Päätin palata kevääksi Suomeen. Päätös syntyi toisaalta melko nopeasti, mutta pohdin asiaa pitkään. Vielä en ole palannut, niinpä aion nauttia auringosta varastoon nämä viimeiset Espanjan-päivät. Tänään Helsingin Sanomat uutisoi ulkosuomalaisten paluushokista Suomeen ja aloin miettimään, saanko minäkin suuren shokin palatessa Suomeen. 

Vaikka olen blogissa valitellutkin kurjaa säätä ja meluisia naapureita, on täällä kuitenkin asiat todella hyvin. Tiedän jo nyt, että tulen ikävöimään Espanjasta niitä asioita, joihin olen eniten sopeutunut. Suomessa shokin aiheuttaa varmasti iltapäiväviiden jälkeinen täyshiljaisuus kaupungilla, ihmisten ilottomuus, kylmyys ja loskan kastelemat kengät. Elämä täällä on ollut niin aktiivista ja hauskan puuhan täyteistä, mitä on mahdotonta Suomessa saavuttaa. Suomen arki muodostuu luennoista, liikunnasta, kauppareissuista, illoista tv:n ääressä ja teehetkistä ystävien kanssa. Ihanaa arkea siis, mutta kovin erilaista.

Espanja on opettanut kaltaistani (kuminauhan kireää, hehe) ihmistä ottamaan vähän rennommin ja leppoisammin. Hyvä esimerkki espanjalaisesta ajattelutavasta on taloyhtiömme metallinen portti. Muuttaessamme tähän asuntoon portti aukesi avaimella ainoastaan sisäpuolelta, mutta kahden kuukauden jälkeen ovi korjattiin toimivaksi myös ulkopuolelta. Korjauksen jälkeen alkuperäinen avain ei lukkoon edes mahtunut, ainoastaan alkuperäisestä avaimesta tehdyllä kopiolla oven sai auki. Sittemmin lukko hajosi sisäpuolelta, ja myös ovisummeri lakkasi toimimasta. Tällaista ajattelua jää vähän kaipaamaan- no worries, toimiipahan ovi edes jostakin suunnasta!

Myös spontaanisuuden puutteen tiedän ärsyttävän Suomessa. Tekeminen on suunniteltava viikkoja etukäteen, sillä aikataulu on niin tiukka. Jos tilaa spontaanisuudelle jää, on kahvila sulkeutunut kaksi tuntia sitten tai leffaliput loppuunmyyty. Ravintolastakin pöytä pitää varata viikkoja tai jopa kuukausia etukäteen. Suomessa arki vain välähtää silmissä ja myöhemmin miettii, mihin puoli vuotta meni.

Olen ollut ulkomailla ainoastaan kahdeksan kuukautta, mutta olen käynyt Suomessa ainoastaan kerran. Palatessani tulen varmasti katsomaan kaikkea uudesta näkökulmasta, uusien kokemusten kautta. Mitään inhoa Suomea kohtaan ei ole tullut, sillä olen oppinut arvostamaan kaikkea mitä Suomi on antanut. Kliseisesti välillä on mentävä kauas nähdäkseen lähelle. Ehkä otan itseeni mukaan palan Espanjaa, olen vähemmän kireä ja enemmän spontaani. Varmaa kuitenkin on, että Espanja on muuttanut minua hyvään suuntaan.