Lihavuusleikkaus.

Täräytetään se sana – lihavuusleikkaus – heti alkuun pöytään niin tiedätte, mihin olette ryhtymässä kun tätä blogia luette. Jos luette tämän pidemmälle.

Painoa löytyy rapiat 180 kiloa, sen verran, että 183 kilon jälkeen alkaa vaakamme näyttää ERR. Paino on kivunnut vuosien varrella tähän. Alin painoni on ollut rapiat neljä kiloa, se on syntymäpainoni, siitä sitten nousujohteisesti tähän 28-vuotiaana tavoitettuun 180 kiloon. Nyt 29-vuotiaana päätin että perhana, jotain on tehtävä. Jotain? Siis lihavuusleikkaus.

Syyt?

Mistä johtuu se, että painan näin paljon? Jaa’a. Syitä voi etsiä somatiikasta (kilpirauhasen vajaatoiminta), psyykestä (vakava traumatisoituminen lapsena + pitkä masennusjakso + lääkkeet), sosiaalisesta paineesta/opista (minulle on tuputettu ruokaa ”yli oman tarpeen” pienestä pitäen)… Viime vuosina 40 kilogrammaa on tullut Ketipinorin ja Deprakinen myötä – vaikka totta kai itse aloin kokata aina tunti Ketipinorin otettuani, mutta herranen aika sitä kalvavaa nälkää joka Ketipinorin ottamista seurasi… siinä oli pakko syödä.

Diagnoosilistalla psykiatrian puolelta kaksisuuntainen mielialahäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, sekä dissosiaatiohäiriö. Somatiikan puolelta kilpirauhasen vajaatoiminta, uniapnea ja fibromyalgia. Uskon, että ainakin uniapneaa helpottaisi laihtuminen – miksei myös fibromyalgiaa? Siis lihavuusleikkaus!

Pitkään jatkunutta bipolaarihäiriön sekamuotoista vaihetta yritettiin suitsia Ketipinorilla (+20 kg puolessa vuodessa) ja Deprakinella (+20 kg reilussa vuodessa). Masennusjakso on nyt kestänyt puolisentoista vuotta – syksystä 2018 – mutta alan nousta, alan sisuuntua olooni, vointiini, painooni.

Projekti

Yhdeksäs maaliskuuta 2020 laitoin kansanterveyshoitajalle viestiä, että miten asia saataisiin alulle. Kymmenes maaliskuuta sain vastauksen: kehotuksen varata aika lääkärille. Yhdestoista maaliskuuta yritin saada aikaa, mutta kiireettömiä aikoja ei ollut saatavilla. Sain kehotuksen soittaa kahdeksantenatoista uudelleen.

Painoindeksini on nyt jotain päälle 70. Haluan painoni olevan jotain päälle 70. Siitä blogin nimikin.

Blogi?

Haluan blogata, koska lihavuusleikkauksesta on hyvin vähän kokemusperäistä tietoa internetissä. Löytyy lähinnä uutismedioiden tarinoita 100 kg laihtuneista ”elämänsä takaisin saaneista” ja hurjia kauhukertomuksia ihmisistä jotka eivät ikinä enää voi syödä mitään kiinteää tai jotka joutuvat käymään jotakuinkin joka kuukausi rautainfuusiossa.

Haluan blogata myös siksi, että tahdon tallentaa jonnekin ajatuksiani ja kirjoitta auki fiiliksiä, joita nousee pintaan tässä projektin kuluessa. Kehopositiivinen, jopa lihavuuspositiivinen*, ihminen menossa lihavuusleikkaukseen? Ajatuksia! Kokonaisvaltainen ruokavalion muutos, joka leikkausta seuraa? Ajatuksia!  Pelottava leikkaus, ensimmäinen nukutus? Ajatuksia! Se jatkuva puntarilla ravaaminen vuosien vaakapelon jälkeen? Se mahdollisuus, että leikkaushaaveeni torpataan mielenterveysongelmieni takia? Se mahdollisuus, että joskus voisin juosta koiran kanssa? Herranen aika, ajatuksia!

edit:
Lisäsin tähden sanan lihavuuspositiivinen perään sekä tämän selityksen: en pidä lihavuutta yksinomaan positiivisena enkä negatiivisena asiana. Suhtaudun siihen neutraalisti. Pikemminkin olen lihavapositiivinen.