<3<3

Ensimmäinen kuukausi on takana päin ja opiskelukin on pitänyt aloittaa. Kesäloma oli niin pitkä, että siinä ajassa ehtii unohtaa mitä opiskelee, missä ja etenkin miksi. Motivaatio ja merkitys täytyi palauttaa mieleen, vaikka kurssit täällä ovat mielenkiintoisia. On mainiota päästä kurkistamaan muiden opiskelualajoen näkökulmiin. Pääaineeni on  antropologia, mutta täällä opiskelen lähinnä kulttuuri-/ kehitysmaantiedettä ja sosiologiaa. Maantieteen kursseja on kaksi – näkökulmia maailman ruoka- ja ravinto-ongelmaan ja maahanmuuton, maastamuuton ja pakolaisuuden teorioita käsittelevä kurssi. Molemmat ovat 10 opintopisteen kursseja. Samaan aikaan on yksi sosiologiankurssi, myös 10 op – kvalitatiiviset menetelmät. Kurssi on norjaksi. Kurssi on haastava. Onneksi antropologina useat aiheet ovat tuttuja, mutta on hyödyllistä tietää oman alansa menetelmiä muillakin kielilllä. Kyseinen kurssi toimii myös erinomaisena porttina norjalaiseen opiskelukulttuuriin. Kaikki muut kurssilla ovat saman vuosikurssin opiskelijoita ja aloittaneen sosiologian maisteriopinnot yhtä aikaa tänä syksynä. He ovat ryhmä, joista osa tuntee jo kandivaiheesta.

Tarvitsin tämän kaltaisen kurssin tutkintooni, joten lähetin professorille sähköpostin jo alkukesästä ja kysyin olisiko mahdollista osallistua. Kirjoitin viestin ruotsiksi haha. Professori toivotti lämpimästi tervetulleeksi kurssille, eikä välittänyt vaikka sanoin, että kurssi voi olla jokseenkin haastava, sillä norjantaitoni on olematon. Kurssilla tehdään ryhmätyö, jota varten proffa jakoi ryhmät. Se oli kannaltani helpotus, ei tarvinnut uutena ja outona tunkea johonkin ryhmään. Ensimmäisessä ryhmätapaamisessa, ensimmäisen tunnin jälkeen olin ensin lähinnä hiljaa, kunnes uskaltauduin puhumaan englanniksi. Sanoin, että ymmärrän mitä he sanovat, mutta toistaiseksi on mahdotonta saada järkevää tieteellistä keskustelua aikaan sosiologisista kenttämenetelmistä norjaksi. He ymmärsivät ja puhuivat minulle englantia ja välillä koko keskustelu muuttui englanninkieliseksi. Kuitenkin aina hetken hiljaisuuden jälkeen puhuttiin taas norjaa. Ymmärtäminen vie energiaa ja vaatii sen, että tuijotan puhuvaa henkilöä tarkasti, jotten menetä keskittymistäni. Sinänsä englannin puhumiseen suhtaudutaan hyvin, eikä siihen ole ongelmaa. Ainoa, joka ei pahemmin suutaan avaa puhuakseen englantia on Jørgen. Hän on välkky jätkä, jolta loppujen lopuksi tuli mahtava ehdotus projektityön aiheeksi – tinderkäytös – mutta Jørgen puhuu vain norjaa. Ei se mitään, opinpahan sitten, ja näin ehkä hänkin ajattelee. Huvittavaa on myös seurata projektiryhmän facebook keskustelua, jossa nään oman nimeni, mutta menee hyvä tovi ennen kuin ymmärrän miksi minusta puhutaan. Kommelluksia on myös ollut tapaamisten järjestämisessä. Kun heillä kaikilla on samat tunnit, niin välillä unohtuu, etten ole välttämättä tavattavissa ennen jotakin tiettyä tuntia. Myös kirjoitusvirheet viesteissä, kun pitäisi lukea ”torsdag” ja lukeekin ”tirsdag”. Tiistaina en sitten tiennyt missä tapaaminen oli ja ehdin jo syytellä heitä inhottaviksi nilkeiksi, jotka eivät oikeasti halua minua ryhmäänsä ja syrjivät panostani, koska en osaa hyvää norjaa. Hiillyin ja ehin riehua hetken, kunnes selvisi, että kysymys oli kirjoitusvirheestä. Joten ryhmäläiset ovat mukavia ja kaikki kurssilla olevat ovat mukavia. He ovat kutsuneet minut kanssaan ulos syömään, ”koska kaikki sosiologian maisteriopiskelijat menevät” ja liittäneet minut osaksi SoS_magisterne14 facebook ryhmää, koska ”kyl sä nyt oot osa meitä, vaik oot tääl vaan vähän aikaa”. Todella sympaattista.

