Pihapäivitystä, lomaoloa

Lomaoloa, pihapäivitystä…..

 

Nyt alkoi, tuo kauan kaivattu loma, pitkä kiireisen kevään jälkeen. Opinnot ovat tauolla, harjoittelu loppui ja tilalle tulivat kesätyökuvioit. Pääsin töihin omaan työpaikkaani, päiväkotiin kesä-elokuuksi. Minulle tupsahti pieni loma, 2 viikkoa ja sairastuin samantien korvatulehdukseen. Noh, kiitos sille, joka keksi tuon lain, ettei lomalla tarvitse sairastaa, vaan lomapäivät siirtyvät. Tuntuu reilulta etenkin kun on vain ne muutamat lomapäivät käytössä. 

Olen sitten kuljeskellut pihalla minkä olen voinniltani jaksanut ja kuvaillut kaikkea. Nautin vuosi vuodelta enemmän pihan laitosta, kotoilusta ja aina vain pienemmistä asioista. Lisäksi minulle ie ole tärkeää, onko uutta ja prameaa, paremminkin sekatyyli viehättää, hallittu mix&match :).

Lapset ovat kotona, vielä nukkuvat ( kuinkahan paljon murrosikäiset voisivat nukkua päivässä..? ) ja isäntä töissä. Seuranani vain kissat ja kahvikuppi <3. Hyvä näin, välillä. Kohta taas alkaa kysely, voinko mennä, saako se tulla jne..ah mikä hiljaisuus…

Muutama kuva päivistäni olkaa hyvät :).palataan taas!

 

 

 

172.JPG

kevätjuhlaa ja kesää 2013 139.JPG

Kevät 2014 051.JPG

179.JPG

kevätjuhlaa ja kesää 2013 022.JPG

kevätjuhlaa ja kesää 2013 033.JPG

kevätjuhlaa ja kesää 2013 060.JPG

kevätjuhlaa ja kesää 2013 100.JPG

kesäloma 2013 104.JPG

Lopuksi, äidin ja tyttären varpaat. Välillä niillä lompsitaan eri suuntiin jumpsuttaen, välillä ne ovat näin lähellä. Kasvua, irtaantumista? Haikeaa :)…

Hyvinvointi Sisustus Mieli DIY

Kevätpäiviä

Upeita lenkkeilykelejä ollut! Leon kanssa hippastu pitkin poikin ja jos oikein näin, sitäkin hymyilytti :). Eräänä päivänä löysin itseni Seppälän alennusmyynnistä. T-paitoja kuopukselle lähti mukaan ja maksoivat vain muutaman euron. Ihan huippua! Vaikka kirppareita rakastankin, en kyllä t-paitoja sieltä osta, jos ei löydy jotain erikoisen kivaa…tällä hetkellä tytär ja isä ovat pilkillä, lähden ulkosaunan lämmitykseen. Ihanaa Lauantaita!

 

image.jpg

Leonard <3 ja keväthymy 🙂image.jpg

image.jpgAle löytöjä Seppälästä, muutaman hassun euron!! 🙂

image.jpg

image.jpg

Toinen….

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli