Kohta vuosi ilman alkoholia

Siitä on parin viikon päästä tasan vuosi, kun kulautin alas viimeisen alkoholiannokseni. Siinä vaiheessa olin päättänyt lopettaa ja tiesin, että kaverini tarjoama punaviinilasin pohjallinen oli viimeinen kerta, kun juon alkoholia. Jännä, kuinka tuo hetki oli niin mieleen painuva ja muistan sen edelleen kuin eilisen. Olin illan aikana juonut vain alkoholitonta olutta ja kaverini tarjosi ruuan kanssa lasin pohjalle pientä tilkkaa punaviiniä. Otin vastaan tarjouksen. Lopulta en juonut edes kaikkea tuosta vaan kaadoin lopun lavuaarista alas, koska se maistui niin karsealta. Viinissä ei  varmaankaan ollut vikaa, mutta se ei enää maistunut minulle. Olin jo päättänyt. Viimeinen kulaus viiniä puistatti ja suussa maistui vain etanoli. Siinä hetkessä tuli varmuus, että olin nyt viinini juonut.

Olin aina kuvitellut, että alkoholin käytön lopettaminen olisi hirmu vaikeaa ja vaatisi hirmuisesti itsekuria. Lisäksi joutuisin luopumaan kaikesta hauskasta. Luettunani muutamia kirjoja alkoholinkäytön lopettamisesta, se ei ollutkaan vaikeaa eikä vaatinut itsekuria. Se vaati vain muutosta ajattelussa. Ajatuksen kääntämistä toisin päin.

Ei tämä vuosi silti ole helppo ollut. Alkoholin juomattomuus sinänsä ei ole ollut haastavaa, mutta en osannut odottaa sillä olevan niin suuria sisäisiä muutoksia. Kaikki ne muutokset yhdessä haasteellisen elämänvaiheen ja työstressin kanssa johtivat uupumiseen ja masennukseen. Käsittelin suuria tunteita ensimmäistä kertaa aikuiselämäni aikana ilman alkoholin tuomaa näennäistä turvaa. En enää turruttanut niitä vaan tunsin ne.

Nyt tunnen olevani vahvempi. En enää haikaile alkoholin sumentamien hetkien perään vaan ajatus tuntuu todella vastenmieliseltä. En silti uskalla edelleenkään olla liian varma. Haluan muistaa sen, miksi en ota edes sitä yhtä alkoholijuomaa. Vaikka en koe olleeni alkoholisti, olin vähintäänkin lipumassa alkoholiriippuvuuteen. Tai rehellisesti sanoen, olin riippuvainen. Alkoholi oli mielessä usein enkä voinut kuvitella elämää ilman. Käyttämäni määrät eivät yleensä olleet isoja ja tuskin kukaan ajatteli minun olevan muuta kuin kohtuukäyttäjä. Silti usein kävi niin, että join seurassa enemmän kuin olin ajatellut ja viikonloppuisin ilman seuraakin join pari juomaa päästäkseni rennompaan olotilaan. En pitänyt siitä yhtään enkä pitänyt itsestäni humalassa.

Matka jatkuu ja tunnen itseni nyt etuoikeutetuksi. En pidä itseäni parempana kuin he, jotka alkoholia käyttävät. Päin vastoin. Ei minulla olisi sen suhteen varaa olla ylpeä. Minähän en pysty juoda. Jos luottaisin itseeni ja kykyyni hallita juomista ja tehdä se hyvällä mielellä, en olisi alkoholia jättänyt.