1 kuukausi ja 23 päivää ilman alkoholia
Siitä on nyt 1 kuukausi ja 23 päivää, kun kulautin alas viimeisen punaviinilasilliseni. Olin tehnyt eroa alkoholista jo pitkään. En kuitenkaan mieltänyt olevani addikti, koska minähän olen fiksu ja terveydestäni huolehtiva nainen ja kahden lapsen äiti. Hoidan työn ja kodin eikä kukaan voisi kuvitella minun olevan alkoholista riippuvainen. Enhän sitä uskonut itsekään. Kuitenkin tunsin monesti ahdistusta alkoholinkäytöstäni. En juonut yleensä määrällisesti paljoa ja olin harvoin todella humalassa. Mutta niinkin joskus kävi. Minua vaivasi, että alkoholi kuitenkin oli mielessä viimeistään torstaina ja perjantain ostoksiin kuului usein viinipullo tai ainakin pari siideriä. Selittelin itselleni, että tämä on aivan hallinnassa enkä juo joka ilta enkä koskaan monena iltana peräkkäin. Jo vuosi sitten vähensin käyttöä radikaalisti, kun huomasin, ettei alkoholi tuota enää edes lyhyttä hauskaa oloa. Päin vastoin olo oli lopulta vain surullinen ja joinain pitkiksi venähtäneinä iltoina fyysisestikin karmiva. En kuitenkaan halunnut ajatella loppuelämää kokonaan ilman. Ehkä voisin käyttää kohtuudella.
Lopulta se kohtuuskin ahdisti ja heräsin useamman kerran parin viinilasillisen jäljiltä aamuyöstä siihen, että sydän hakkaa aivan hulluna ja hikoilen. Päätös lopettamisesta kypsyi siis pikkuhiljaa. Sitä tosin vauhditti ystävän kanssa vietetty ilta, jona join sivistyneesti piccolopullollisen shampanjaa ja sen päälle kaksi lasillista valkkaria. En tiedä, mitä tapahtui, mutta jos olisin ollut muualla kuin kotona ja hyvän ystävän seurassa, olisin kuvitellut jonkun laittaneen tyrmäystippoja viiniini. Muistan, että istuimme parvekkeella ja seuraava muistikuva on, kun oksennan yläkerran vessassa. Ja sitä seuraava, kun oksennan alakerran vessassa. Ja makaan sohvalla ja ystäväni tuo vettä ja kertoo jäävänsä hetkeksi vahtimaan minua. Lopulta sammun hetkeksi ja tokenen sen verran, että pääsen pystyyn ja olen taas jotenkin tolkuissani. Seuraavana aamuna mietin, että en muista ollenkaan käyneeni suihkussa, mutta hiukset ovat selvästi pestyt. Olo on karmiva. Olen juonut itseni sellaiseen kuntoon, etten ole kyennyt huolehtimaan itsestäni. Olen oksentanut hapanta viiniä enemmän kuin olen mielestäni sitä juonut. Hävettää ja itkettää. Päätän, että enää en itseäni juo ikinä humalaan. Enkä tuon jälkeen juonutkaan. Mutta join silti vielä muutaman kerran ”kohtuudella”.
Viime vappuna olin ystävän luona kokkailemassa ja olin ostanut itselleni vain alkoholittoman oluen ja vissyä. Olin liikkeellä autolla. Ystävä kuitenkin houkutteli ottamaan ruuan kanssa hiukan punaviiniä. Päätin ottaa lasin pohjallisen ”maun vuoksi”. Muistan sen hetken, kun mietin, että no eipä tämä kyllä kovin kummoiselta maistu. Oikeastaan se maistui ihan hirveälle ja poltteli kurkussa, kun yritin saada alas viimeisiä pisaroita. Ystävän lähdettyä vessaan, kävin kaatamassa lopun siitä pienestä tilkasta viemäriin ja mietin, että tämä oli tässä! Tämä oli minun viimeinen viinini.
Kotiin päästyäni etsin äänikirjana Alan Carrin Korkki kiinni! -teoksen ja kuuntelin sen melkein yhdeltä istumalta. Heti perään kuuntelin vielä Annie Gracen Selvin päin. Olin aina ajatellut, että alkoholin käytön lopettaminen on kauhean kurjaa ja sitten pitää aina kieltäytyä kaikesta hauskasta. Nämä kirjat nyrjäyttivät ajatteluni siten, että ensimmäistä kertaa mietin, kuinka minun ei enää tarvitse juoda alkoholia, tuota hermomyrkkyä pitääkseni hauskaa. En ole kokenut sen jälkeen mitään tarvetta juoda. Sen sijaan tunnen joka päivä aivan mieletöntä iloa siitä, että olen vapaa tekemään mitä vaan!
Joku voisi tietysti tässä kohtaa naureskella, että vajaa pari kuukautta ilman alkoholia on vielä aika lyhyt aika kehua, että on lopettanut kokonaan. Mutta minäpä olen siitä varma! Huomenna on juhannus ja vietän sitä tänä vuonna ilman lapsiani. Melkein hihkuin riemusta katsellessani alkoholittomien juomien valikoimaa kaupassa ja ajatellessani sitä, että voin koska vaan hypätä auton rattiin tai lähteä lenkille, jos siltä tuntuu. Epäilemättä niitäkin hetkiä on edessä, jolloin tekee mieli alkoholia, mutta palautan silloin mieleeni tuon olotilan skumpan oksennuksen jäljiltä. Ja eltaantuneen ja lämpimän viinin maun. Ei kiitos! Ihana olla skarppina eikä aivot turrutettuna viinalla.