Että pieraisiko Tuija Piepponen Bumtsibumissa vuonna 1999?

On liuta asioita, joita mietiskelen usein. Kuten esimerkiksi kaikkea typerää ja huonoa sanomaani, tekemääni ja kirjoittamaani. Tietysti.

Sitten on Tuija Piepponen ja eritoten hänen vierailunsa takavuosien hittiohjelma Bumtsibumissa, jossa Marco Bjurström sanoi asioita kuten ”nami-nami” ja tanssi vimmatusti kansan rakastamien hittikappaleiden soidessa toinen toistaan karismaattisempien vieraiden tulkitsemina.

Männävuosina, kun elimme yhtenäiskulttuurin aikaa, koko kansakunta istahti samanaikaisesti saunanraikkaana katsomaan illan parhaaseen katseluaikaan televisiosta tulevaa Bumtsibumia.

Ja tästä syystä Tuija Piepponen vaivaa minua.

Kuvakaappaus google-hausta: Tuija Piepponen pieraisi Bumtsibumissa

Minulla on nähkääs vahva muisto siitä, että Piepponen on pieraissut Bumtsibumissa. En muista, oliko Piepponen Seppo Hovin vaiko Esa Niemisen joukkueessa kisaamassa, mutta muistikuvani on seuraava:

Piepponen pieraisee (ei mitenkään näyttävästi ja tahallaan vaan vahingossa) ja tokaisee jotain sellaista kuin: ”kaasua putiikkiin!”.

Muistoni tapahtumista on vahva. Mutta pieraisiko Piepponen todella koko kansakunnan silmien alla? Sitä olen pohtinut ja yrittänyt selvittää, mutta edes internet ei tiedä. Onko siis mahdollista, että muistoni on valetta? No, Piepponen on ainakin ollut vieraana Bumtsibumissa. Marraskuun kuudentena päivänä vuonna 1999.

Olin silloin 13-vuotias seiskaluokkalainen. Takavuosien suosikkinäyttelijän (mahdollisen) televisiopierun haamu on siis vainonnut minua jo 26 vuotta.

Koska on kiistaton totuus, että Piepponen on kuin onkin ollut vieraana Bumtsibumissa, on mahdollista, että olen tulkinnut (tai olemme televisiota katsoneen perheeni kanssa tulkinneet) jonkin Piepposen toiminnan yhdistettynä kaasuun jollain tapaa viittaavaan lausahdukseen niin, että jaahas, Piepponen pieraisi Bumtsibumissa.

Mikä on totuus? Onko totuus tuolla ulkona?

Pieraisiko Tuija Piepponen Bumtsibumissa vuonna 1999?

Hyvinvointi Ajattelin tänään Syvällistä