Mistä alkaisin, jos susta kertoisin…
Mulla on sinkkuutta takana noin neljä vuotta. Tähän neljään vuoteen on mahtunut erittäin suuria tunnekuohuja laidasta laitaan ja treffejä ainakin tuhannet! Tai siltä se tuntuu. Tyyppejä on ollu kaikenlaisia, vanhempaa ja nuorempaa, timmimpää ja pulskempaa, karvaista, karvatonta, aivotonta, fiksua, akateemista, elämämkoululaista, pinnallista, itsekästä, lieroa ja kieroa. Muutama tosi hyvä tyyppikin on ollut, kenen kanssa on ollu kivaa, mutta homma ollut enemmän kaveripohjalla. Ja sitten nämä sydäntensärkijät… Niitäkin on ollut. Haluan purkaa ajatuksia johonkin muuallekin, kuin omaan erittäin salaiseen päiväkirjaani, ja siitä tämä blogi nyt syntyi.
Haluan kirjoittaa nimettömänä, koska en halua, että varsinkaan treffikumppaneitani tunnistetaan. Välillä varmasti tulee jaettua aika ronskia ja henkilökohtaistakin tietoa heistä, mutta myös minusta. Itsestäni kerron sen verran, että ikää minulle on kertynyt noin suunnilleen kolmekymmentä vuotta, ja asutan suht isoa kaupunkia Suomessa. Myös parisuhde-elämästä minulta löytyy kokemusta. Takana on yksi pitkä ja hyvin haastava (eli saatanan vaikea) parisuhde, minkä huomaan edelleen vaikuttavan hyvinkin paljon minuun.
Suurin osa mun kavereista on vakiintuneita, löytyy lapsia ja avioliittoa, yhteisiä koteja ja vähintään hääsuunnitelmia. Yritä siinä sit kertoo kuulumisia, kuinka taas deittailit jotain miestä mutta ei taaskaan oikein lähteny… No missä vika, kaverit aina kyselee. No en tiiä, varmaankin minussa kun pisimmät tapailujutut on kestänyt maksimissaan kuukauden! Siinä kohtaa ne tyypit varmaan alkaakin huomata, että ei noin kummallisen ihmisen kanssa voi olla tämän kauempaa, että soronoo. Mut hei, on mulla yks sinkkukaveri! Se on se tyyppi, jota ei oikeastaan haittaa olla sinkkuna. Viikonloput tää tyyppi makaa sängyssään tuijottaen Netflixiä ja kaivaen napaansa toisella kädellä, ja toisella kädellä se lappaa suuhunsa jäätelöä. Ehdotat sille joskus kotoa poistumista, niin vastaus on että emmä oikein jaksa. OK. Onneks sillä ei oo kissoja, koska sen kohtalo vaan on joutua kissojensa syömäksi. Jos joskus saan jonkun varatun kaverin mukaan viihteelle, kotiin lähdetään viimestään yhdeltätoista. Mieluummin jo kymmeneltä, että saa kunnon yöunet sen iki-ihanan höpönassukarvamassun vieressä. Jes, kiitti kaverit illasta. Ja sitten taas mä niin ymmärrän niitä ihmisiä, ketkä haluaa lähtee kotiin sen mussukkansa viereen. Eipä sitä itekään jaksais heilua noissa kusisissa yökerhoissa, joissa joudut väistelemään päälle kaatuvia juomia ja ihmisiä.
Ehkä tässä oli tarpeeksi tarinaa tälle illalle ja ensimmäiselle postaukselle. Seuraavassa postauksessa oli tarkotus kertoa mun erilaisista deittikumppaneista, ketä oon tähän mennessä ehtinyt nähdä. Toki mun ajatukset heittelee ja vaihtelee hyvinkin paljon päivien mukaan, joten saa nähdä mitä ensi kerta tuo tullessaan!