että nukketeatteri saattoi palauttaa uskoni ihmisyyteen
Yllätyin tuossa taannoin kyynelehtimällä onnesta. Istuin nukketeatterin hämärässä katsomossa perheeni kanssa ja koin suunnatonta onnea. Täsmennettäköön, että ihan vähän vain silmä kostui, ettei kukaan nyt kuvittele jotain suurta elokuvallista onnen itkua, mutta kyllä piti silmäkulmaa kämmensyrjällä pyyhkäistä. Kyyneleet tulivat näennäisen pienestä, mutta valtavan suuresta asiasta: huomioon otetuksi tulemisen tunteesta. Siitä, että lavalla olevat ammattilaiset olivat […]