Tässä maailmassa on varmasti kaikkea pahaa meneillään tällä hetkellä, mutten vain osaa kuvitella taikka prosessoida ajatusta jonkun läheisen ihmisen menettämisestä, josta todella välitän enemmän kuin mistään. En ole koskaan ollut hautajaisissa, ja pelkäänkin että esimerkiksi isoäitini kuolee ja kadunkin jo nyt kuinka harvoin käyn hänen luonaan. 

Tärkeimmät, rakkaimmat ihmiset elämässäni nyt ovat ehdottomasti vanhempani. Heitä rakastan eniten koko maailmassa. Olen onnellinen, että minulla on heidät ja että olen saanut kunnian kasvaa heidän kanssaan. En tiedä miten reagoisin, jos jotakin sattuisi oikeasti. 

Isäni on nyt sairaalassa, sydänleikkauksessa. Perustoimenpide, mutta silti pelkään automaattisesti pahinta. 
Yritän parhaani mukaan uppoutua töihin. Kotona mietin liikaa, enkä oikein saa ajatuksia pois päästä. Tänäänkin vierähti 10 tuntia töissä vähän turhan nopeasti. 

Odotan sitä, että kuulen kaiken olevan hyvin.
En tiedä miksi otan tämän näin raskaasti. 
Ehkä se on se sateinen syksy ja pimeä talvi jotka tekevät tuloaan.

Helpotti muuten kirjoittaa tänne. Huh!

Kiitos ja anteeksi.