Raitistumistarinat mediassa

Luin Ylen sivuilta mielenkiintoisen haastattelun henkilöstä, joka oli lopettanut alkoholinkäytön. Juttu oli hyvä ja siinä käsiteltiin myös henkilön repsahtaminen vanhoihin juomistottumuksiin ensimmäisen lopettamisyrityksen jälkeen. On hyvä, että näitä tarinoita tuodaan julkisuuteen. Jäin kuitenkin miettimään, että en ole tainnut koskaan nähdä alkoholinkäytön lopettamista käsittelevää juttua henkilöstä, joka ei vielä ole ollut täysin pohjalla alkoholin vuoksi. Lehtien sivuilla kuullut tarinat ovat yleensä niitä, joissa alkoholi on jo selvästi haitannut elämää, perhe ja työkin mahdollisesti on mennyt.

Vaikka mietin monesti alkoholinkäytön lopettamista, ajattelin sen olevan alkoholistien juttu. Itse en mieltänyt olevani alkoholisti eikä se johtunut vain siitä, että alkoholistit eivät useinkaan näe itse ongelmaa ennen kuin oikeasti on menetetty puoliso, koti ja työ. En ollut fyysisesti riippuvainen alkoholista. Olisin helposti voinut olla puoli vuotta juomatta mitään, jos olisin halunnut. Minun ongelmani oli se, että en halunnut! Olin siis jollain lailla addiktoitunut alkoholiin. Riippuvuus oli henkistä laatua, ei fyysistä. En osannut kuitenkaan pitkään aikaan kyseenalaistaa alkoholinkäyttöäni, koska pidin sitä ihan normaalina. Kaikkihan joskus juo itsensä kuutamolle ja leffojen päähenkilöt tissuttelevat viiniä joka ilta. Täysin normaalia siis. Enkä edes juonut kuin viikonloppuisin.

Luulen, että kaltaisiani hyvin elämässä pärjääviä ja näennäisen hallitusti alkoholia käyttäviä on paljon. Alkoholi ei välttämättä häiritse normaalia elämää mitenkään, mutta viikonloppuisin on ”pakko saada” muutama lasillinen viiniä ja aika ajoin juhlissa lähtee lapasesta ja seuraavana päivänä on syvä morkkis juomisesta kauhean darran lisäksi. Jos suunniteltu alkoholin nauttiminen jostain syystä estyy, niin vituttaa syvästi. Nämä olivat sellaisia merkkejä, joista itse tajusin olevani liukumassa ongelmakäyttäjäksi. Ellen olisi alkoholistin lapsi ja suvussa ei olisi vahvana sukupolvelta toiselle jatkunut alkoholin liikakäytön perinne, en ehkä olisi huomannut itsessäni näitä merkkejä.

Mielestäni pitäisi nostaa enemmän esille myös ei vielä pahasti addiktoituneiden raitistumistarinoita. Ymmärrän toki, etteivät ne ole niin kiinnostavia kuin sellaisten henkilöiden tarinat, jotka ovat ”pelastuneet syvältä”.