Aloin pohtia suhdettani bloggaamiseen. Kuten aiemmin jo mainitsin, olen todella huono pitämään yhden asian blogia. Niitä voikin olla helpompi seurata, kun ne ovat tietylle kohderyhmälle suunnattuja.  Mutta jos elämässä on paljon asioita, joista haluaa kirjoittaa, onko silloin ystävällisempää lukijoita kohtaan pitää useampaa blogia?

Sitten päästään aiheeseen kuinka paljon elämästä tarvitsee jakaa muiden kanssa. Olen aiemmin pohtinyt anonymiteettia ja elämästään kertomisesta netissä. Eräs kaverini teki loistavan ratkaisun raskaaksi tultuaan eikä jakanut raskauspäivityksiään FB statuksessaan. Sen sijaan hän loi ryhmän, johon liittyivät ne joita kiinnosti raskausjutut. Muut säästyivät. 

Päästiin kohtaan lapset. Eräs ystäväni on painottanut nimenomaan, ettei hänen lapsestaan saa julkaista kuvia netissä. Omassa blogissaan hän on näyttänyt lapsestaan jopa jalat! Sitten on toinen blogi, jota seuraan, jossa oli kuvattu jopa lapsen synnytys. Vaikka mieleni tekisikin jakaa kuvia söpöistä nassukoista (jos minulla siis sellaisia olisi), päätyisin varmaan olemaan julkaisematta kuvia. Toisen kuvien laittaminen nettiin ilman lupaa, on vähän niin kuin toisen liittäminen kirkkoon ilman hänen lupaansa (no niin vastustan lapsikastetta, kohta saan kakkaa niskaani). 

Viimeksi, kun tapasin veljeni ja hänen vaimonsa, he halusivat nähdä kuvia poikaystävästäni. Noh, mies onkin niin sneeky, ettei hänestä löydy (paljoa) kuvia netistä. Eilen otin hänestä kuvan, kun hän kokosi transformeria kissojen kanssa lattialla. Hän pyysi etten julkaise kuvaa missään. No, en ollut aikonutkaan. Tosin olin jo lähettänyt kuvan äidille.

Minustahan löytyy vaikka mitä netistä, kun jaksaa googletella. En minä niitä edes saisi poistettuakaan, koska salasanat ovat unohtuneet ja mailiosoitteet muuttuneet. Kuten aiemmissa postauksissani olen todennut, että se on menneisyyttäni ja ihmisten pitää vaan oppia hyväksymään minut ja menneisyyteni. Minulla ei ole mitään salattavaa. 

Miksi sitten itsestään pitää kirjoittaa nettiin? Olen kysynyt ihmisiltä myös motiiveja alastonsuomeen kuvien laittamiseen. Monilla on kyse puhtaasta huomion kerjäämisestä, mutta osalla on halu jakaa itsensä maailman kanssa. Olen pohtinut, etten saisi kirjoittettua manuaalista päiväkirjaa. Varsinkaan, kun en itsekään meinaa saada käsialastani selvää. 

Blogeihin ja FB:hen elämän jakaminen on myös yhteydenpitoa muihin ihmisiin. Liikaa kuitenkin luotetaan siihen, että muita kiinnostaa seurata elämää.  Useamman kerran olen todennut  ”ai en mä tajunnut kertoa, kun mä luulin, että luit sen FB:stä”. 

Millainen siis olen bloggaajana? Aiheeni pomppivat laidasta laitaan kuin pieni poni kevätlaitumella. Tykkään linkitellä juttuja, koska linkin takana on monesti parempi selitys asiaan, kuin mitä itse osaisin koskaan keksiä. Kun blogisuoni kukkii, niin kirjoitan useamman jutun kerralla ja ajoitan niiden julkaisun, että ne tulevat eri päivinä.  Jos minulla olisi kommentoivia lukijoita, kävisin heidän kanssaan kiihkeää keskustelua. Tai näin ainakin luulen. 

Miten te? Onko netissä parempi esiintyä omalla pärställä vai anonyyminä? Missä kulkee raja mitä voi kertoa itsestään?

Kuva: Talking identity, memegenerator