tästä se kaikki alkoi.
Koko tarina sai alkunsa marraskuussa 2005.. olin ollut exäni kanssa samalla luokalla tammikuusta 2005 alkaen. Jo ensi tapaamisellamme exä oli saanut huomioni kiinnitettyä – hän oli komea, itsevarma, rohkea, hyvällä tavalla rohkea, sanoi vastaan opettajille – oli ns. paha poika.. se iski. Olisi kyllä saanut olla iskemättä.
Erosin marraskuussa 2005 edellisestä poikaystävästäni, jonka kanssa olin ollut 3vuotta, ja olin juhlimassa 19vuotis syntymäpäiväjuhliani. Exäni oli edellisenä päivänä koulussa antanut numeronsa, kun oli kuullut että olen eronnut. Tottakai siinä illan aikana tuli nautittua alkomahoolia, ja rohkaistun soittamaan exälleni. Loppuilta menikin sitten exän kanssa, ja yöksihän hän tuli sitten.
Aamulla heräsin mielin kielin. Olimme jutelleet lähes koko yön. Exäni poistu paikalta aika nopeasti, jätti minulle t-paitansa – ja soitti illalla heti. Halusi nähdä, ja muistaakseni tapasimmekin heti seuraavana iltana. Tästä lähtien tapasimme lähes joka päivä. yhdessä vaiheessa sanoin jo exälleni, että koska olen vasta eronnut, en halua vielä yhtään vakavempaa – huomasin että exä hieman loukkaantu tästä, mutta hyväksyi asian. Pian hän sai mieleni jotenkin muuttumaan. (en vieläkään osaa sanoa miten hän sen teki) Ja aloimme seurustelemaan, ekasta yöstä oli kulunut ehkä 3viikkoa, kun jo seurustelin exän kanssa. Ja siitä 3 viikosta meni 6viikkoa, niin asuimme jo saman katon alla. Ja 3viikkoa + 6 viikkoa + 4 viikkoa niin olimme kihloissa ja tästä + 9 viikkoa niin olin raskaana. Kesällä 2006 olimme naimisissa. Olin pikkutytöstä asti päättänyt etten koskaan mene naimisiin, omat vanhempani olivat eronneet, ja en vain ollut nähnyt ikinä mitään tarvetta mennä naimisiin, mutta exä mahtavine puhuja lahjoineen sai voitettua minut puolelleen.
Siihen asti kun olimme menneet naimisiin, kaikki oli ihanaa – elämä oli kuin ruusuilla tanssimista, kunnen se kaikki loppui kuin seinään. yhtäkkiä exäni käytös muuttui holhoavammaksi, mustasukkaisemmaksi, ja ärtyisemmäksi – vielä tässä vaiheessa ei ollut fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta oli nostamassa otettaan. olisi pitänyt tajuta jotain jo silloin, kun kerroin hänelle että olen raskaana niin hän tokaisi ainoastaan: ”hienoa, nyt sä et enää koskaan häntä jätä”
Raskauden ajan exä oli suhtkoht ystävällinen, pieniä haukkumisia lukuunottamatta. Synnytyksen lähestyessä, exä oli koukussa nettipokeriin. Koska olimme joutuneet käymään sairaalassa 2 kertaa turhan takia, synnytys ei ollut vielä käynnistynyt aktiivisesti, exäni oli hyvin vihainen. Kunnes sitten lopulta klo 23 illalla supistukset alkoivat kunnolla tulemaan, ja yritin kestää niitä, ja tehdä kaiken mahdollisen mitä kotona voi tehdä helpottaakseni oloa. Exän mielestä tein kaiken liian äänekkäästi, supistukset kun ei voi sattua niin paljon, että joutuu ääntä käyttämään, ja huutamaan – hän huuti minulle, että ”turpa kiinni!” Kärvistelin supistusten kanssa klo 06:00 asti seuraavaan aamuun, kunnes menetin itsehillintäni ja karjasin hänelle, että nyt mennään sairaalaan, jos et vie niin menen ambulanssilla – ja tämähän ei exälleni käynyt – koska hän oli itse sairaankuljettaja. Lopulta päädyimme lähtemään siaraalaan, ja exäni uhitteli autossa: ”että jos taas joudutaan turhaan käymään niin..”
No turhaan ei tarvinnut mennä, minut ohjattiin suoraan synnytyssaliin, ja vaadin epiduraalia. Exäni ei ollut minkäänlaisena tukena synnytyksessä – hän kertoikin minulle jo heti synnytksen alettua, että hän ottaa tämän opiskelun kannalta. nice.
Epiduraalin laiton aikana mieheni tuli iso hymy naamalla kasvojeni eteen, ja näytti sormilla miten iso piikki selkääni on tulossa. Sanoin exälleni siinä vaiheessa, että voi painua sinne missä pippuri kasvaa. Loppujen lopuksi synnytys meni hyvin, mutta yksin sen sain suorittaa, exästä ei ollut tukihenkilöksi. Pelkästään tämän synnytyskokemuksen takia – en halunnut lapsia pitkään aikaan. Nyt viime aikoina mieleni on muuttunut. Tosin oma tyttö on nyt jo 5vuotias, jos lisää lapsia minulle siunaantuu, tulee sisaruksille iso ikäero.
Huhh.. tässäpä oli taas jonkin verran elämääni. Kyllä sitä itsekkin alkaa miettimään, että miten olen kestänyt. Mutta tässä sitä ollaan :)