Nyt sitä karkkia

Kuinka väsynyt työpäivän jälkeen voi olla, jos ei ole vielä puoli yhdeksäänkään mennessä syönyt muuta koko päivän aikana kuin jugurtin? Kauhea murina kuuluu vatsasta, mut ei vaan jaksa tehdä ruokaa. 

Ostin eilen kylläkin kanarisottoainekset, se ois siis tehtävä. Mut kuka idiootti syö tähän aikaan illasta? Oon niin viittä vaille hakemassa karkkipussin kaupasta ja lyömässä hanskat tiskiin. 
Niin no, ostin fetasalaattiainekset myöskin. Mutta kotiin tullessani huomasin ettei mulla ole punaviinietikkaa. Kuinka ärsyttävää. 

Tää päivä tosiaan alkoi näin:

Juoksen pysäkille pää kolmantena jalkana klo 05:27. Bussi tulisi 05:31 paikkeilla. No, pysäkillä huomaan että bussikortti on jäänyt kotiin, mahtavaa (en oo vieläkään löytänyt…) Ei hätää, mulla on käteistä. Mutta kas kas, bussia ei kuulu eikä näy. 

Hyppään semipaniikissa johonkin randombussiin, ja koitan iPhonen navigaattorin avulla selvittää mihin oon menossa. No, jään sitten oikeella pysäkillä. Nyt pitäis vaihtaa toiseen bussiin. Kartan mukaan pysäkki on ilmeisesti toisella puolella tietä. Miten HELVETISSÄ pääsen sinne, minuutti-kaks aikaa ennen kuin bussi tulee…  Kävelen siis väärään suuntaan. Eikä olisi pitänyt vaihtaa tienpuoliskoa ollenkaan. Bussi pyyheltää ohi. Seuraava tulee, enkä löydä bussilippua.
Bussikuski odottaa ovet auki kun mä haen paniikin vallassa bussilippua mun laukusta joka tuntuu mustalta aukolta sillä hetkellä. Kanssamatkustajien huokaillessa äärettömän kovaäänisesti löydän vihdoin ja viimein lippuni ja pääsen turvallisesti takapenkin turvaan ja töihin. 

Sellasta. Okei tapahtui tänään jotain ihan kivaakin. Sain leffalipun pomolta, koska olin kuulemma ollut lauantaina ”ihanan spontaani ja syöksynyt kuin tultapäin uusiin työhaasteisiin sen enempää empimättä”. OK, ihan kiva. Kyse oli siis kiireisestä päivästä, jolloin mua pyydettiin tuuraamaan toisella osastolla huimat 1,5h. Tosi erikoista ja spontaania.