Huhtikuu 2018

Synnytys käynnistettiin rv38.Poikamme syntyi sektiolla rv38+5 syynä epäonnistut käynnistys.

Kun saimme kuulla ulrassa poikkevuuksista olin ehdottomasti sitä mieltä, että tahdon sektion. En tahtonut riskeerata enempää, jos vaikka synnytyksen aikana tulisi happi vaje tms. Kuitenkin ajan kuluessa tahdoin synnyttää alateitse niinkuin esikoisenkin, tiesin että ympärillä on ammattilaiset jotka pitävät huolta synnytyksen onnistumisesta.
Synnytys vaan ei lähtenyt käyntiin vaikka supistukset olivat järkyttävän kovat, veivät voimani lopulta kokonaan myös pojan liikkeet ja sydänäänet alkoi katoilla jolloin lääkäri teki päätöksen sektiosta.
 
Klo 9.39, syntyi poika jonka näin vilaukselta. Hän oli aivan täydellisen näköinen. Isä ja poika lähtivät teho-osastolle, koska vauva tarvitsi lisähappea. Jäin itse ommeltavaksi ja minut siirrettiin heräämöön.
Oloni oli ihan kamala, sain pahoinvointi lääkettä josta pikkuhiljaa alkoi olla apua. Mieheni tuli kertomaan parin tunnin päästä että lääkäri kävi ultraamassa vauvan pään ja tulokset tulevat myöhemmin. En tajunnut pyytää puhelintani ja olin todella huolissani kun mitään ei kuulunut. Muutaman tunnin päästä, mieheni tuli ja kertoi ettei tuloksia ole vielä kuulunut ja sain puhelimeni. Minut siirrettiin osastolle. Makasin huono vointisena ja koitin soittaa miehelleni teholle mutta hän ei vastannut. Laitoin viestiä eikä vastausta. 
 
Soitin hälytys kelloa ja pyysin hoitajaa soittamaan teholle kuinka vauvani voi.
Sain vastaukseksi, kaikki on hyvin. Isä on vauva sylissä eikä pääse puhelimeen koska vauvassa olevat piuhat eivät yletä pöydälle asti, jossa puhelin on.
 
Vihdoin pääsin katsomaan poikaani illalla. Kipusin pyörätuoliin, otin oksennus kupin mukaan ja pyysin hoitajaa viemään minut ala-kertaan.
 
Sain kuulla vauvan ultran tulokset, aivokammiot olivat 20mm. 10mm pienemmät kuin aluksi oletettiin. Eikä kiireelliselle shuntti leikkaukselle ollutkaan tarvetta. Magneetti kuvat otettaisiin parin päivän ikäisenä. Teholla seurattiin aeg sähkökäyrää koska vauva sai tärinä kohtauksia se oli onneksi kaikesta huolimatta normaali ja tärinät hävisivät muutaman päivän iässä. 
 
Jotenkin kaikki oli pyyhkiytynyt mielestä, kun poika oli niin täydellinen. Yhtä äkkiä havahduin teholla siihen että tuon pojan pään sisällä voi tapahtua mitä vaan, enkä voi siihen mitenkään vaikuttaa. Silloin taas romahdin, mutta ylös oli noustava. 
 
Aivopainetta ja korkeita verenpaineita seurattiin teholla 4 päivää jonka jälkeen pääsimme yläkertaan osastolle vielä muutamaksi päiväksi ennen kotiutumista.
 
Kotiutumis päivän aamuna neurologi tuli kertomaan tuloksia magneetti kuvien tuloksia..
Lastenlääkäri oli tehnyt omat tutkimuksensa ja odotimme neurologia huoneeseen.
Neurologi näytti meille kuvia joissa näkyi laajat aivokammiot. Tämä tiedettiinkin jo mutta poikkeuksia löytyi enemmänkin joita ultrassa eikä aiemmassa magneetti kuvassa näkynyt. Poikamme pikku aivot ovat normaalia pienemmät ja aivokurkiaisen loppu osa on normaalia kapeampi.
Ensin ajattelin että tämäkin olisi maailman loppu kunnes neurologi sanoi tämän kaiken aiheuttavan mahdollisia oppimisvaikeuksia ja hidasta motorista kehitystä, tämä meillä oli jo tiedossa joten mitään järkyttävän suurta uutta uutista emme joutuneet sulattamaan vaikka poikkeuksia löytyikin enemmän kun aikaisemmissa tutkimuksissa.
 
Sairaala aikana katsoin usein poikaani ja ajattelin, luojan kiitos valitsimme näin. Onneksi tuo pieni ihminen on tuossa niin täydellisenä tuhisemassa minun kainalossa.
 
Käymme neurologilla 3kk välein seurannassa ja kotonamme käy fysioterapeutti 2x kuukaudessa. Kehitys on hiukan jäljessä mutta perässä tullaan. 
 
Tämän jälkeen kerron meidän tämän hetkisestä elämästä, pieni mies on jo 5kuukauden ikäinen reipas ja iloinen tapaus.
 
 
 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *