Manila ei niinkään tarjonnut nähtävyyksiä, mutta kokemuksia ja ajattelun aihetta sitäkin enemmän. Kaupunki on todella iso ja asukkaita on reilusti päälle 10 miljoonaa. Vaikka hotellimme sijaitsee rikkaalla pankkialueella, olen ollut hämilläni ja hieman ahdistunut kaikesta. En ole kyllä ollenkaan kaupunki-ihminen. Helsinkikin on tuntunut mulle liian isolta kaupungilta, joten voitte vain kuvitella millaiseksi tunnen oloni täällä, kun liikenne on kaoottista, autot tööttäilevät lähes tauotta, ihmisiä pitää väistellä kaiken aikaa ja ilma on katupölystä ja pakokaasuista raskasta.
Langkawin rauhallisen saarielämän jälkeen uusi maa, uusi valuutta ja uudet tavat hämmentävät. Lisäksi sitten pamahdettiin yhteen maailman sekavimmista kaupungeista, jota netissä mainostetaan lähinnä paikkana, jonne ei kannata matkustaa. Eipä mekään tänne muuten oltaisi tultu, mutta lentoreittien takia päätettiin kuitenkin olla kaupungissa kaksi yötä.
Ensimmäinen aivan uusi kokemus oli noin 15 kilometrin taksimatka lentokentältä hotellille. En tiennyt, että niin lyhyt matka voi kestää yli kaksi tuntia! Liikenne oli aivan tukossa ja jumitimme pitkiä aikoja lähes paikallaan. Yksi syy ruuhkaan oli Paavin lähipäivien vierailu Manilassa. En ole eläessäni nähnyt yhtä montaa poliisia kuin näin taksin ikkunasta. Niitä oli joukoittain, varmasti useampia satoja monen kilometrin matkalla. Melkoinen taksimatka siis, mutta onneksi täällä hintataso on niin matala, että maksoimme tuosta istumisesta alle 20 euroa.
Täällä Manilassa riittää poliisien lisäksi vartijoita. Niitä on joka kaupassa, kadunkulmassa, hotellin luona ja risteyksissä ohjaamassa liikennettä. Makati-city, jossa majoitumme, on kuitenkin ollut melko rauhallista aluetta. Jonkin verran näkyy kerjäläisiä ja ilotyttöjä, mutta olemme saaneet kulkea rauhassa.
Koska suurkaupunki ei houkutellut sen kummemmin, vietimme ainoan päivämme haahuillen lähialueen ostoskeskuksilla ja ”puistoissa”, syöden hyvin ja surffaillen netissä. Nyt on majoitus hoidossa viideksi yöksi eteenpäin. Pitkästä aikaa oli jopa vähän pitkästynyt olo, ja sen tajutessani tulin iloiseksi. Taitaa olla jonkin aikaa siitä, että olisin pitkästynyt omien menojeni keskellä!
Vaikka emme päivän aikana mitään ihmeellistä nähneetkään, niin rikkaalla alueella pyöriminen herätti paljon ajatuksia. Aasiassa varallisuuserot ovat massiivisia, kun upeiden pilvenpiirtäjien ja hienojen asuntojen ovilla nuokkuu kerjäävä kansa. Lisäksi aloin tuntea itseni erittäin rikkaaksi (Suomen mittapuilla olen opiskelijatuloillani kai köyhä). Voisin syödä kalleimmissa ravintoloissa ja nukkua luksushotellin lakanoissa, jos haluaisin. Eläisin säästöilläni tässä maassa varmaan melkein kaksi vuotta.
Kaiken tällaisen jälkeen ymmärtää, mikä onni on asua Suomessa. Ainakin tällaiselle rauhaa ja luontoa rakastavalle sielulle. Samalla voi sulkea silmänsä maailman ongelmilta, joita ei mitenkään osaa ratkaista. Aasia on kuitenkin jo tähän mennessä opettanut arvostamaan omaa vapautta naisena, omaa vaurautta, oman maan turvallisuutta ja vakautta sekä kaunista (ja vaaratonta) luontoa. Ei pistele Märkjärvessä meduusatkaan käteen!
Tulipa pitkä tarina. Olipa mukava kirjoittaa. Välillä jotain vähän pohtivampaakin tekstiä. Huomenna jatketaan ihmettelyä Cebu cityssä. Siellä on vain vajaa miljoona asukasta. Huh, katsotaan miten selviän!
Huomaa, että ollaan tultu maaseudulle luonnon keskelle. Tässä on viime päivinä nähty ja koettu yksi jos toinenkin otus. Kissoja kuljee täällä paljon. En tiedä onko ne kulkukissoja vai jotain lemmikkien ja kulkurien väliltä, koska paikalliset selvästi ruokkii ja silittelee niitä. Meilläkin on ollut katti kuistilla nukkumassa ja sisäänkin kaveri pääsi livahtamaan hetkeksi.
Aamuisin herää kukon kiekumiseen. Aina ei ole herätyskello ihan ajassa, ainakin mulle 4.20 herätys lomalla on vähän turhan aikainen… Bongattiin myös kanoja ja tipuja.
Majoitutaan paikassa nimeltä Gecko guesthouse. Nimensä mukaisesti pieniä liskoja voi bongailla mm. rakennusten ulkoseinistä. Sisään liskot eivät vielä ole päässeet livahtaamaan, vaikka ikkunoiden yläreunat rakoilevat.
Sen sijaan ekana iltana sisältä löytyi ihan muu otus. Taisi olla torakka, mutta en halunnut tutkia tarkemmin, vaan annoin uljaan torakantappajamieheni hoitaa otuksen pois päiviltä varvastossu aseena.
Apinoita on näkynyt vaikka kuinka teiden varsilla ja vesiputouksella käydessämme. Putouksilla bongasimme myös paikallisen nuorisojoukon, jonka jäsenillä oli kehuttavan (tai uhkarohkean) hyvät kyvyt ja kylmät päät. He nimittäin kiipeilivät ylös putousta arviolta yli 12 metrin korkeudessa ja hyppivät sitten alas veteen. Olisivat pojat varmaan hyviä boulderoijia. Olisi tehnyt itekin mieli kokeilla muutaman metrin kapuamista, mutta en kehdannut mennä sinne sekaan sotkemaan.
Tänään sitten tein lähempää tuttavuutta meduusan kanssa. Uintireissu päättyi, kun sohasin kädellä meduusaan. Polttelu oli yllättävän kovaa, mutta osuma-alue oli onneksi melko pieni. Saatiin ensiavuksi etikkaa ja ajettiin taksilla käymään lääkärissä varmuuden vuoksi. Sain mukaan hillittömän kasan erilaisia pillereitä! Taisi olla seitsemän eri pakettia. Onneksi pian alkoi helpottaa ja jäljelle jäi vain pieni polttelu.
Sellaisia kokemuksia erilaisista otuksista täältä. Kaikesta huolimatta Langkawilla on ollut aivan ihanaa ja hieman harmittaa jo huomenna lähteä pois. Majapaikkammekin on kuin mökillä olisi, söpöt siniset verhot ja kotoisasti vähän kämäistä. 😀
