Oma raittiusmatkani on jatkunut nyt 1 vuoden 8 kuukautta ja 15 päivää. En voi sanoa, etten päivääkään vaihtaisi pois, koska jotkut päivät ovat olleet aivan perseestä. Silti kaiken kaikkiaan kadun ainoastaan sitä, etten lopettanut juomista jo aiemmin.

Raittiudesta on tullut jo arkipäiväistä eikä sitä juurikaan enää mieti. Ajoittain kuitenkin mieli palaa käsittelemään asiaa. Olen lukemassa Ani Kellomäen Tiedostavan siemailun taito -kirjaa, joka käsittelee alkoholin kyllästämää kulttuuria kriittisesti sekä herättelee lukijaa miettimään omaa alkoholinkäyttöään. Kellomäki viittaa kirjassaan psykologian tohtori Joseph Nowinskin ajatukseen alkoholinkäytöstä janana, jossa vasemmassa päässä on satunnainen alkoholinkäyttö ja oikealla hallitsematon juominen. Suuri osa ihmisistä asettuu janan välimaastoon. Nowinski vertaa suhdetta alkoholiin ihmissuhteisiin. Vasemmassa laidassa on ”casual frienship”, joka tarkoittaa satunnaista alkoholinkäyttöä pääasiassa sosiaalisissa tilanteissa. Tässä vaiheessa ei koskaan juoda humalahakuisesti eikä käyttöön liity esimerkiksi sosiaalisen ahdistuneisuuden lievittämistä alkoholilla. Seuraava askel liukumalla on ”relationship”-vaihe, jossa ihminen käyttää vakiintuneesti alkoholia joko tarjoamaan positiivisia tunteita, kuten mielihyvää tai rentouden tunnetta tai välttääkseen ikäviä tunteita, kuten tylsyyttä tai yksinäisyyden tunnetta. Tässä vaiheessa elävä voi olla lähellä alkoholiriippuvuutta. Suurin osa alkoholia käyttävistä kuuluu tähän ryhmään.

Itse kuuluin selkeästi tuohon ”melkein alkoholisti” porukkaan. Odotin juomista, palkitsin itseäni juomisella ja lääkitsin stressiä ja tylsyyttä juomisella. Mielessäni silti valehtelin niin itselleni kuin muille, että juon vain harvoin ja vähän. Sitä paitsi pystyin halutessani olla ilmankin. Se vaan tuntui kauhean tylsältä. Olin myös alkanut juomaan yksin, vaikka taisin muille sanoa, että juon vain seurassa. En koskaan juonut itseäni humalaan yksin. Se pitää paikkansa. Hankin aina siinä vaiheessa seuraa juomisen perusteluksi, kun kotona yksin juotu lasillinen viiniä siivitti juomaan vähän enemmän. Usein join kuitenkin vain yhden tai kaksi siideriä yksin ollessani.

Olin ymmärtänyt, että minulla saattaa olla vaikeuksia hallita alkoholinkäyttöäni ja alkoholi oli häiritsevän usein mielessäni, mutta silti perustelin itselleni juomistani, että niinhän monet muutkin tuttavani juovat viiniä viikonloppuisin eikä juomismääräni olleet kohtuuttomia. Ihan on normaalia juomista! Eikä varmasti kukaan ystävistäni tai perheestäni olisi sanonut minun käyttävän alkoholia liikaa. Päin vastoin, moni olisi kuvaillut käyttöäni tavanomaiseksi ja kohtuulliseksi. Mutta eihän juuri kukaan nähnyt sitä, kuinka helposti viinilasillinen muuttui yhdeksi pulloksi.

Vuosia kävin mielessäni alkoholinkäytöstäni kissanhännänvetoa. Toistin lopettamisen ja uudelleenaloittamisen kaavaa. Saatoin olla viikkojakin ilman alkoholia, kunnes pääni sisällä aloin perustella, että eihän ole järkeä olla näin ankara ja ihan hyvin voin silloin tällöin ottaa eikä yhdestä juomasta ole haittaa. Ja niin päädyin aina vain uudelleen tilanteeseen, jossa kaduin alkoholinkäyttöäni.

Tunnen helpotusta siitä, etten enää joudu tekemään jatkuvasti päätöksiä siitä, juonko vai en, ja jos juon, niin minkä verran on ok. Itselleni ainoa mahdollinen vaihtoehto on olla kokonaan ilman. Kutsun tätä vapaudeksi.