikä valikoima ole kaikissa liikkeissä sama. Tuotteet eivät välttämättä ole niin kutsuvasti esillä, mutta tuotteita on laajasti kalleista merkeistä halpoihin. Plussaa myös siitä, että myymälöitä on ainakin täällä runsaasti.

Vaatteet:

Calzedonia

Erilaisia uima-asuja on tarjolla näin kesäaikaan runsaasti Calzedoniassa. Bikinit ovat ainakin laadukkaantuntuisia – omani ostin pari päivää sitten, joita olen ehtinyt käyttää vasta kerran. Talvella liikkeen valikoimassa oli paljon legginssejä ja muita ”talvikamppeita”.

Bailly Bijoux

Ihania mekkoja olen löytänyt Baillysta, jonka liikkeitä on ainakin Plaza Mayorissa sekä Miramarissa. Mekot ovat hieman espanjalaistyylisiä, mutta kyllä sieltä helmiäkin löytyy! Liike on putiikkimaisesti sisustettu, joka sopii hyvin kyseisten mekkojen tyyliin.

Massimo Dutti

Massimo Duttin- liikkeitä on ympäri Eurooppaa ja viimein yksi taitaa rantautua Suomeenkin! Vaatteet ovat rennon virallisia ja juuri minun makuuni. Harmittavasti heidän kesävalikoima on ollut täynnä vaatteita, joissa täällä tulee todellakin kuuma… Syksyllä sitten täydentämään vaatekaappia sitten Duttissa.

Bonuksena mainittava vielä erilaiset kenkäputiikit. Antti löysi nahkaiset sandaalinsa eräästä sellaisesta putiikista ja on ollut tosi tyytyväinen. 

Ostospaikkoja:

Calle Larios- Malagan vanhassa keskustassa oleva katu täynnä liikkeitä.

Larios Centro- Iso ostoskeskus Malagassa.

Maria Zambrano- Juna-aseman yhteyteen rakennettu ostoskeskus.

Miramar- Ostoskeskus Fuengirolassa.

Plaza Mayor- Jenkkityylinen ostoskeskus, josta löytyy muun muassa Niken Outlet.

Muoti Matkat Trendit