Mitä tulee ymmärtämiseen, niin on pakko sanoa, että osa luentojen asioista menee yli niin että suhahtaa. Toisaalta, jos ja kun olen lukenut tekstit hyvin ja keskityn, niin ymmärrän melko hyvin. Osaltaan siksi, että olen ymmärtänyt ja lukenut asiasta teksteistä, jotka ovat pääosin englanniksi ja siksi, että olen ehkä kuullut aiheesta aikaisemmin opinnoissani. Englanninkieliset kurssit sujuvat mutkitta. Olen maisteritason kursseilla, joten lukemista on paljon. Kurssin aikana on usein essee tai esitelmä, esimerkiksi artikkeliesittely, tai projektityö ryhmässä. Lopuksi on suullinenkoe tai kirjallinenkoe. Tunneilla ei taida olla läsnäolo pakkoa, mutta käyn niillä toki mielelläni. Yleensä yhtä kurssia on vain kerran viikossa. Tunnit kestävät 2x 45 min. Opiskelijat ja opettajat ovat ainakin minun kursseillani tarkkoja siitä, että 45 minuutin jälkeen pidetään tauko. Rakastan tätä käytäntöä, koska juon liikaa kahvia ja olen levoton persoona, en kertakaikkiaan jaksa keskittyä 90 minuuttia kunnolla. Onnekseni en ole ainoa, vaan monet ovat sanoneet samaa. Sääkin on niin ihana (+21 ja aurinkoa), että on mukavaa pistäytyä pihalla vartin verran.

Suosittelen norjankieliselle kurssille osallistumista, jos mahdollista. En todellakaan osaa loistavaa ruotsia, mutta itsensä haastaminen on hyvä juttu, vaikka tuntuu välillä kauhealta. Voi olla vaikeaa tavata omissa ympyröissään pyöriviä norjalaisia, joten kurssilla heitä näkee, kuulee ja heihin jopa tututustuu. Asenne on ystävällinen ja arvostava, vaikka kielitaito olisi puutteellinen. Siihen, että olen suomalainen suhtaudutaan todella ystävällisesti. Yritän puhua ja kirjoittaa norjaa/ ruotsia aina kun mahdollista. Joka kerta kun kuulen tai luen norjankielisen vastineen ruotsinkieliselle sanalle, yritän alkaa käyttää sitä. Toissapäivänä meni jokin uusi vaihde aivoissa päälle, sillä yhtäkkiä pystyin puhumaan sujuvasti ruotsia/ norjaa. Kommunikoin sillä koko illan treeneissä ja sen jälkeen. Mutta sujuvasti ei tarkoita välttämättä kieliopillisesti oikein, vaan haluan sen tarkoittavan, että pystyy kommunikoimaan ja käymään keskustelua, vaikka olisivat prepositiot ynnä muut päin mäntyä. Ja tästä samaa mieltä oli ja on ihana HY:n virkamiesruotsin opettaja J. Manner-Kivipuro. Toissapäiväisen onnistumisen jälkeen, menikin eilen sitten ihan puihin – kaikki kielet olivat solmussa lukuunottamatta suomea ja ranskaa.

love & light

r